Kunnanhallitus, kokous 4.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 205 Osallisuus kuuluu kaikille -hanke (OSKU-hanke)

RauDno-2023-446

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunta on aiemmin ilmoittanut, että se on kiinnostunut osallistumaan Osallisuus kuukuu kaikille-hankkeeseen (OSKU-hanke). Valitettavasti hanke ei saanut ESR-rahoitusta, mutta hankkeelle haetaan rahoitusta Mansikka ry:n kehyksestä.Hankkeen kantava ajatus on edelleen sama-osallisuus kuuluu kaikille, mutta hakemusta muokattu paremmin ko. rahoitukseen sopivaksi (liite). Päätöksen hankkeen rahoittamisesta tekee ELY:n maaseutuosasto (uusien sääntöjen mukaan Mansikka ei voi itse tehdä päätöstä omien hankkeiden rahoittamisesta kehyksestä).

Hankkeen tavoitteena on hidastaa maaseudun negatiivista kehitystä, joka aiheutuu väestön ikääntymisestä ja vähenemisestä sekä yhteiskunnallisista muutoksista. Hankkeessa pyritään löytämään tilanteeseen uudenlaisia paikallisia ratkaisuja alueen omista lähtökohdista paikallinen toimintakulttuuri huomioiden.


Tavoitteena on:
1. synnyttää uusia sosiaalisia innovaatioita, jotka perustuvat paikalliseen tarpeeseen. Taustalla voi
olla aiemmin jossakin muualla toteutettu hyvä käytäntö, joka muutetaan sopivaksi paikalliseen
toimintakulttuuriin ja yhteisöön.
2. vähentää yksinäisyyttä ja ehkäistä syrjäytymistä lisäämällä yhteisöllistä hyvinvointia sekä
yhdessä tekemistä ja osallistumista maaseudun haja-asutusalueilla ja kylissä asuvien, erityisesti
heikommassa asemassa olevien osalta,
3. vahvistaa maaseudun yhdistys- ja vapaaehtoistoimintaa kumppanuuksien, yhteistyön ja
uudenlaisten paikallisten ratkaisujen avulla, alueen omista lähtökohdista paikallinen
toimintakulttuuri huomioiden,
4. lisätä asukkaiden mahdollisuuksia saavuttaa ja löytää tietoa ja palveluja, erityisesti digitaalisia
palveluja sekä vahvistaa heikommassa asemassa olevien mahdollisuuksia osallistua itseään
koskevaan päätöksentekoon,
5. Älykkäät kylät yhteistyön kautta uusien palveluratkaisujen syntyminen (mm. liikkuvat ja digi) ja
paikallisen toiminnan vahvistuminen,
6. saada osallisuuden toimintamallit pysyvään käyttöön (esim. asukasraati, osallistuva
budjetointi).

Kuntien omarahoitus säilyy samana kuin ennen ollen 5000 e/kunta. Nyt kun rahoituslähde muuttuu, Mansikka ry kysyy vielä uudelleen aiemmin mukaan lähteneiden kuntien osalta, ovatko kunnat edelleen mukana sisällönkin hieman muututtua. Lisäksi yhdistys selvittää vielä muidenkin Mansikan alueen kuntien osalta kiinnostusta lähteä mukaan – siksi hankesuunnitelmassa on kustannusten ja muutamien mittarien osalta näkyvissä vaihtoehtoisia lukuja. Hakemuksen sisältöjä täydennetään vielä Hyrrä-järjestelmän edellyttämiltä osin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että Rautalammin kunta on mukana OSKU-hankkeessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Mansikka ry Elina Huerta

Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.