Kunnanhallitus, kokous 4.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 207 SPR:n kuljetustukianomus Muistojen Pysäkki -toimintaan

RauDno-2022-499

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Suomen Punaisen Ristin Rautalammin osasto on kirjeellään 4.10.2022 hakenut Rautalammin kunnan hyvinvointilautakunnalta tukea Muistojen Pysäkki nimellä toimivan kerhon asiakaskuljetuksiin ja toimintaan 3.000 € vuodeksi 2023. Kerho on saanut valtakunnallisesti huomiota Suomen Punaisen Ristin taholta. Kerhosta on kerrottu järjestön valtakunnallisessa lehdessä ja sitä on pidetty hyvänä esimerkkinä mm. "vinkkejä huono-osaisuutta ehkäisevistä hankkeista" -julkaisussa. Rautalammin kunnan perusturvalautakunta on myöntänyt avustusta kerhon kuljetuskustannuksiin vuosina 2010-2021 noin 2000-3000€/vuosi. Viime vuonna avustus saatiin kunnanhallituksen varoista. 

Muistojen Pysäkki -kerho tarjoaa henkistä hyvinvointia yksin asuville vanhuksille ystäväntuvalla kerran kuukaudessa, 2 tuntia/kerta. Kerholaiset noudetaan ja viedään kotiin ja heillä on mahdollisuus asioida apteekissa ja pankissa kotimatkalla.Kerhotoiminta ehkäisee vanhusten syrjäytymistä ja tukee myös koti- ja vanhushoidon tavoitteita mahdollisimman pitkään kotona asumisessa.

Tällaisen toiminnan tukemisesta on käyty keskustelua myös Pohjois-Savon hyvinvointialueen valmistelijoiden kanssa, mutta sieltä on todettu että asian valmistelu on siellä vielä keskeneräinen ja kehotettu kääntymään kunnan puoleen. 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää 3000 €:n avustuksen  SPR:n Rautalammin osastolle Muistojen pysäkki-kerhon pyörittämiseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Suomen Punaisen Ristin Rautalammin osasto on kirjeellään 30.8.2023 hakenut Rautalammin kunnan hyvinvointilautakunnalta tukea Muistojen Pysäkki nimellä toimivan kerhon asiakaskuljetuksiin ja toimintaan 3.000 € vuodeksi 2023. Kerho on saanut valtakunnallisesti huomiota Suomen Punaisen Ristin taholta. Kerhosta on kerrottu järjestön valtakunnallisessa lehdessä ja sitä on pidetty hyvänä esimerkkinä mm. "vinkkejä huono-​osaisuutta ehkäisevistä hankkeista" -​julkaisussa. Rautalammin kunnan perusturvalautakunta on myöntänyt avustusta kerhon kuljetuskustannuksiin vuosina 2010-​2021 noin 2000-​3000€/vuosi. Viime vuonna avustus saatiin kunnanhallituksen varoista. 

Muistojen Pysäkki -​kerho tarjoaa henkistä hyvinvointia yksin asuville vanhuksille ystäväntuvalla kerran kuukaudessa,​ 2 tuntia/kerta. Kerholaiset noudetaan ja viedään kotiin ja heillä on mahdollisuus asioida apteekissa ja pankissa kotimatkalla.Kerhotoiminta ehkäisee vanhusten syrjäytymistä ja tukee myös koti-​ ja vanhushoidon tavoitteita mahdollisimman pitkään kotona asumisessa.

Tällaisen toiminnan tukemisesta on käyty keskustelua myös Pohjois-​Savon hyvinvointialueen valmistelijoiden kanssa,​ mutta sieltä on todettu että asian valmistelu on siellä vielä keskeneräinen ja kehotettu kääntymään kunnan puoleen. 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

-​ Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

-​ Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

-​ Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

-​ Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

 

Kunnanhallitus päättää myöntää 3000 €:n avustuksen SPR:n Rautalammin osastolle Muistojen pysäkki-​kerhon pyörittämiseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kunnanhallitus totesi, että SPR:n tulee selvittää yhteistyötä sivitystoimen kanssa.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.