Kunnanhallitus, kokous 16.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 188 Kuntien harkinnanvarainen valtionosuuden korotus vuonna 2024

RauDno-2024-433

Valmistelija

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Valtionvarainministeriö on kirjeellään 20.8.2024 lähestynyt kuntia mahdollisuudesta hakea harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta. Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti
valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.

Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa. Jos toimenpiteitä ei ole päätetty hakuajan loppuun mennessä, on hakemukseen merkittävä se, milloin valtuusto käsittelee ne ja mitkä toimenpiteet ovat. Valtionapuviranomainen voi asettaa korotuksen myöntämiselle ja käytölle myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja. Valtionosuuden korotus voidaan seuraavina vuosina jättää myöntämättä taise voidaan myöntää alennettuna, jos esitettyjä toimenpiteitä tai asetettujaehtoja ei ole noudatettu. Avustuksen myöntämisen ehtona on myös, että kunta toteuttaa kuntalain 118 §:n mukaisen arviointiryhmän ehdotuksen mukaiset toimenpiteet palveluiden edellytyksen turvaamiseksi. Edellä mainittu ehto koskee niitä kuntia, joihin on asetettu em. lain 118 §:n mukainen arviointiryhmä. Korotus ei saa aiheuttaa vastaavan suuruista kunnan omassa päätäntävallassa olevien menojen lisäystä. Tämä koskee sekä käyttötalous- että investointimenoja. Korotus on tarkoitettu tukemaan kunnan omia tervehdyttämistoimenpiteitä, joihin kunnan on syytä varautua avustuksesta riippumatta. Korotus on tarkoitettu varautumiseen niihin talouden tervehdyttämistarpeisiin, jotka ovat syntyneet kunnan talouden aikaisemman kehityksen johdosta. Tällaisia tarpeita ovat varautuminen velanhoitokustannuksiin, alijäämien kattamiseen ja tiedossa oleviin
tuloperusteiden jo tapahtuneisiin muutoksiin.

Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään 10.000.000 euroa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 45 §:n 2 momentin mukaan korotusta on haettava valtiovarainministeriön päättämään ajankohtaan mennessä. Hakemukset tulee toimittaa 24.9.2024 klo 16.15 mennessä sähköpostiosoitteeseen kirjaamo.vm@gov.fi tai osoitteeseen Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO.

 Hakukirje liitteenä.

Rautalammin kunnan tilinpäätös 2023 muodostui -622.996 eur alijäämäiseksi. Kunta joutui alaskirjaamaan osaomisteisen Rautalammin Rakennus Oyn konkussin takia menetetyn pääonalainan 80.000 eur sekä osakkeiden arvon noin 25.000 eur. Menovarauksena alaskirjausta jouduttiin tekemään myös pelastuslaitoksen varallaolokorvauksista yhteensä -424.724 euroa. Palvelujen ostot kasvoivat myös merkittävästi, erityisesti energia n. 92.000 € ja matkustus- ja kuljetuspalvelut 120.000 €  Tilinpäätösennuste kuluvalle vuodelle 2024 osoittaa alijäämää samoin suunnitelmavuodet 2025-2026. Vuoden 2023 puolella alkaneet yhteistyökumppani Kuntalaskennan haasteet hoitaa kunnan kirjanpitoa on aiheuttanut kunnalle merkittävästi lisäkuluja, joiden tarkkaa määrää ei vielä pystytty vielä selvittämään , sillä tilanne on edellen ratkaisematta.

Vuoden 2024 osalta tiedossa olevia yllättäviä menoja on luvassa tuo varallaolokorvauksen realisoituminen maksuksi sekä edelleen kunnan osaomistaman keskinäisen kiinteistöyhtiön alaskirjaus 350.000 eur. Nämä molemmat saattavat kunnan muutenkin tiukan talouden erityisen ahtaalle. Lisäksi kunta joutuu varautumaan tytäryhtiönsä Rautalammin Asunnonhankinta Oy:n ( vuokrataloyhtiö) lainahakemukseen, jonka summa tulee olemaan merkittävä.

Teknisellä toimella on myös vahvistunut, että kunnan itsenäinen taseyksikkö, vesilaitos on investointihaasteiden edessä ja välitön tämän vuoden rahallinen panostus on 20 000 euroa. Myös sivistystoimelle aiheutui yllättäviä menoja varhaiskasvatuksen yöhoidon aloitamisen tarpeesta. Siitä  kuluarvio vuonna 2024 17 000 €. Lisäksi perusopetuksessa kahden vaikeasti vammaisen lapsen pidennetyn oppivelvollisuuden erityisjärjestelyt lisäsivät kuluja: kumpikin lapsi tarvitsee koko ajaksi oman ohjaajan, kuluarvio vuonna 2024 12 000 €.

Rautalammin kunta on hakenut säännönmukaisesti harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta. Toistaiseksi korotusta ei ole yhtenäkään vuonna myönnetty. Kunnan taloudellinen tilanne on kuitenkin merkittävästi heikkenemässä valtionosuuksien ja verotulojen pienentyessä. Lisäksi kunnan taloutta tulee rasittamaan alaskirjaus Virastotalosta sekä syksyn aikana maksuuntulevat varallaolokorvausten maksatukset. 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että Rautalammin kunta hakee kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta vuodelle 2024 sekä valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan hakemuksen sekä tekemään siihen mahdollisia teknisiä korjauksia. Haettavan korotuksen suuruus 700.000 eur.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

VM ( hakemus toimitetaan)