Kunnanhallitus, kokous 12.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 306 Rautalammin Vanhainkotiyhdistys ry:n takauksen siirto

RauDno-2021-181

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunta on taannut Rautalammin seudun Vanhainkotiyhdistyksen Valtionkonttorin lainan. Ko. lainan saldo on tällä hetkellä n. 85.000 euroa. Yhdistys on yhdistelemässä lainojaan ja siirtämässä lainasalkun kokonaan Rautalammin Osuuspankkiin. Yhdistys on suunnitellut, että se maksaa Valtionkonttorin lainan pois ja esittää kunnalle, että kunnan takaus siirtyisi saman suuruisena yhdistyksen uusille lainoille.

Yhdistyksen kiinteistöt on arvioitu Osuuspankin toimesta, mutta kunnalla ei ole vielä ko. arviokirjaa käytössä.

Mahdollisesta takauksen siirrosta päättää kunnanvaltuusto.

 

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Rautalammin Vanhainkotiyhdistyksen Valtionkonttorin lainan takaus siirretään Rautalammin Osuuspankin uudelle lainalle.  Takauksen suuruus on sama kuin Valtionkonttorin lainan saldo tällä hetkellä ja on enintään 85.000 euroa. Kyseessä on rajattu panttivastuu. Kunnan vastuu Vanhainkotiyhdistyksen lainoista ei saa kasvaa.

Yhdistyksen tulee toimittaa kunnan käyttöön  tilinpäätöstiedot ja arvion kiinteistöjen arvosta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Pekka Annala ja Hannu Korhonen jääväsivät itsensä, eivätkä he osallistuneet tämän asian käsittelyyn.

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

x

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle,​ että Rautalammin Vanhainkotiyhdistyksen Valtionkonttorin lainan takaus siirretään Rautalammin Osuuspankin uudelle lainalle. Takauksen suuruus on sama kuin Valtionkonttorin lainan saldo tällä hetkellä ja on enintään 85.000 euroa. Kyseessä on rajattu panttivastuu. Kunnan vastuu Vanhainkotiyhdistyksen lainoista ei saa kasvaa.

Yhdistyksen tulee toimittaa kunnan käyttöön tilinpäätöstiedot ja arvio kiinteistöjen arvosta.

Päätös

Päivi Heikkinen, Hannu Korhonen ja Pekka Annala ilmoittivat olevansa jäävejä asian käsittelyyn ja poistuivat kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi. 

Kunnanjohtaja Anu Sepponen esitteli asian.

Kunnanvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunta on antanut Rautalammin Vanhainkotiyhdistys ry:lle 85.000 € omavelkaisen takauksen vuonna 2021. Kunnan takaus  on voimassa siihen saakka kunnes velka, 270.000 €, on kokonaisuudessaan maksettu.  Nyt vanhainkotiyhdistys on suunnittelemassa kolmen rivitalon kattoremonttia kolmena peräkkäisenä vuotena a´32.000 /kpl. Uusi laina olisi 233.000 € + 32.000 €. Kunnalta on tiedustelu, voisiko kunnan takauksen "siirtää" aina uuteen lainaa eli tämä tapahtuisi kolmena vuotena peräkkäin.

Rautalammin Vanhainkotiyhdistys ry. on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka omistaa kahdeksan rivitaloa Rautalammin keskustaajamassa ja Kerkonkoskella. Se vuokraa niissä olevia huoneistoja lähinnä rautalampilaisille vanhuksille, mutta myös muille vuokra-asuntoa tarvitseville. Kaikki Rautalammin kirkonkylällä sijaitsevat rivitalojen huoneistot ovat vuokralla ja niistä saatava kassavirta riittää lainan maksuun toistaiseksi.

Vanhainkotiyhdistys on toimittanut taloustiedot kolmelta edellliseltä vuodelta. Riskienhallinnan näkökulmasta takaajalla tulee olla selkeä ja realistinen kuva takaamansa yhdistyksen taloudesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Rautalammin vanhainkotiyhdistyksen uudelle lainalle 233 000 € + 32 000 € myönnetään omavelkainen takaus 85 000 €, jonka voi siirtää. Ehtona on:

1) Rautalalammin Vanhainkotiyhdistys antaa vastavakuuden

2) Rautalammin Vanhainkotiyhdistys toimittaa vuosittain kunnalle riittävät taloustiedot ( tuloslaskelman ja tilintarkastuskertomuksen)

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.