Kunnanhallitus, kokous 12.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 311 Luottamushenkilön ero, Pekka Annala

RauDno-2022-550

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Valtuutettu Pekka Annala on pyytänyt eroa kunnan luottamustehtävistä henkilökohtaisista syistä. 

Pekka Annala on kunnanvaltuutettu, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston jäsen, Anu Hotin varajäsen poliisin neuvottelukunnassa ja Matti Kärkkäisen varaedustaja Pohjois-Savon liiton kuntien edustajainkokouksessa. Lisäksi kunnanhallitus on valinnut hänet liikenneturvallisuustyöryhmän puheenjohtajaksi, henkilöstöjaoston jäseneksi, SavoGrow Oy:n neuvottelukunnan jäseneksi, kunnan edustajaksi Vapaa-ajan asukastoimikunta VASTAan ja Suomen Pelastusalan Liitto ry:n yhtiökokousedustajaksi.

Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Jos valtuutettu on vapautettu toimestaan, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun. (Kuntalaki17 §)

Vaalilain 93 §:n mukaan mikäli valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n mukaisesti. 

Ehdotus

Esittelijä

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Pekka Annalalle eron kaikista luottamustoimista. Edelleen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se kutsuu varavaltuutetun jäljellä olevaksi toimikaudeksi sekä valitsee uudet henkilöt kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston jäseneksi, Anu Hotin varajäseneksi poliisin neuvottelukuntaan ja Matti Kärkkäisen varaedustajaksi Pohjois-Savon liiton kuntien edustajainkokoukseen.

Kunnanhallitus valitsee uudet henkilöt liikenneturvallisuustyöryhmän puheenjohtajaksi, henkilöstöjaoston jäseneksi, SavoGrow Oy:n neuvottelukunnan jäseneksi, kunnan edustajaksi Vapaa-ajan asukastoimikunta VASTA:aan ja Suomen Pelastusalan Liitto ry:n yhtiökokousedustajaksi.

Valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun Kokoomuksen valtuustoryhmään. 

Päätös

 

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Pekka Annalalle eron kaikista luottamustoimista. Edelleen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se kutsuu varavaltuutetun jäljellä olevaksi toimikaudeksi sekä valitsee uudet henkilöt kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston jäseneksi, Anu Hotin varajäseneksi poliisin neuvottelukuntaan ja Matti Kärkkäisen varaedustajaksi Pohjois-Savon liiton kuntien edustajainkokoukseen.

Kunnanhallitus valitsi liikenneturvallisuustyöryhmän puheenjohtajaksi Jouko Turpeisen, henkilöstöjaoksen jäseneksi  Tiina Purasen, Savogrow Oy:n neuvottelukunnan jäseneksi Sari Hintikka-Variksen, kunnan edustajaksi Vapaa-ajan asukastoimikunta VASTA:aan Tiina Purasen ja Suomen Pelastusalan Liitto ry:n yhtiökokousedustajaksi Jussi Herrasen.

Pekka Annala jääväsi itsensä, eikä hän osallistunut tämän asian käsittelyyn.

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

 

 

 

 

 

 

Ehdotus

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle,​ että se myöntää Pekka Annalalle eron kaikista luottamustoimista. Edelleen kunnanhallitus esittää valtuustolle,​ että se kutsuu varavaltuutetun jäljellä olevaksi toimikaudeksi sekä valitsee uuden henkilön kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi,​ Pohjois-​Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston jäseneksi,​ Anu Hotin varajäseneksi poliisin neuvottelukuntaan ja Matti Kärkkäisen varaedustajaksi Pohjois-​Savon liiton kuntien edustajainkokoukseen.

Kunnanhallitus valitsi liikenneturvallisuustyöryhmän puheenjohtajaksi Jouko Turpeisen,​ henkilöstöjaoksen jäseneksi  Tiina Purasen,​ Savogrow Oy:n neuvottelukunnan jäseneksi Sari Hintikka-​Variksen,​ kunnan edustajaksi Vapaa-​ajan asukastoimikunta VASTA:aan Tiina Purasen ja Suomen Pelastusalan Liitto ry:n yhtiökokousedustajaksi Jussi Herrasen.

Päätös

Matti Kärkkäinen esitti, että asia jätetään pöydälle. Matti Kärkkäinen perusteli pöydälle jättämistä sillä, että luottamushenklöissä on tapahtunut valtuustoryhmistä toiseen siirtymistä syksyn aikana. Hän näki, että yleensä henki on ollut se, että luottamushenkilöpaikat jäävät puolueelle siirtymisten yhteydessä. Kärkkäinen esitti, että asia tulisi jättää pöydälle, kunnes valtuustoryhmiä vaihtaneet Tiina Puranen ja Jouko Turpeinen pyytävät eroa omista luottamuspaikoistaan. Anne Karhunen kannatti esitystä.

Puheenjohtaja päätti, että pidetään tekninen tauko 19.43- 20.01.

Tauon jälkeen Matti Kärkkäinen esitti, Pekka Annalalle myönnetään ero ja valtuuston puheenjohtajaa ei valita, vaan varapuheenjohtaja hoitaa tehtäviä siihen saakka, kunnes uusi puheenjohtaja valitaan.

Sari Hintikka Varis esitti, että asian käsittely jaetaan kolmeen osaan. 1. Pekka Annalalle myönettään ero kaikista luottamustehtävistä. 2. valtuusto kutsuu varavaltuutetun jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja 3. valtuusto valitsee uuden henkilön kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi.

Sari Hintikka-Variksen esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

1. Kunnanvaltuusto myönsi Pekka Annalalle eron kaikista luottamustehtävistä.

2. kunnanvaltuusto päätti kutsua varavaltuutetun Eino Schwartsin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Matti Kärkkäinen esitti, että valtuuston puheenjohtajaa ei valita, vaan asia valmistellaan uudelleen siten, että paikkajako on kuntavaalin tuloksen mukainen. Anne Karhunen kannatti esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun. Asiasta suoritetaan nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat Matti Kärkkäisen ehdotusta, äänestävät "jaa", ne jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät "ei". Suoritetussa äänestyksessä Matti Kärkkäisen esitystä kannatti 12 valtuutettua, asian käsittelyn jatkamista kannatti 9 valtuutettua. Matti Kärkkäisen esitystä kanttivat Senja Hallivuori, Hannu Keinänen, Tuomo Hänninen, Reino Jäntti, Anne Karhunen, Tomi Karttunen, Jouko Korhonen, Sinikka Korhonen, Mika Koukkari, Matti Kärkkäinen, Assi Mensonen ja Tuulikki Tiihanoff.

Puheenjohtaja totesi, että Matti Kärkkäisen ehdotus tuli päätökseksi äänin 12-9.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanvaltuusto myönsi Pekka Annalalle eron kaikista luottamustoimista 29.11.2022. Kunnanhallitus valitsi hänen tilalleen henkilöt liikenneturvallisuustyöryhmän puheenjohtajaksi kokouksessaan 7.11. Liikenneturvallisuustyöryhmän puheenjohtajaksi valittiin Jouko Turpeinen,​ henkilöstöjaoksen jäseneksi Tiina Puranen, Savogrow Oy:n neuvottelukunnan jäseneksi Sari Hintikka-​Varis,​ kunnan edustajaksi Vapaa-​ajan asukastoimikunta VASTA:aan Tiina Puranen ja Suomen Pelastusalan Liitto ry:n yhtiökokousedustajaksi Jussi Herranen.

Koska Jouko Turpeinen on aiemmin ollut liikenneturvallisuustyöryhmän jäsen, on tarve valita hänen tilalleen uusi edustaja. Rautalammin kunnan liikenneturvallisuustyöryhmään valitaan valtuustokaudeksi paitsi kunnanhallituksen nimeämä puheenjohtaja, myös toinen kunnanhallituksen nimeämä jäsen. Lisäksi osastot ovat nimenneet oman edustajansa työryhmään. Osastojen edustajina työryhmässä ovat Pekka Seppälä, Iina Hänninen, Mervi Pulkkinen, Matti Vänttinen, tekninen johtaja, Pasi Väyrynen, Kirsi Solmari, Anu Sepponen ja Inna Kääriäinen. 

Henkilöstöjaostoon kuuluu kunnan hallintosäännön § 8:n mukaan kolme kunnanhallituksen valitsemaa jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Jaoston puheenjohtajana toimii kunnanhallituksen puheenjohtaja ja esittelijänä hallintojohtaja. Henkilöstöjaostoon ovat tähän saakka kuuluneet Matti Kärkkäinen pj,,Tuulikki Tiihanoff vpj (varalla Heikki Pietikäinen) ja Pekka Annala (varalla Tiina Puranen). Tiina Purasen tultua valituksi 7.11. henkilöstöjaoston varsinaiseksi jäseneksi tarvitaan hänelle varajäsen. 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää:

1) valita liikenneturvallisuustyöryhmään jäsenen Jouko Turpeisen tilalle jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi. 

2) valita Tiina Puraselle varajäsen henkilöstöjaostoon jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi. 

 

Päätös

Kunnanhallitus päättää 

1) valita Liikenneturvallisuustyöryhmään Jouko Turpeisen tilalle jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi Raimo Kemppaisen.

2) valita Tiina Purasen varajäseneksi henkilöstöjaostoon jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi Sari Hintikka-Variksen.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.