Kunnanhallitus, kokous 12.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 302 Sopimus taide-esineiden käytöstä ja hallinnasta HVA

RauDno-2022-610

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Hyvinvointialue esittää kunnalle liitteenä oleva taidesopimus hyväksymistä, liittyen Pohjois-Savon hyvinvointialueen kunnilta vuokraamiin tiloihin. Lähtökohtamme on, että kaikki teokset, joita HVA:n vuokraamissa tiloissa tällä hetkellä on, saavat jäädä paikoilleen. Sopimuksen myötä jaamme kuitenkin vastuut siitä, kuka korvaa, jos teoksille sattuu jotain.

HVA on velvollinen ilmoittamaan kunnalle teosten omistajina esimerkiksi välittömistä teoksiin kohdistuvista vaurioista. Lähtökohtaisesti teosten läheisyydessä pyritään välttämään sellaisia toimia, jotka saattavat aiheuttaa teoksille vahinkoa.

”Sopimuksen kohteena olevien teosten sijoituspaikat: Mikäli toimiyksikkö haluaa poistaa tai siirtää taideteoksia, on otettava yhteyttä omistajaan, joka hoitaa taideteoksen siirtämisen tai poiston ja laskuttaa toimiyksikköä. Tällä tarkoitetaan siis sitä, että mikäli HVA:lle työskentelevä toimiyksikkö / yksikön työntekijä haluaa, että jokin teos poistetaan, siitä on ilmoitettava teoksen omistajalle (kunnalle), joka voi tarvittaessa laskuttaa toimiyksikköä, mikäli teoksen siirto vaatii erikoiskuljetusta, ylimääräistä tai ulkopuolista työvoimaa. Teoksen vaihtamisesta toiseen teokseen on neuvoteltava erikseen, jolloin keskustellaan tapauskohtaisesti siitä, sijoitetaanko poistetun teoksen tilalle HVA:n taidekokoelman vai kunnan omistama teos.

Kunta on tiloissa olevien teosten omistajia, joten kunta määrittelee itse millä tarkkuudella haluatte sopimukseen teosten tiedot ja sijainnit määritellä. Hyvinvointialueelle  riittää tieto, että missä rakennuksissa (osoite) teoksia on. Tietenkin aina on parempi, mitä tarkemmat tiedot ovat, jolloin mahdollisissa vahinkotapauksissa asian käsittely on helpompaa.

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.