Hyvinvointilautakunta, kokous 9.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Päätösvallan delegointi SavoGrow-alueen verkostomaisen kasvatus- ja perheneuvolan ammatilliselle esihenkilölle

RauDno-2022-34

Valmistelija

  • Kirsi Solmari, perusturvajohtaja, kirsi.solmari@rautalampi.fi

Perustelut

Perusturvalautakunta hyväksyi kokouksessaan 27.10.2021, § 23, sosiaalihuoltolain 26 §:n mukaisten kasvatus- ja perheneuvonnan palveluiden tuottamisen 1.1.2022 alkaen alueellisesti verkostomaisena kokonaisuutena yhteistoiminnassa SavoGrow-kuntien (Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto, Rautalampi, Suonenjoki) perheneuvoloiden kesken. Samalla lautakunta hyväksyi sopimuksen kasvatus- ja perheneuvontapalvelujen tuottamista alueellisesti 1.1.-31.12.2022 ja hyväksyi kasvatus- ja perheneuvonnan laskutushinnat.

Perheneuvolaverkoston ammatillisen esihenkilön tehtävän luonne edellyttää kunnanhallituksen perustamaa virkaa ja siihen liittyvää toimivaltaa. Sopijaosapuolet vastaavat viranhaltijalle tarvittavan toimivallan siirtämisestä omassa kunnassaan tehtävänkuvan vaatimalla tavalla.

Ammatillinen esihenkilö aloitti tehtävässään 1.10.2021.

Viranhaltijoiden päätösvalta määritellään Rautalammin kunnan hallintosäännössä, joka mukaan hyvinvointilautakunta päättää toimivaltansa puitteissa ratkaisuvallan siirtamisestä erityistilantessa viranhaltijalle.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Kirsi Solmari, perusturvajohtaja, kirsi.solmari@rautalampi.fi

 

Hyvinvointilautakunta päättää, että Pielaveden kunnan palveluksessa oleva ja SavoGrow-kuntien johtamishankkeessa työskentelevä virkasuhteinen ammatillinen esihenkilö (sosiaalityöntekijä):

1. vastaa Rautalammin kunnan asiakkaiden osalta kasvatus- ja perheneuvontatyön palveluohjauksesta sekä ammatillisesta johtamisesta

2. päättää sosiaalihuoltolain mukaisesta kasvatus- ja perheneuvonnan palvelua koskevan palvelutarpeen arvioinnista

3. päättää sosiaalihuoltolain mukaisesta kasvatus- ja perheneuvontapalveluiden antamisesta lautakunnan antamien ohjeiden ja yleisten ohjeiden mukaisesti

4. päättää kasvatus- ja perheneuvonnan asiakaskohtaisten lausuntojen antamisesta

5. vastaa kasvatus- ja perheneuvonnan asiantuntija-avun antamisesta muille lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskenteleville työntekijöille.

 

 

 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.