Kunnanhallitus, kokous 23.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 264 Lapsiystävällisen kunnan statuksen hakeminen

RauDno-2023-544

Valmistelija

  • Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Perustelut

Sirpa Jalkanen ehdotti hyvinvointilautakunnan kokouksessa 09.11.2022/ §101, että hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Rautalammin kunta hakee Unicefin lapsiystävällinen kunta -malliin vuonna 2023. Malli tukee kuntia huomioimaan lapsivaikutuksia päätöksenteossa. Mallissa on mukana tällä hetkellä 53 kuntaa.

Lapsiystävälliseksi kunnaksi hakeutuminen on kehittämisprosessi, jossa kunta sitoutuu Unicefin tuella toimintansa ja prosessiensa pitkäjännitteiseen kehittämiseen. Prosessissa kunta laatii Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman ja toteuttaa järjestelmällisesti siihen kirjattuja tavoitteita. Erityisesti on huomioitava haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset ja kunnan suurimmat lapsenoikeusongelmat. Mallin tärkeä osa-alue on osallisuuden vahvistaminen. Lapsia huomioivat kehittämistavoitteet ohjaavat koko kuntaa. Työ on pitkäjännitteistä kehittämistyötä, ja sen olennainen osa on aktiivinen viestintä.

Kehittämisprosesseille tyypillisesti prosessi käynnistyy nykytilan kartoituksella. Suunnitelmaan kirjattujen tavoitteiden toteutumista seurataan järjestelmällisesti selkein mittarein. Prosessissa kunta myös suostuu Unicefin toteuttamiin auditointeihin. Kehittämisprosessin päätyttyä kunta sitoutuu jatkamaan kehittämiensä toimintatapojen ja periaatteiden mukaisesti lapsiystävällistä toimintaa.

Kunnassa nimetään kehittämistyölle koordinaatioryhmä, joka voisi olla esimerkiksi sivistystoimen SISU-ryhmä. Sivistystoimen eri yksiköiden toiminta liittyy perustavasti ja olennaisesti lasten ja nuorten hyväksi tehtävään hyvinvointityöhön. Kehittämistyölle on myös nimettävä koordinaattori, joka voisi olla esimerkiksi sivistys- ja hyvinvointijohtaja, sillä hänen työhönsä olennaisesti kuuluu hyvinvointiin liittyvä koordinoiva työ kunnassa.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää hakea Unicefin lapsiystävällisen kunnan malliin ja nimeää koordinaattoriksi sivistys-hyvinvointijohtaja Matti Vänttisen sekä kehittämistyön koordinaatioryhmäksi sivistystoimen SISU-ryhmän. Kunnanhallitus valtuuttaa Matti Vänttisen vastaamaan hakulomakkeessa oleviin kysymyksiin kunnan puolesta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin täydennyksellä, että koordinaattoriryhmää täydennetään tarvittaessa muiden toimialojen asiantuntijoilla.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.