Kunnanhallitus, kokous 15.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 128 Kunnanjohtajan kehityskeskustelu 2024

RauDno-2024-77

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Kärkkäinen, kunnanhallituksen pj., matti.karkkainen@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanjohtajan johtajasopimuksen mukaisesti  kunnanhallituksen puheenjohtaja käy kunnanjohtajan kanssa vuotuisen kehityskeskustelun. Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtjan vuosittaiset painopistealueet ja tavoitteet. Nyt käytyjen keskustelujen sisältönä on ollut pääosiltaan Kuntaliiton kunnanjohtajan kehityskeskustelua koskevat asiakohdat. Keskusteluista on laadittu luottamuksellinen muistio. Edellisen vuoden kehityskeskustelussa oli kunnanjohtajalle asetettu tavoitteita, joitten toteutumatilanteet on keskustelussa käyty läpi. Näihin  tavoitteisiin liittyvinä keskeisinä huomioina todettiin;

  • talouden tasapaino(- Talouden tasapaino: tavoitellaan 0+ tulosta)
    • talouden kehittymistä on seurattu säännöllisesti ja siitä on raportoitu myös kunnanhallitukselle jokaisen kokouksen yhteydessä. Tilinpäätös toteutuu ( alaskirjauksista huolimatta) ylijäämäisenä. Tavoite on toteutunut erittäin hyvin ottaen huomioon myös taloudenhaasteet ja se, ettei uutta pitkäaikaista lainaa ole vuoden aikana otettu yhtään.
  • kuntastrategian jalkauttaminen (-Kuntastrategian "jalkauttamista" seurataan  painopisteiden ja projektien konkreettisen toteutumisen kautta)
    • kuntastrategian keskeisiä painopisteitä toteuttaviin ohjelmia on tarkennettu vuoden aikana valtuutettujen strategiatyöpajoissa. Työn tuloksena on päätetty uusista strategiaa toteuttavista ohjelmista, jotka valmisteilla  elinvoima-elinkeino-ohjelma, henkilöstöohjelma, omistajanohjausohjelma esimerkkinä. Kuntastrategia on vuodedn aikana jalkautunut myös kuntalaisten tietoisuuteen myös visuaalisen ilmeensä ansiosta.
    • tavoite toteutunut hyvin.
  • Rautalammin kunnan aktiivisten toimien edistäminen kunnan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen yhteistyö- ja yhdyspintatyössä ( HVA yhteistyö- ja yhdyspintatyö mittareina: konkreettiset toimet, yhdyspintojen ja yhteistyön aktiivinen rakentaminen. Palvelut hyvällä tasolla)
    • toteutunut niin hyvin kuin se on ollut mahdollista; edunvalvontatyötä pesula-asiassa
    • palvelut ovat edelleen hyvällä tasolla ja vuokrasopimukset kunnossa
  • TE-palveluiden uudistukseen valmistautuminen  ja terveyden- ja hyvinvointityön vaikuttavuuden lisääminen.(Te-palvelut:mittareina uudistukseen valmistautuminen, yhteistyökumppaneiden selvittäminen ja Terveyden- ja hyvinvointityön vaikuttavuus, konkreettiset toimenpiteet, joiden avulla arvioidaan tavoitteen toteutumista)
    • uudistukseen valmistautuminen on edennyt määrätietoisesti ja työllisyysalue on syntynyt eli työllisyyskumppanit selvillä.  Osallistuminen ohjausryhmän jäsenenä on helpottanut valmistelun seuraamista ja vaikuttamista. Edunvalvonta onnistui erityisen hyvin siinä, että saimme lausunnoillamme aikaan Sisä-Savon pienten kuntien edustuspaikan tulevaan jaostoon /lautakuntaan. Paikka ei kuulunut alkuperäisiin esityksiin paikkajaosta.
    • terveyden- ja hyvinvointityön seuranta TEA-viisarit ja toimenpideohjelmat kaikki päivitetty.

 

Nyt käydyssä kehityskeskustelussa on kunnanjohtajalle asetettu vuodelle 2024 seuraavat tavoitteet ohjaamaan työn painopisteitä:

  • Talouden tasapaino. Talouden seuranta. Verotulojen kehitys ja sen rakenteen mukainen kehitystyö. Palkkavero, Yhteisövero ja kiinteistövero
  • Kulu ja tuloseuranta mm. teknisen osaston ja elinvoimatyön yhteistyön kehittäminen
  • Älykäs sopeutuminen  päämääränä sopeuttaa toiminnat vallitsevan tilanteen  ja tulevaisuuden mukaan.
  • Sitran hankkeen hyödyntäminen täysimääräisesti.
    • Väestömuutokset, hallinnon rakennemuutokset, elinkeinojen kehitys ja julkisen talouden kestävyysvaje vaativat talouspäätöksiin pidemmän aikavälin vaikutusten tarkastelua. ”Tässä puntaroinnissa jokaisen panos on arvokas." Siksi Sitra on tehnyt uuden avauksen, joka kutsuu aivan tavallisia kuntalaisia osallistumaan kuntatalouden suunnitteluun”, Rautalammilla kansalaispaneeli perehtyy kunnan omistaman vuokrataloyhtiön tilanteeseen ja asuntotarjonnan rooliin tiukassa kuntataloudessa sekä antaa suositukset vuokra-asumisen kehittämiseen kunnanhallitukselle.

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Matti Kärkkäinen, kunnanhallituksen pj., matti.karkkainen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus käy asiassa keskustelun kunnanhallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta ja antaa kommenttinsa kehityskeskustelun sisältöä koskien.

Päätös

Asia jätettiin jatkovalmisteluun ja siihen palataan seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa.

Tuomo Hänninen poistui klo 20.50.

Valmistelija

Matti Kärkkäinen, kunnanhallituksen pj., matti.karkkainen@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanjohtajan kehityskeskusteluasia jätettiin 12.2. kokouksessa jatkovalmisteluun ja siihen päätettiin palata seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa.

Kunnanjohtajan johtajasopimuksen mukaisesti  kunnanhallituksen puheenjohtaja käy kunnanjohtajan kanssa vuotuisen kehityskeskustelun. Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtjan vuosittaiset painopistealueet ja tavoitteet. Nyt käytyjen keskustelujen sisältönä on ollut pääosiltaan Kuntaliiton kunnanjohtajan kehityskeskustelua koskevat asiakohdat. Keskusteluista on laadittu luottamuksellinen muistio. Edellisen vuoden kehityskeskustelussa oli kunnanjohtajalle asetettu tavoitteita,​ joitten toteutumatilanteet on keskustelussa käyty läpi. Näihin  tavoitteisiin liittyvinä keskeisinä huomioina todettiin;​

  • talouden tasapaino(-​ Talouden tasapaino: tavoitellaan 0+ tulosta)
    • talouden kehittymistä on seurattu säännöllisesti ja siitä on raportoitu myös kunnanhallitukselle jokaisen kokouksen yhteydessä. Tilinpäätös toteutuu ( alaskirjauksista huolimatta) ylijäämäisenä. Tavoite on toteutunut hyvin ottaen huomioon myös taloudenhaasteet ja se,​ ettei uutta pitkäaikaista lainaa ole vuoden aikana otettu yhtään.
  • kuntastrategian jalkauttaminen (-​Kuntastrategian "jalkauttamista" seurataan  painopisteiden ja projektien konkreettisen toteutumisen kautta)
    • kuntastrategian keskeisiä painopisteitä toteuttaviin ohjelmia on tarkennettu vuoden aikana valtuutettujen strategiatyöpajoissa. Työn tuloksena on päätetty uusista strategiaa toteuttavista ohjelmista,​ jotka valmisteilla  elinvoima-​elinkeino-​ohjelma,​ henkilöstöohjelma,​ omistajanohjausohjelma esimerkkinä. Kuntastrategia on vuodedn aikana jalkautunut myös kuntalaisten tietoisuuteen myös visuaalisen ilmeensä ansiosta.
    • tavoite toteutunut hyvin.
  • Rautalammin kunnan aktiivisten toimien edistäminen kunnan ja Pohjois-​Savon hyvinvointialueen yhteistyö-​ ja yhdyspintatyössä ( HVA yhteistyö-​ ja yhdyspintatyö mittareina: konkreettiset toimet,​ yhdyspintojen ja yhteistyön aktiivinen rakentaminen. Palvelut hyvällä tasolla)
    • toteutunut niin hyvin kuin se on ollut mahdollista;​ edunvalvontatyötä pesula-​asiassa
    • palvelut ovat edelleen hyvällä tasolla ja vuokrasopimukset kunnossa
  • TE-​palveluiden uudistukseen valmistautuminen  ja terveyden-​ ja hyvinvointityön vaikuttavuuden lisääminen.(Te-​palvelut:mittareina uudistukseen valmistautuminen,​ yhteistyökumppaneiden selvittäminen ja Terveyden-​ ja hyvinvointityön vaikuttavuus,​ konkreettiset toimenpiteet,​ joiden avulla arvioidaan tavoitteen toteutumista)
    • uudistukseen valmistautuminen on edennyt määrätietoisesti ja työllisyysalue on syntynyt eli työllisyyskumppanit selvillä.  Osallistuminen ohjausryhmän jäsenenä on helpottanut valmistelun seuraamista ja vaikuttamista. Edunvalvonta onnistui erityisen hyvin siinä,​ että saimme lausunnoillamme aikaan Sisä-​Savon pienten kuntien edustuspaikan tulevaan jaostoon /lautakuntaan. Paikka ei kuulunut alkuperäisiin esityksiin paikkajaosta.
    • terveyden-​ ja hyvinvointityön seuranta TEA-​viisarit ja toimenpideohjelmat kaikki päivitetty.

Nyt käydyssä kehityskeskustelussa on kunnanjohtajalle asetettu vuodelle 2024 seuraavat tavoitteet ohjaamaan työn painopisteitä:

  • Talouden tasapaino. Talouden seuranta. Verotulojen kehitys ja sen rakenteen mukainen kehitystyö. Palkkavero,​ Yhteisövero ja kiinteistövero
  • Kulu ja tuloseuranta mm. teknisen osaston ja elinvoimatyön yhteistyön kehittäminen
  • Älykäs sopeutuminen  päämääränä sopeuttaa toiminnat vallitsevan tilanteen  ja tulevaisuuden mukaan.
  • Sitran hankkeen hyödyntäminen täysimääräisesti.
    • Väestömuutokset,​ hallinnon rakennemuutokset,​ elinkeinojen kehitys ja julkisen talouden kestävyysvaje vaativat talouspäätöksiin pidemmän aikavälin vaikutusten tarkastelua. ”Tässä puntaroinnissa jokaisen panos on arvokas." Siksi Sitra on tehnyt uuden avauksen,​ joka kutsuu aivan tavallisia kuntalaisia osallistumaan kuntatalouden suunnitteluun”,​ Rautalammilla kansalaispaneeli perehtyy kunnan omistaman vuokrataloyhtiön tilanteeseen ja asuntotarjonnan rooliin tiukassa kuntataloudessa sekä antaa suositukset vuokra-​asumisen kehittämiseen kunnanhallitukselle.

Ehdotus

Kunnanhallitus keskustelee asiasta ja päättää asiasta kokouksessa.

 

Päätös

Asia ei käsitelty, vaan se vedettiin listalta pois.

Valmistelija

  • Matti Kärkkäinen, kunnanhallituksen pj., matti.karkkainen@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanjohtajan johtajasopimuksen mukaisesti  kunnanhallituksen puheenjohtaja käy kunnanjohtajan kanssa vuotuisen kehityskeskustelun. Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajan vuosittaiset painopistealueet ja tavoitteet. Nyt käytyjen keskustelujen sisältönä on ollut pääosiltaan Kuntaliiton kunnanjohtajan kehityskeskustelua koskevat asiakohdat. Keskusteluista on laadittu luottamuksellinen muistio. Edellisen vuoden kehityskeskustelussa oli kunnanjohtajalle asetettu tavoitteita, joitten toteutumatilanteet on keskustelussa käyty läpi. Näihin  tavoitteisiin liittyvinä keskeisinä huomioina todettiin;

  • talouden tasapaino(- Talouden tasapaino: tavoitellaan 0+ tulosta)
    • talouden kehittymistä on seurattu säännöllisesti ja siitä on raportoitu myös kunnanhallitukselle jokaisen kokouksen yhteydessä. Tilinpäätös toteutui ( alaskirjauksista johtuen ) alijäämäisenä. Tavoite on toteutunut  hyvin ottaen huomioon myös taloudenhaasteet ja se, ettei uutta pitkäaikaista lainaa ole vuoden aikana otettu yhtään sekä sen, että Kuntalaskenta ei ole pystynyt tuottamaan luotettavaa  kirjanpitodataa kuluneen vuoden aikana.
  • kuntastrategian jalkauttaminen (-Kuntastrategian "jalkauttamista" seurataan  painopisteiden ja projektien konkreettisen toteutumisen kautta)
    • kuntastrategian keskeisiä painopisteitä toteuttaviin ohjelmia on tarkennettu vuoden aikana valtuutettujen strategiatyöpajoissa. Työn tuloksena on päätetty uusista strategiaa toteuttavista ohjelmista, jotka valmisteilla  elinvoima-elinkeino-ohjelma, henkilöstöohjelma, omistajanohjausohjelma esimerkkinä. Kuntastrategia on vuodedn aikana jalkautunut myös kuntalaisten tietoisuuteen myös visuaalisen ilmeensä ansiosta.
    • tavoite toteutunut hyvin.
  • Rautalammin kunnan aktiivisten toimien edistäminen kunnan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen yhteistyö- ja yhdyspintatyössä ( HVA yhteistyö- ja yhdyspintatyö mittareina: konkreettiset toimet, yhdyspintojen ja yhteistyön aktiivinen rakentaminen. Palvelut hyvällä tasolla)
    • toteutunut niin hyvin kuin se on ollut mahdollista; edunvalvontatyötä pesula-asiassa
    • palvelut ovat edelleen hyvällä tasolla ja vuokrasopimukset kunnossa
  • TE-palveluiden uudistukseen valmistautuminen  ja terveyden- ja hyvinvointityön vaikuttavuuden lisääminen.(Te-palvelut:mittareina uudistukseen valmistautuminen, yhteistyökumppaneiden selvittäminen ja Terveyden- ja hyvinvointityön vaikuttavuus, konkreettiset toimenpiteet, joiden avulla arvioidaan tavoitteen toteutumista)
    • uudistukseen valmistautuminen on edennyt määrätietoisesti ja työllisyysalue on syntynyt eli työllisyyskumppanit selvillä.  Osallistuminen ohjausryhmän jäsenenä on helpottanut valmistelun seuraamista ja vaikuttamista. Edunvalvonta onnistui erityisen hyvin siinä, että saimme lausunnoillamme aikaan Sisä-Savon pienten kuntien edustuspaikan tulevaan jaostoon /lautakuntaan. Paikka ei kuulunut alkuperäisiin esityksiin paikkajaosta.
    • terveyden- ja hyvinvointityön seuranta TEA-viisarit ja toimenpideohjelmat kaikki päivitetty.

 

Nyt käydyssä kehityskeskustelussa on kunnanjohtajalle asetettu vuodelle 2024 seuraavat tavoitteet ohjaamaan työn painopisteitä:

  • Talouden tasapaino. Talouden seuranta. Verotulojen kehitys ja sen rakenteen mukainen kehitystyö. Palkkavero, Yhteisövero ja kiinteistövero
  • Kulu - ja tuloseuranta mm. teknisen osaston ja elinvoimatyön yhteistyön kehittäminen
  • Älykäs sopeutuminen  päämääränä sopeuttaa toiminnat vallitsevan tilanteen  ja tulevaisuuden mukaan.
  • Sitran hankkeen hyödyntäminen täysimääräisesti.
    • Väestömuutokset, hallinnon rakennemuutokset, elinkeinojen kehitys ja julkisen talouden kestävyysvaje vaativat talouspäätöksiin pidemmän aikavälin vaikutusten tarkastelua. ”Tässä puntaroinnissa jokaisen panos on arvokas." Siksi Sitra on tehnyt uuden avauksen, joka kutsuu aivan tavallisia kuntalaisia osallistumaan kuntatalouden suunnitteluun”, Rautalammilla kansalaispaneeli perehtyy kunnan omistaman vuokrataloyhtiön tilanteeseen ja asuntotarjonnan rooliin tiukassa kuntataloudessa sekä antaa suositukset vuokra-asumisen kehittämiseen kunnanhallitukselle.

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Matti Kärkkäinen, kunnanhallituksen pj., matti.karkkainen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan tavoitteiksi ja työn painopisteiksi ivuodelle 2024:

  • Talouden tasapaino. Talouden seuranta. Verotulojen kehitys ja sen rakenteen mukainen kehitystyö. Palkkavero, Yhteisövero ja kiinteistövero
  • Kulu - ja tuloseuranta mm. teknisen osaston ja elinvoimatyön yhteistyön kehittäminen
  • Älykäs sopeutuminen  päämääränä sopeuttaa toiminnat vallitsevan tilanteen  ja tulevaisuuden mukaan.
  • Sitran hankkeen hyödyntäminen täysimääräisesti.
    • Väestömuutokset, hallinnon rakennemuutokset, elinkeinojen kehitys ja julkisen talouden kestävyysvaje vaativat talouspäätöksiin pidemmän aikavälin vaikutusten tarkastelua. ”Tässä puntaroinnissa jokaisen panos on arvokas." Siksi Sitra on tehnyt uuden avauksen, joka kutsuu aivan tavallisia kuntalaisia osallistumaan kuntatalouden suunnitteluun”, Rautalammilla kansalaispaneeli perehtyy kunnan omistaman vuokrataloyhtiön tilanteeseen ja asuntotarjonnan rooliin tiukassa kuntataloudessa sekä antaa suositukset vuokra-asumisen kehittämiseen kunnanhallitukselle.

 

Päätös

Tiina Puranen esitti, että vuoden 2023 talouden tasapaino tavoite ei toteutunut. Tavoitteena oli 0/+tulos. Tavoite ei toteutunut. Tilinpäätös oli alijäämäinen. Linda Nissinen kannatti esitystä.

Koska oli tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu vastaehdotus, puheenjohtaja päätti, että asiasta äänestetään. Ne, jotka kannattavat pohjaesitystä, äänestävät "jaa", ne jotka kannattavat Tiina Purasen esitystä, äänestävät  "ei".

Suoritetussa äänestyksessä pohjaesitystä kannattivat Matti Kärkkäinen, Päivi Heikkinen, Tuomo Hänninen, Anne Karhunen ja Sinikka Korhonen.  Vastaehdotusta kannattivat Tiina Puranen ja Linda Nissinen.

Puheenjohtaja totesi, että talouden tasapaino- pohjaesitys tuli päätökseksi äänin 5-2.

Kuntastrategia jalkauttamisen osalta todettiin, että se ei täysin toteutunut.

Tavoitteisiin lisättiin:1. Tulo- ja kuluseuranta hallintokunnittain säännöllisesti ja raportointi kunnanhallitukselle.2. Teknisen osaston ja elivoimatyöryhmän yhteistyön kehittäminen, seuranta ja raportointi.3. Kunnanjohtaja jalkauttaa ja valvoo, että kuntastrategian toteutuu kaikilla hallintokunnilla.

Muilta osin ehdotus hyväksyttiin.

 

Kunnanjohtaja ja hallintojohtaja poistuivat kokoushuoneesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Kunnanhallituksen puheenjohtaja toimi sihteerinä tämän pykälän osalta.

Eriävä mielipide

  • Tiina Puranen jätti eriävän mielipiteen kohdasta talouden tasapaino: 

    Tavoitteena oli 0/+tulos. Tavoite ei toteutunut. Tilinpäätös oli alijäämäinen.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.