Kunnanhallitus, kokous 15.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 123 Yhteistoimintaneuvotteluiden aloittaminen Rautalammin kunnassa

RauDno-2024-241

Valmistelija

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnan talouden tasapainottamistyötä on tehty vuodesta 2019 lähtien. Taloustilanne saatiin kääntymään tasapainoon vuosien 2021-2022 osalta, mutta vuosi 2023 kääntyi jälleen alijäämäiseksi. Vuoden 2023 toteutunut sote-uudistus muutti kuntien toimintaa ja taloutta pysyvästi. Samalla ensimmäinen vuosi osoitti, että vakaan tasapainon löytyminen puolittuneella tulotasolla ei ole mahdollista ilman rakenteellisia toimenpiteitä kunnan toiminnan tehostamiseksi, menojen tason alentamiseksi tai tulojen kasvattamiseksi. Siksi on välttämätöntä, että talouden tasapainottamistyön on kohdistuttava kunnan toimintojen kokonaistarkasteluun. Kunnan talousarvio vuodelle 2024 oli lähtökohtaisesti 11. 243 euroa ylijäämäinen , mutta jo maaliskuussa 2024 se kääntyi sivistystoimen lisämäärärahaesityksen jälkeen 13.257 eur alijäämäiseksi. Myös talousarvion suunnitelmavuodet  ovat alijäämäisiä seuraavasti: vuosi 2025 : -367. 662 ja vuosia 2026: -365.274 euroa. Kunnan taseessa on tällä hetkellä noin 3.1 miljoonaa kertynyttä ylijäämää, joka ei kuitenkaan ratkaise kirjanpidollisena arvona ratkaise käyttötalouden haastetta. 

Kuntalain 110 §:n mukaan "Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä katetaan". Eli mikäli kunnan taseeseen muodostunut ylijäämä ei riitä kattamaan kuluvalle vuodelle mahdollisesti muodostuvaa alijäämäistä tulosta ja tämän lisäksi laadittava talousarvio muodostuu alijäämäiseksi, on taloussuunnitelmavuosille esitettävä toimenpiteet, joilla talous saadaan tasapainoon.

Yhteistoimintamenettely

Lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella (449/2007 muutoksineen) 4 §:n mukaisesti työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat:

1)      henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan tai hyvinvointialueen palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien tai hyvinvointialueiden tai näiden välisessä yhteistyössä;

2)      palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla ulkopuolisen työvoiman käytöstä tai liikkeen luovutuksesta johtuvia tai muita olennaisia henkilöstövaikutuksia;

3)      henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun sekä työyhteisön sisäiseen tietojenvaihtoon liittyviä periaatteita ja suunnitelmia;

4)      taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.

Yhteistoimintamenettely ja -neuvottelu ulottuu koko kunnan organisaatioon ja henkilöstöön. Talouden tasapainottaminen tulee todennäköisesti edellyttämään rakenteellisia ja pysyviä muutoksia kunnan palveluissa, toiminnoissa ja tehtävissä. 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää: 

  • aloittaa talouden tasapainottamisohjelman päivittämisen 
  • käynnistää yhteistoimintaneuvottelut kokonaistilanteen kartoittamiseksi  Toimintojen mahdollisia muutoksia ja uudelleen organisoimisesta työnantajan tulee neuvotella asiasta henkilöstön edustajien kanssa ennen kuin tekee ratkaisuja.
  • yhteistoimintaneuvottelut koskevat koko kunnan henkilöstöä 
  • yhteistoimintamenettelyllä tavoitellaan noin 300 000 euron säästötavoitetta vuoden 2025 loppuun mennessä

Esittelijä tarkensi esitystä kokouksessa: varhaiskasvatus ja esiopetus rajataan toistaiseks yhteistoimintamenettelyn ulkopuolelle. 

Päätös

Tiina Puranen esitti, että kunnanjohtaja tiedottaa  säännöllisesti kunnanhallitusta yhteistoimintaprosessin etenemisestä. 

Esittelijän esitys hyväksyttiin lisäyksellä, että kunnanhallitusta tiedotetaan säännöllisesti yhteistoimintamenettelyn etenemisestä.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.