Kunnanhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 76 Valtuustoaloite kunnanjohtajan irtisanomiseksi

RauDno-2023-86

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

24.10 jätetyn valtuustoaloitteen käsittely aloitettiin kunnanhallituksen kokouksessa 14.11.2022. Kunnanhallitus pyysi aloitteen allekirjoittaneilta lisäselvityksen, jossa pyydettiin yksilöimään rikkeet ja moitittu menettely.

Lisäselvitystä ei  saatu.

Valtuustoaloitteiden valmistelu (valmistelupakko) kuuluu kuntalain mukaan kunnanhallitukselle.

Kunnanvaltuuston hyväksyi kokouksessaan 18.12.2018 / § 89 johtajasopimuksen Rautalammin kunnan ja kunnanjohtajan välillä. Kohdan 3 mukaan, jos kunnan ja kunnanjohtajan välille syntyy laaja erimielisyys ja se johtajaa luottamuspulaan, käydään ennen asian virallisesti esille tuomista kunnanjohtajan ja hänen halutessaan hänen edustajansa sekä kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajiston kesken asiaa selvittävät neuvottelut. Näissä neuvotteluissa pyritään selvittämään luottamuspulaan johtaneet tekijät ja miten yhteisesti voidaan menetellä tilanteen korjaamiseksi.

Mikäli tilannetta ei saada korjattua ja asianosaiset neuvoteltuaan päätyvät siihen, että on tarpeellista harkita kuntalain 43 §:n mukaista irtisanomismenettelyä, voivat asianosaiset sopia vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta ennen em. menettelyn käynnistymistä.

Johtajasopimuksessa sovittuja neuvotteluja ei käyty ennen valtuustoaloitteen jättämistä.

28.11.2022 kunnanhallitus  päätti, että neuvottelut käynnistetään johtajasopimuksen mukaisesti. 12.12.2022 päätöstä muutettiin, mutta Kuntaliiton lakiyksikön tulkinnan mukaan päätöksessä tapahtui menettelytapavirhe. Tämän vuoksi asiasta pitää antaa uusi ratkaisu.

Kuntalain kokonaisuudistuksen myötä kuntalakiin otettiin säännös kunnanjohtajan kanssa tehtävästä johtajasopimuksesta. Kunnanjohtajan ja kunnan kanssa on tehtävä johtajasopimus, johon voidaan ottaa määräys miten kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan kuntalain 43§.n mukaisen menettelyn sijaista. Kuntaliiton lakiyksikkö ohjeistaa, että asiassa voidaan edetä johtajasopimuksen mukaisesti käynnistämällä sopimuksen mukaiset neuvottelut. Kyseessä ovat aidot neuvottelut, ei vain muodollisuus ja sopimus sitoo molempia osapuolia. Kuntalain uudistuksen myötä kunnanhallitus on ns. ensisijainen neuvottelija johtajasopimuksen osalta. Valtuustoaloitteen tultua vireille kunnanhallituksen tulee tiedustella kunnanjohtajalta, että ryhdytäänkö asiassa johtajasopimuksen mukaisiin neuvotteluihin.

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että johtajasopimuksen mukaiset neuvottelut käynnistetään mahdollisimman nopeasti kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen välillä.

Päätös

Asia ei käsitelty.

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

24.10.2022 jätetyn valtuustoaloitteen käsittely aloitettiin kunnanhallituksen kokouksessa 14.11.2022. Kunnanhallitus pyysi aloitteen allekirjoittaneilta lisäselvityksen,​ jossa pyydettiin yksilöimään rikkeet ja moitittu menettely.

Lisäselvitystä ei  saatu.

Valtuustoaloitteiden valmistelu (valmistelupakko) kuuluu kuntalain mukaan kunnanhallitukselle.

Kunnanvaltuuston hyväksyi kokouksessaan 18.12.2018 / § 89 johtajasopimuksen Rautalammin kunnan ja kunnanjohtajan välillä. Kohdan 3 mukaan,​ jos kunnan ja kunnanjohtajan välille syntyy laaja erimielisyys ja se johtajaa luottamuspulaan,​ käydään ennen asian virallisesti esille tuomista kunnanjohtajan ja hänen halutessaan hänen edustajansa sekä kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajiston kesken asiaa selvittävät neuvottelut. Näissä neuvotteluissa pyritään selvittämään luottamuspulaan johtaneet tekijät ja miten yhteisesti voidaan menetellä tilanteen korjaamiseksi.

Mikäli tilannetta ei saada korjattua ja asianosaiset neuvoteltuaan päätyvät siihen,​ että on tarpeellista harkita kuntalain 43 §:n mukaista irtisanomismenettelyä,​ voivat asianosaiset sopia vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta ennen em. menettelyn käynnistymistä.

Johtajasopimuksessa sovittuja neuvotteluja ei käyty ennen valtuustoaloitteen jättämistä.

28.11.2022 kunnanhallitus  päätti,​ että neuvottelut käynnistetään johtajasopimuksen mukaisesti. 12.12.2022 päätöstä muutettiin,​ mutta Kuntaliiton lakiyksikön tulkinnan mukaan päätöksessä tapahtui menettelytapavirhe. Tämän vuoksi asiasta pitää antaa uusi ratkaisu.

Kuntalain kokonaisuudistuksen myötä kuntalakiin otettiin säännös kunnanjohtajan kanssa tehtävästä johtajasopimuksesta. Kunnanjohtajan ja kunnan kanssa on tehtävä johtajasopimus,​ johon voidaan ottaa määräys miten kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan kuntalain 43§.n mukaisen menettelyn sijaista. Kuntaliiton lakiyksikkö ohjeistaa,​ että asiassa voidaan edetä johtajasopimuksen mukaisesti käynnistämällä sopimuksen mukaiset neuvottelut. Kyseessä ovat aidot neuvottelut,​ ei vain muodollisuus ja sopimus sitoo molempia osapuolia. Kuntalain uudistuksen myötä kunnanhallitus on ns. ensisijainen neuvottelija johtajasopimuksen osalta. Valtuustoaloitteen tultua vireille kunnanhallituksen tulee tiedustella kunnanjohtajalta,​ että ryhdytäänkö asiassa johtajasopimuksen mukaisiin neuvotteluihin.

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää,​ että  tehdyn valtuustoaloitteen pohjalta pidetään johtajasopimuksen mukaiset neuvottelut kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen kesken.

Päätös

Heikki Pietikäinen esitti, että asia käsittelyä jatketaan voimassa olevan johtajasopimuksen mukaisesti. Esitystä ei kannatettu.

Matti Kärkkäinen esitti, että asia lisävalmistellaan. Ehdotusta kannattivat Anne Karhunen, Päivi Heikkinen,Sinikka Korhonen, Matti Kärkkäinen,Tuulikki Tiihanoff ja Tuomo Hänninen.

Heikki Pietikäinen jätti eriävän mielipiteen." Viimeisin kuntalain muutos on tullut voimaan 26.5.2021. Tällä hetkellä voimassa oleva kuntalaki ei määritä kunnanhallitusta neuvotteluosapuoleksi epäluottamustilanteessa, laki ottaa kantaa vain johtajasopimuksen ja erokorvauksen hyväksymisen osalta. Voimassa olevan lain ja johtajasopimuksen mukaan tilanteessa pitäisi edetä johtajasopimuksen mukaisiin neuvotteluihin kunnanjohtajan ja puheenjohtajiston välille."

Anu Sepponen  esteellisenä ei osallistunut asian käsittelyyn ja hän poistui kokoushuoneesta.

 

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 20.2.2023/ §51, että valtuustoaloitteen käsittelyä lisävalmistellaan. Taustalla oli Kuntaliiton lakiyksikön  lausunto kunnanhallituksen valmisteluvastuusta. Lausunnossa todetaan, että " kunnanhallitus on ns. ensisijainen neuvottelija johtajasopimuksen osalta. Kunnanhallituksen tulee tiedustella kunnanjohtajalta, että ryhdytäänkö asiassa johtasopimuksen mukaisiin neuvotteluihin". Lakiyksikkö on nyt täsmentänyt, että kuntalain 42§:n 1 momenttia on muutetttu 26.5.2021 voimaaan tulleella kuntalain muuttamisesta annetulla lailla (419/2021) siten, että johtajasopimuksen hyväksyy kaikissa tilanteissa kunnanhallitus. Aiemmin johtajasopimuksen hyväksyi kunnanvaltuusto.

Voimassa olevan johtajasopimuksen mukaan valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto käy neuvottelut. Mutta koska johtasopimuksessa todetaan, että nämä neuvottelut tulisi käydä em. kokoonpanolla "ennen asian virallista esille tuomista", tulee kunnanhallituksen ratkaista, onko asia kuitenkin tullut virallisesti esille. Jos tulkinta on, että asia on tullut virallisesti esille, em. määräys poissulkeutuu.

Tosiasia on, että valtuuston 43§:n mukainen aloite on tehty. Aloite on tullut vireille kunnanvaltuuston varsinaisessa, julkisessa kokouksessa.

Jos tulkinta on, että asia on tullut "virallisesti esille", niin tällöin voidaan kuntalain systemaattisista lähtökohdista lähteä siitä, että kun kuntalain 39§:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen tulee i) vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta ( §1 kohta), ii) edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa, jollei hallintosäännössä toisin määrätä (3 kohta) ja iii) edustaa kuntaa työantajana (4 kohta), on juuri kunnanhallitus kokonaisuudessa se elin, joka käy neuvottelut kunnanjohtajan kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että

1. Kunnanhallitus esittää kunnanjohtajalle neuvotteluiden aloittamista. Neuvotteluihin osallistuu kunnanhallitus, kunnanjohtaja ja hänen mahdollinen avustaja.

2. Neuvotteluissa käsitellään vain valtuustoaloitteessa mainitut asiat, lisäselvityksiä ei tehdä, eikä muita mahdollisia lisäasioita oteta neuvotteluun.

3. Neuvottelujen jälkeen kunnanhallitus tekee valtuustolle esityksen, perustetaanko tilapäinen valiokunta tutkimaan asiaa.

Päätös

Heikki Pietikäinen esitti, että asiassa toimittaisiin voimassa olevan johtajasopimuksen mukaisesti. Esitystä ei kannatettu.

Ehdotus hyväksyttiin.

Heikki Pietikäinen jätti asiasta eriävän mielipiteen." Mikäli kunnanhallitus linjaa mikä on asian virallisesti esiin tuomista ja näin ohittaa johtasopimuksen, KH:n pitäisi myös linjata mikä olisi oikea tapa epäluottamuksen ilmaisemiseksi, jotta asia käsiteltäisiin johtajasopimuksen mukaisesti. Johtajasopimuksessa ei ole ilmaistu kuinka asia pitäisi käsitellä ja sopimusteksti on muutenkin tulkinnanvarainen, joten Pietikäisen mukaan asia pitäisi käsitellä normaalisti johtajasopimuksen mukaan, jolloin puheenjohtajisto toimii neuvotteluosapuolena. Myöskään päätöksessä ei pitäisi rajoittaa keskusteluja koskemaan vain tiettyjä aloitteessa mainittuja asioita, kysymyksessä on epäluottamuksen ilmaus kuntalaisilta ja luottamushenkilöiltä, joka pitäisi käsitellä kokonaisvaltaisesti."

 

Kunnanjohtaja ei osallistunut asian käsittelyyn, vaan hän esteellisenä poistui kokoushuoneesta.