Kunnanhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 66 Lukion rehtorin viran auki julistaminen

RauDno-2023-105

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Perustelut

Hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 15.02.2023 esittää kunnanhallitukselle sivistystoimen johtamisjärjestelyistä, että perusopetuksen rehtorin lisäksi Rautalammin kunnassa on lukion rehtorin virka, joka täytettäisiin 01.08.2023 alkaen. Lukion rehtorin virkaan sisältyisi ovtes:n ylärajan mukainen opetusvelvollisuus.

 

Lukiossa on tulossa haettaviksi useampia opettajan tehtäviä. Olisi tärkeää, että lukion rehtori rekrytoidaan ennen opettajarekrytointeja, jotta rehtorin opetusvelvollisuuden kannalta mahdolliset opetettavat aineet tulisivat rekrytoinnissa huomioiduiksi.

Opettajarekrytointeja on suunniteltu yhteisiksi koko SavoGrown alueelle näkyvyyden lisäämiseksi ja puolisotyöpaikkojen varmistamiseksi. Yhteistä opettajien rekrytointikampanjaa on suunniteltu maaliskuulle. Siksi rehtorin rekrytointia halutaan nyt kiirehtiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää antaa täyttöluvan lukion rehtorin tehtävään siten, että tehtävä täytettäisiin 1.8.2023 alkaen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Sivistysosaston virat, virkanumerot, pätevyydet ja sijoituspaikat hyväksyttiin14.6.2022 kunnanvaltuustossa. Tässä yhteydessä ei ollut suoraa mainintaa siitä, mitä tapahtuu 1.8.2003 perustetulle lukion rehtorin viralle. Mutta koska esittelyteksissä on lauseke "koulutoimen täyttämättömien, myös niiden joiden tietoja ei saatu selville, virkojen lakkauttamista" (kv 14.6.2022/ §31), on mahdollista, että em. virka on lakkautettu. Tai ainakin kirjaus on sen verran epäselvä, että pykälää voi tulkita molempiin suuntiin.

Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että 01.08.2023 alkaen Rautalammin kunnan perusopetuksessa on edelleen yksi rehtorin virka ja että Rautalammin lukion rehtorin virka täytetään toistaiseksi 01.08.2023 alkaen. Rehtorin virkoihin sisältyy ovtes:n mukainen opetusvelvollisuus.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se perustaa lukion rehtorin viran 1.8.2023 alkaen. Rehtorin virkaan sisältyy Ovtes:n mukainen opetusvelvollisuus. Lisäksi kunnanvaltuusto toteaa, että Rautalammin kunnan perusopetuksessa on edelleen yksi rehtorin virka ja siihen sisältyy Ovtes:n mukainen opetusvelvollisuus.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.