Kunnanhallitus, kokous 19.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 252 Uuden päiväkodin rakentamisen tieltä puretun katoksen pystyttäminen teknisen osaston Toholahden varikolle, lisämäärärahaesitys

RauDno-2020-630

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti Tuppura, tekninen johtaja, antti.tuppura@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin uuden päiväkodin rakennushankkeen tieltä on purettu syyskuun alussa katos (katos olisi jäänyt osittain uuden rakennuksen alle). Katos on purettu siten, että sen kokoaminen on  mahdollista. Osat ovat Toholahden varikolla.

Teknisen osaston Toholahden varikolla varastoidaan tuotteita ja koneita, jotka tulisi säilyttää säältä suojassa. Tällaisia ovat esimerkiksi torikatokset, toripöydät ja - tuolit, ja maantiesuolat.

Puretun katoksen pystyttäminen mahdollistaisi tarpeellisten materiaalien säilyttämisen säältä suojassa. Tällöin syntyisi kustannussäästöjä, koska laitteet säilyisivät pidempään käyttökuntoisina ja varastoitava tavara ei pilaantuisi.

Katoksen pystyttämisen kustannusarvio on noin 6.300 euroa. Tämä sisältää myös purkukustannukset.

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Antti Tuppura, tekninen johtaja, antti.tuppura@rautalampi.fi

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että teknisen osaston käyttötalouspuolelle myönnettäisiin 6.300 euron suuruinen lisämääräraha katoksen pystyttämistä varten.

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Antti Tuppura, tekninen johtaja, antti.tuppura@rautalampi.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta esittää lisämäärärahaa 6300 € ( käyttötalous)  uuden päiväkodin tieltä puretun katoksen pystyttämiseksi.

 

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää osaltaa hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen ja esittää kunnanvaltuustolle, että tekniselle lautakunnalle myönnettään 6300 eurona lisäämääräraha uuden päiväkodin tieltä puretun katoksen pystyttämiseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin lisäyksellä, että määrärahatarve katetaan Toholahden kaavatien määrärahasta.

Asiantuntijana kuultiin tekninen johtaja Antti Tuppuraa.


Muutoksenhaku

Koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta ei saa tehdä. (Kuntalaki 410/2015 § 136)