Kunnanhallitus, kokous 11.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Rautalammin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksan tarkistaminen

RauDno-2024-41

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Milla Saarinen, ympäristötarkastaja, milla.saarinen@rautalampi.fi

Perustelut

 

Rautalammin kunnan hallintosäännön mukaan ympäristölautakunta päättää ympäristönsuojeluviranomaisen toimialueen julkisoikeudellisista maksuista (lupa- ja valvontamaksut) sen mukaan kuin erityislaeissa on niiden yleisistä perusteista määrätty.

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 205 §:n mukaan ympäristönsuojelulain mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä voidaan periä maksu. Vastaava säännös on vesilaissa (587/2011), jätelaissa (646/2011), merenkulun ympäristönsuojelulaissa (1672/2009) sekä vesiliikennelaissa (782/2019) ja maastoliikennelaissa (1710/1995).

Voimassa oleva ympäristönsuojeluviranomaisen taksa on hyväksytty Rautalammin kunnan ympäristölautakunnassa 24.6.2021 § 21 ja se on tullut voimaan 1.10.2021 alkaen. Tuolloin taksan päivitys on ollut ajankohtaista uuden ympäristönsuojelulain ja -asetuksen voimaantulon myötä vuonna 2015.

Taksan tarkistamisen lähtökohtana on ollut yhtenäistää Konneveden ja Rautalammin ympäristönsuojelun yhteistoiminnan viranomaismaksut, mikä edistää myös toimijoiden välistä tasapuolista kohtelua. Päätösehdotuksena olevaa taksaa on valmisteltu sekä Konneveden (v. 2017) että Rautalammin (v. 2021) voimassa olevien taksojen pohjalta, minkä lisäksi on tehty vertailua lähialueen muihin kuntiin. Taksaa on pyritty sovittamaan vastaamaan paremmin nykyistä kustannustasoa.

Taksoja valmisteltaessa on tehty vertailua lähialueen kuntiin. Toteutetun vertailun pohjalta on päädytty siihen, että taksan omakustannusarvoa on nostettu 50 eurosta 60 euroon, ja siten tuntihinta vastaisi paremmin nykytilanteen kokonaiskustannuksia. Taksassa määritellyt käsittelymaksut perustuvat asian käsittelyn tai valvontatoimenpiteen keskimääräiseen omakustannusarvoon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset.

Ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksan omakustannusarvon nostolla sekä toteutetun vertailun pohjalta lupien ja ilmoitusten käsittelymaksuihin sekä valvontamaksuihin ei ollut tarpeen tehdä merkittäviä muutoksia; osa hinnoista tulee nousemaan ja osa laskee vähäisessä määrin.

Perittävät maksut on taksassa määrätty pääsääntöisesti suoriteperusteisesti. Tuntihintaista maksua sovelletaan vaikeasti ennalta hinnoiteltavien tehtävien laskuttamiseen, mutta voidaan soveltaa myös poikkeuksellisissa tilanteissa kiinteähintaisten maksujen sijaan taksassa esitetyn mukaisesti. Taksa mahdollistaa lupa- ja valvontamaksujen kohtuullistamisen.

Esityslistan liitteenä on ehdotus ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksaksi. Lisäksi kokouksessa voidaan esittää oheismateriaalina voimassa oleva taksa.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

 

Ehdotus

Esittelijä

Milla Saarinen, ympäristötarkastaja, milla.saarinen@rautalampi.fi

Ympäristölautakunta päättää hyväksyä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksan liitteen mukaisena. Taksa astuu voimaan 1.3.2024 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Päätös

Hyväksytään.

Valmistelija

  • Milla Saarinen, ympäristötarkastaja, milla.saarinen@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnan hallintosäännön mukaan ympäristölautakunta päättää ympäristönsuojeluviranomaisen toimialueen julkisoikeudellisista maksuista (lupa-​ ja valvontamaksut) sen mukaan kuin erityislaeissa on niiden yleisistä perusteista määrätty.

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 205 §:n mukaan ympäristönsuojelulain mukaisen luvan,​ ilmoituksen tai muun asian käsittelystä voidaan periä maksu. Vastaava säännös on vesilaissa (587/2011),​ jätelaissa (646/2011),​ merenkulun ympäristönsuojelulaissa (1672/2009) sekä vesiliikennelaissa (782/2019) ja maastoliikennelaissa (1710/1995).

Voimassa oleva ympäristönsuojeluviranomaisen taksa on hyväksytty Rautalammin kunnan ympäristölautakunnassa 24.6.2021 § 21 ja se on tullut voimaan 1.10.2021 alkaen. Tuolloin taksan päivitys on ollut ajankohtaista uuden ympäristönsuojelulain ja -​asetuksen voimaantulon myötä vuonna 2015.

Taksan tarkistamisen lähtökohtana on ollut yhtenäistää Konneveden ja Rautalammin ympäristönsuojelun yhteistoiminnan viranomaismaksut,​ mikä edistää myös toimijoiden välistä tasapuolista kohtelua. Päätösehdotuksena olevaa taksaa on valmisteltu sekä Konneveden (v. 2017) että Rautalammin (v. 2021) voimassa olevien taksojen pohjalta,​ minkä lisäksi on tehty vertailua lähialueen muihin kuntiin. Taksaa on pyritty sovittamaan vastaamaan paremmin nykyistä kustannustasoa.

Taksoja valmisteltaessa on tehty vertailua lähialueen kuntiin. Toteutetun vertailun pohjalta on päädytty siihen,​ että taksan omakustannusarvoa on nostettu 50 eurosta 60 euroon,​ ja siten tuntihinta vastaisi paremmin nykytilanteen kokonaiskustannuksia. Taksassa määritellyt käsittelymaksut perustuvat asian käsittelyn tai valvontatoimenpiteen keskimääräiseen omakustannusarvoon,​ joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset.

Ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksan omakustannusarvon nostolla sekä toteutetun vertailun pohjalta lupien ja ilmoitusten käsittelymaksuihin sekä valvontamaksuihin ei ollut tarpeen tehdä merkittäviä muutoksia;​ osa hinnoista tulee nousemaan ja osa laskee vähäisessä määrin.

Perittävät maksut on taksassa määrätty pääsääntöisesti suoriteperusteisesti. Tuntihintaista maksua sovelletaan vaikeasti ennalta hinnoiteltavien tehtävien laskuttamiseen,​ mutta voidaan soveltaa myös poikkeuksellisissa tilanteissa kiinteähintaisten maksujen sijaan taksassa esitetyn mukaisesti. Taksa mahdollistaa lupa-​ ja valvontamaksujen kohtuullistamisen.

Esityslistan liitteenä on ehdotus ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksaksi. Lisäksi kokouksessa voidaan esittää oheismateriaalina voimassa oleva taksa.

Ympäristölautakunta päätti kokouksessaan hyväksyä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksan liitteen mukaisena. Taksa astuu voimaan 1.3.2024 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Rautalammin kunnan hallintosäännön § 26 mukaan ympäristölautakunta esittää kunnanhallituksen hyväksyttäväksi viranomaistehtävistä perittävät maksut, taksat, vuokrat ja korvaukset.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä esitetyn korotuksen ehdotuksen mukaisena. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin,


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.