Kunnanhallitus, kokous 6.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 39 LISÄPYKÄLÄ: Valtuustoaloite, oikaisuvaatimukset (lisäpykälä)

Rau-2022-580

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Kärkkäinen, kunnanhallituksen pj., matti.karkkainen@rautalampi.fi

Perustelut

24.10.2022 jätetyn valtuustoaloitteen käsittely aloitettiin kunnanhallituksen kokouksessa 14.11.2022. Kunnanhallitus päätti pyytää aloitteen allekirjoittaneilta lisäselvityksen, jossa pyydettiin yksilöimään rikkeet ja moitittu menettely.  Lisäselvitystä ei saatu.

Asian käsittelyä jatkettiin 28.11.2022.

Valtuustoaloitteiden valmistelu (valmistelupakko) kuuluu kuntalain mukaan kunnanhallitukselle.

Kunnanvaltuuston hyväksyi kokouksessaan 18.12.2018 / § 89 johtajasopimuksen Rautalammin kunnan ja kunnanjohtajan välillä. Kohdan 3 mukaan, jos kunnan ja kunnanjohtajan välille syntyy laaja erimielisyys ja se johtajaa luottamuspulaan, käydään ennen asian virallisesti esille tuomista kunnanjohtajan ja hänen halutessaan hänen edustajansa sekä kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajiston kesken asiaa selvittävät neuvottelut. Näissä neuvotteluissa pyritään selvittämään luottamuspulaan johtaneet tekijät ja miten yhteisesti voidaan menetellä tilanteen korjaamiseksi.

Mikäli tilannetta ei saada korjattua ja asianosaiset neuvoteltuaan päätyvät siihen, että on tarpeellista harkita kuntalain 43 §:n mukaista irtisanomismenettelyä, voivat asianosaiset sopia vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta ennen em. menettelyn käynnistymistä.

Johtajasopimuksessa sovittuja neuvotteluja ei käyty ennen valtuustoaloitteen jättämistä. Tämä menettely oli valtuuston hyväksymän johtajasopimuksen vastainen.

Hallituksen puheenjohtaja oli selvittänyt kunnallishallinnon juridiikan asiantuntijalta, mikä on oikea tapa jatkaa asian käsittelyä ja kenellä on toimivalta tulkita johtajasopimusta. Ohjeen mukaan kunnanhallitus on kunnassa laillisuusvalvoja, jonka tehtävänä on käyttää puhevaltaa kunnan puolesta. Kunnanhallitus on johtajasopimuksen osapuoli ja se edustaa kuntaa ja tekee sopimustulkintaa.

Kunnanhallituksen tehtävänä on:

1. arvioida, onko kyseessä laaja erimielisyys, ja mikäi näin on,

2. arvioitava, johtaako se luottamuspulaan. Ja jos kyseessä on laaja erimielisyys ja se on johtanut laajaan luottamuspulaan, käynnistetään johtajasopimuksen mukaiset neuvottelut.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Kärkkäinen, kunnanhallituksen pj., matti.karkkainen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus arvioi, onko syntynyt laaja erimielisyys. Jos on, niin kunnanhallitus arvioi, onko se johtanut luottamuspulaan.

Päätös

Tuulikki Tiihanoff esitti mielipiteenä, että aloitteen käsittelyä ei ole tarvetta jatkaa, koska ei ole saatu pyydettyä lisäselvitystä eikä ole menetelty johtajasopimuksen mukaisesti. Tuomo Hänninen oli samaa mieltä.

Matti Kärkkäinen ehdotti, että asiassa menetellään juristin ohjeiden mukaan ja arvioidaan, onko laaja erimielisyys. Matti Kärkkäinen esitti, että laajaa erimielisyyttä ei ole, koska aloitteella ei ole valtuutettujen määräenemmistöä. Tuulikki Tiihanoff kannatti esitystä. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä ehdotusta kannattivat Sinikka Korhonen, Matti Kärkkäinen, Tuulikki Tiihanoff, Tuomo Hänninen, Anne Karhunen ja Päivi Heikkinen. Heikki Pietikäisen mielestä laaja erimielisyys on syntynyt.

Puheenjohtaja totesi, että asia jää sillensä, johtajasopimuksen mukaiset ehdot eivät täyty.  Asia viedään tiedoksi kunnanvaltuustolle.

Heikki Pietikäinen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Heikki Pietikäisen mielestä 10 valtuutetun allekirjoitus on riittävä osoitus erimielisyydestä ja luottamuspulasta, jotta prosessissa voitaisiin edetä johtajasopimuksen mukaisiin neuvotteluihin. Lisäksi johtajasopimuksen sisältö ja kirjoitusasu ovat todella tulkinnanvaraisia eivätkä anna täsmällisiä ohjeita erimielisyyden ja luottamuspulan esille tuomiseen ja käsittelyyn.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanhallituksen tekemästä päätöksestä 12.12.2022 / §318 on tehty kaksi oikeusvaatimusta. Tytti Mård, Heikki Pietikäinen ja Tiina Puranen esittävät, että koko päätös hylätään ja asian käsittelyä jatketaan johtajasopimuksen mukaisesti. Linda Nissinen ja seitsemän muuta allekirjoittajaa vaativat päätöksen hylkäämistä ja asian käsittelyn jatkamista kuntalain § 43:n mukaisesti.

Kuntaliiton lakiyksikköä on konsultoitu siitä, miten asian käsittelyä tulisi jatkaa. Kuntaliiton mukaan Rautalammin kunnanhallitus 12.12.2022 antamassaan päätöksessä on ilmoittanut virheellisesti päätöksen olevan muutoksenhakukelpoinen, vaikka kyseessä on valmistelua koskeva asia. Kyseessä on menettelyvirhe, joka tulee korjata antamalla uusi muutoksenhakuohje eli käytännössä ilmoitus muutoksenhakukiellosta kuntalain 136 §:n nojalla.

Kuntalain 136 §;n mukaisesti päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta. 12.12.2022 kunnanhallituksen tekemä päätös ei ole muutoksenhakukelpoinen, vaan se liittyy valmisteluun. Päätösvalta asiassa on kunnanvaltuustolla. Saapuneet oikaisuvaatimukset jätetään tämän vuoksi tutkimatta ( kuntalaki 136§). Oikaisuvaatimuksia ei ryhdytä sisällöllisesti käsittelemään eikä oikaisuvaatimusten perusteisiin oteta kantaa. Tutkimatta jättämispäätökseen liitetään kunnallisvalitusosoitus, koska on kysymys viranomaisen lopullisesta kannanotosta, ei valmistelusta tai täytäntöönpanosta.

Lisäksi kiinnitetään huomiota siihen, että päätös on tehty puheenjohtajan esittelystä. Vaikka Rautalammin kunnan hallintosäännön  138 §:n mukaan " toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä", ei tämä Kuntaliiton mukaan kuuluu niihin harvinaisiin tilanteisiin, joissa saattaa olla tarpeen poiketa tavanomaisesta esittelyjärjestyksestä. Tämän vuoksi hallintolain 50§:n mukaisesti viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksen ja ratkaista asian uudelleen. Päätös voidaan korjata hallintolan 50§:n  kolmen ensimmäisen kohdan mukaisessa tilanteessa asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jo virhe on ilmeinen. Se, että asiaa korjataan siten, että menetellään laissa säädettyjen menettelysääntöjen mukaisesti ei lähtökohtaisesti aiheuta asianosaiselle itselleen vahinkoa. Tämän vuoksi Kuntaliitto katsoo, että päätöksen korjaaminen ei edellytä suostumusta eikä kuulemista.

 

 

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Kunnanhallitus pättää, että:

1. 12.12.2022 tehty päätös §318 poistetaan ja asia ratkaistaa uudelleen.

2. Oikaisuvaatimukset jätetään käsittelemättä, koska kyseessä on asian valmistelu. Tähän  päätökseen liitetään kunnallisvalitusosoitus

Päätös

Asiaa ei käsitelty.

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksien tekijät

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valistusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallivalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

            Itä-Suomen hallinto-oikeus

            PL 1744 (Minna Canthin katu 64)

            70101 KUOPIO

            Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi

            Faksinumero: 029 56 42501

            Puhelinnumero:029 56 42500

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon muutosta haetaan
  • miltä kohdin päätökseen haetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta haetaan

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on littettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennettynä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.