Kunnanhallitus, kokous 8.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 127 Valtionvirastotalon osakkeiden ostotarjous

RauDno-2023-218

Valmistelija

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Kiinteistö Oy Rautalammin virastotalo on perustettu vuonna 1992. Se on kiinteistöosakeyhtiö, jonka kotipaikka on Rautalampi, ja pääasiallinen toimiala kiinteistöhallinto. Yhtiön toimitusjohtaja on Pekka Putkonen. Kiinteistöyhtiön osakkeista 49 % omistaa yksityishenkilö, Rautalammin kunnan omistus 23 % ja Postin 28 %.  Kunnan omistamat tilat ovat toimisto- ja varastotiloja. Tiloissa toimii myös kunnan johtokeskus. Nykyisten ohjeiden mukaan kunnan johtokeskus ei välttämättä vaadi kunnalta erityistiloja poikkeus- ja kriisiolojen johtamista varten, vaan johtokeskus voidaan järjestää normaaliajan tiloihin ts.  kunnanvirastoon. Postin tilat ovat olleet käyttämättöminä Postin palvelujen lakkaamisen jälkeen. Viime vuosina on käyty neuvotteluja myös omistajan olevan yksityishenkilön kanssa. Hänen toiveena on ollut  luopua omistamistaan osakkeista joita hän on myös kunnalle tarjonnut ostettavaksi.  Kunnalla ei ole tarvetta kasvattaa omistustaan kiinteistöyhtiössä vaan päin vastoin luopua myös omasta omistuksestaan. Ratkaisuna tähän on mietitty Postin osakkeiden lunastamista, jotta niin kunnan kuin yksityishenkilön olisi helpompi yhdessä löytää uusi omistajataho koko osakekannalle.  Postin tyhjien tilojen olemassaolo on herättänyt paljon keskustelua ja toiveita tilojen tarkoituksenmukaisesta hyödyntämisestä. Asian edistämisestä on käyty neuvotteluja  Postin Virossa sijaitsevan kiinteistöosaston kanssa ja neuvottelutuloksena on päästy ratkaisuun, jossa Posti myy tilansa kunnalle nimellisellä euron kauppasummalla. Ajatuksena on, seetä Postin kanssa tehtävä mahdollinen kauppa toteutetaan vain jos kunta on löytänyt sekä nykyisille omilleen että Postilta ( 1 eurolla) lunastetuille osakkeille uuden ostajatahon ja kaupat toteutetaan samanaikaisesti. Yksityishenkilö neuvottelee omien osakkeidensa kaupasta itsenäisesti. Yhteinen tahtotila on, että koko kiinteistöosakeyhtiön  osakekanta siirtyisi kerralla yhden, uuden omistajan omistukseen. 

Postin tilat ovat kuntokartoitettu ja niiden on todettu olevan hyvässä  kunnossa, mutta niiden käyttöön otto esim. toimistotiloiksi edellyttää muutostöitä (halutun laatutason mukaisesti). 

Rautalammin kunnan saama ostotarjous kattaa tarjouksen sekä kunnan omistamista sekä Postin tällä hetkellä omistamasta osakekannasta. Ostotarjous on liitteenä. Liitteenä myös kuntotarkastusraportti.

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus antaa päätösehdotuksensa kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta.

Päätös

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle postin osakkeiden lunastamista ja kiinteistöstä saadun ostotarjouksen hyväksymistä. Asia viedään kunnanvaltuustoon kunnan taseeseen aiheutuvan alaskirjauksen vuoksi. 

Sari Hintikka-Varis jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.