Kunnanhallitus, kokous 8.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 124 Omistajapolitiikan periatteet

RauDno-2023-94

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Valtuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta. Hallitus vastaa kunnan toiminnan omistajaohjauksesta.  Konsernijohto vastaa kuntakonsernissa konserniohjauksesta eli omistajaohjauksen toteuttamisesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä valtuuston päätösten mukaisesti. Konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, kunnanjohtaja tai pormestari ja muut hallintosäännössä määrätyt viranomaiset.

Omistajaohjauksella tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat liittyä mm. perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille tai muuhun kunnan määräysvallan käyttöön. Omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisöjen toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Konserniohjeessa määritellään menettelytavat, joilla omistajaohjaus tapahtuu. Omistajapolitiikka on kunnan johtamisen väline. Se luo puitteet kunnan menestykselliselle toiminnalle. Omistajapoliittisissa linjauksissa määritellään kunnan periaatteet omistajana, mitä kunta omistaa, millaisia tavoitteita omistukselle asetetaan ja kuka omaisuuden arvosta ja käytöstä vastaa sekä miten omistajapolitiikan seuranta ja valvonta on järjestetty. Lisäksi periaatteissa voidaan linjata kuntakonsernin kannalta merkittäviä investointeja ja niiden rahoitusta sekä konsernirakenteen kehittämistä. Tytäryhteisöille on perusteltua asettaa omistajapoliittisissa linjauksissa selkeät ja mitattavat toimintaa kuvaavat pitkän tähtäimen tavoitteet, joita täsmentyvät talousarviossa asetettavina vuosikohtaisina tavoitteina ainakin keskeisimpien tytäryhteisöjen osalta. Tytäryhteisöllä tulisi olla aina jokin kunnan toimintaan liittyvä strateginen tavoite. Omistajapoliittiset linjaukset voidaan jakaa yleisiin ja yhteisökohtaisiin linjauksiin. Kun valtuusto on hyväksynyt omistajapoliittiset linjaukset, hyväksytyn omistajapolitiikan on konkretisoiduttava kunnan päätöksenteossa kaikilla tasoilla. Linjausten toteutumista on seurattava ja toimialueiden ja yksiköiden on raportoitava linjausten toteutumisesta omassa toiminnassaan. Omistajapolitiikan ja siihen perustuvan tytäryhtiöiden omistajaohjauksen toteuttamisesta vastaa kuntalain 48 §:n mukaan konsernijohto.
 

Vuoden 2023 alussa voimaan tullut hyvinvointialueuudistus muuttaa merkittävästi kuntien roolia, tehtäviä, taloutta ja rakenteita, mikä on huomioitava omistajaohjauksen periaatteita päivitettäessä. Uudistuksessa merkittävä osa kuntasektorin sosiaali- ja terveystoimen ja pelastustoimen irtaimesta omaisuudesta ja toimitiloista siirtyi hyvinvointialueiden omistukseen tai hallintaan. Uudistus muuttaa kuntien asemaa sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen kiinteistöjen omistajana, mikä edellyttää omistamiseen liittyvien vaihtoehtojen arviointia. Kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen suhteellinen painoarvo kuntakonsernien kokonaistaloudesta myös kasvaa uudistuksessa, kun peruskunnan tuloista ja menoista noin puolet siirtyi hyvinvointialueille. Erityisesti suurten tytäryhteisöjen talouden tilalla voi olla suuri vaikutus myös peruskunnan talouteen. Tämä korostaa vaikuttavan omistajaohjauksen merkitystä. 

Omistajaohjauksella varmistetaan, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Omistajaohjaus on kuntakonserniin kuuluvien tai kunnan omistuksiin muuten luettavien yhteisöjen ja säätiöiden toiminnan ohjaamista koko kuntakonsernin tavoitteet huomioon ottaen. Rautalammin kunnan 100 % tytäryhtiöt ovat Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallit  sekä Rautalammin kunnan Asunnonhankinta Oy. Molempien yhtiöiden osalta lähitulevaisuudessa on huomattavia kehittämistarpeita. Siksi molemmissa yhtiöissä on välttämätöntä tehdä selkeitä linjauksia tulevaisuudensuunnitelmien osalta. Yhtiöiden hallitusten työn helpottamiseksi ja erityisesti alkuun pääsemiseksi on kunnan omaistajana tärkeä linjata ne suuntaviivat, joita yhtiöiden hallituksilta odotetaan omistajan strategiset odotukset huomioiden. 

TAUSTAA:

Rautalammin kunnan Asunnonhankinta Oy

Rautalammin kunnan Asunnonhankinta Oy (0931047-8) on perustettu vuonna 1993 ja sen toimialana on asuntojen vuokraus. Rautalammin kunta omistaa Rautalammin kunnan Asunnonhankinta Oy:n osakkeista 100 %. Yhtiöön fuusioitiin 2018 Kiinteistö Oy Rautalammin Haka. Fuusion jälkeen aloitettiin koko asuntokantaa koskeva Raks-Systemsin tekemä kuntokartoitus koskein kaikkia 167 asuntoa. Sen pohjalta laadittiin seuraaville 5 vuodelle korjaussuunnitelma. Suunnitelman pohjalta tehtiin kohdekohtainen salkutus, joka osoitti kohteet neljässä jaottelussa: kehitettävät, pidettävät, realisoitavat, selvitettävät. Nämä pohjatyöt sisältyivät osana yhtiön taloustilanteentervehdyttämissuunnitelmaan, joka esitettiin Valtionkonttorille yhtiön  taloustilanteen tervehdyttämiseksi.  

Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät: suuri korjausvelka, asuntojen laatu suhteessa vuokratasoon, liiketoimintasuunnitelman puuttuminen, minkä laatiminen vaatii myös omistajan tahdon ilmaisua. Lisäksi puuttuu riskienkartoitus.

 

Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallit 

Kunta omistaa Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallit -yhtiön osakkeista 100 %. Yhtiö omistaa kaksi teollisuushallia, joiden kokonaispinta-ala on noin 2.300 m2. Hallit on vuokrattu lunastusehtoisilla vuokrasopimuksilla, joiden mukaisesti hallien omistus siirtyy 12 vuoden vuokra-ajan päättyessä vuokralaisille. Kunta omistaa Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallit -yhtiön osakkeista 100 %. Yhtiö omistaa kaksi teollisuushallia, joiden kokonaispinta-ala on noin 2.300 m2. Hallit on vuokrattu lunastusehtoisilla vuokrasopimuksilla, joiden mukaisesti hallien omistus siirtyy 12 vuoden vuokra-ajan päättyessä vuokralaisille. Kunta omistaa Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallit -yhtiön osakkeista 100 %. Yhtiö omistaa kaksi teollisuushallia, joiden kokonaispinta-ala on noin 2.300 m2. Hallit on vuokrattu lunastusehtoisilla vuokrasopimuksilla, joiden mukaisesti hallien omistus siirtyy 12 vuoden vuokra-ajan päättyessä vuokralaisille.

Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät:  Yhtiön tulot ja menot ovat nykyisten vuokrasopimusten mukaisesti käytännössä lukittuja koko sopimuskaudeksi. Yhtiön lainojen erääntymisaikataulu on vuokrasopimusten aikataulua nopeampi, mikä edellyttää joko lainojen maksuohjelmien uudelleensopimusta tai sitä, että vuokralaiset lunastavat kiinteistöt vuokrasopimuksessa määriteltyä nopeammin.  Liiketoimintasuunnitelman puuttuminen, mikä vaatii myös omistajan selvempää linjausta. Lisäksi riskienhallinnankartoitus puuttuu.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta​​​​​​- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus antaa omistajanohjauksen linjaukset kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta.

Päätös

Asia siirrettiin seuraavan kokoukseen.

Valmistelija

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Kuvaus

Valtuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta. Hallitus vastaa kunnan toiminnan omistajaohjauksesta.  Konsernijohto vastaa kuntakonsernissa konserniohjauksesta eli omistajaohjauksen toteuttamisesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä valtuuston päätösten mukaisesti. Konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus,​ kunnanjohtaja tai pormestari ja muut hallintosäännössä määrätyt viranomaiset.

Omistajaohjauksella tarkoitetaan toimenpiteitä,​ joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat liittyä mm. perustamissopimuksiin,​ yhtiöjärjestysmääräyksiin,​ muihin sopimuksiin,​ henkilövalintoihin,​ ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille tai muuhun kunnan määräysvallan käyttöön. Omistajaohjauksella on huolehdittava siitä,​ että kunnan tytäryhteisöjen toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Konserniohjeessa määritellään menettelytavat,​ joilla omistajaohjaus tapahtuu. Omistajapolitiikka on kunnan johtamisen väline. Se luo puitteet kunnan menestykselliselle toiminnalle. Omistajapoliittisissa linjauksissa määritellään kunnan periaatteet omistajana,​ mitä kunta omistaa,​ millaisia tavoitteita omistukselle asetetaan ja kuka omaisuuden arvosta ja käytöstä vastaa sekä miten omistajapolitiikan seuranta ja valvonta on järjestetty. Lisäksi periaatteissa voidaan linjata kuntakonsernin kannalta merkittäviä investointeja ja niiden rahoitusta sekä konsernirakenteen kehittämistä. Tytäryhteisöille on perusteltua asettaa omistajapoliittisissa linjauksissa selkeät ja mitattavat toimintaa kuvaavat pitkän tähtäimen tavoitteet,​ joita täsmentyvät talousarviossa asetettavina vuosikohtaisina tavoitteina ainakin keskeisimpien tytäryhteisöjen osalta. Tytäryhteisöllä tulisi olla aina jokin kunnan toimintaan liittyvä strateginen tavoite. Omistajapoliittiset linjaukset voidaan jakaa yleisiin ja yhteisökohtaisiin linjauksiin. Kun valtuusto on hyväksynyt omistajapoliittiset linjaukset,​ hyväksytyn omistajapolitiikan on konkretisoiduttava kunnan päätöksenteossa kaikilla tasoilla. Linjausten toteutumista on seurattava ja toimialueiden ja yksiköiden on raportoitava linjausten toteutumisesta omassa toiminnassaan. Omistajapolitiikan ja siihen perustuvan tytäryhtiöiden omistajaohjauksen toteuttamisesta vastaa kuntalain 48 §:n mukaan konsernijohto.

Vuoden 2023 alussa voimaan tullut hyvinvointialueuudistus muuttaa merkittävästi kuntien roolia,​ tehtäviä,​ taloutta ja rakenteita,​ mikä on huomioitava omistajaohjauksen periaatteita päivitettäessä. Uudistuksessa merkittävä osa kuntasektorin sosiaali-​ ja terveystoimen ja pelastustoimen irtaimesta omaisuudesta ja toimitiloista siirtyi hyvinvointialueiden omistukseen tai hallintaan. Uudistus muuttaa kuntien asemaa sosiaali-​ ja terveystoimen sekä pelastustoimen kiinteistöjen omistajana,​ mikä edellyttää omistamiseen liittyvien vaihtoehtojen arviointia. Kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen suhteellinen painoarvo kuntakonsernien kokonaistaloudesta myös kasvaa uudistuksessa,​ kun peruskunnan tuloista ja menoista noin puolet siirtyi hyvinvointialueille. Erityisesti suurten tytäryhteisöjen talouden tilalla voi olla suuri vaikutus myös peruskunnan talouteen. Tämä korostaa vaikuttavan omistajaohjauksen merkitystä. 

Omistajaohjauksella varmistetaan,​ että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Omistajaohjaus on kuntakonserniin kuuluvien tai kunnan omistuksiin muuten luettavien yhteisöjen ja säätiöiden toiminnan ohjaamista koko kuntakonsernin tavoitteet huomioon ottaen. Rautalammin kunnan 100 % tytäryhtiöt ovat Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallit  sekä Rautalammin kunnan Asunnonhankinta Oy. Molempien yhtiöiden osalta lähitulevaisuudessa on huomattavia kehittämistarpeita. Siksi molemmissa yhtiöissä on välttämätöntä tehdä selkeitä linjauksia tulevaisuudensuunnitelmien osalta. Yhtiöiden hallitusten työn helpottamiseksi ja erityisesti alkuun pääsemiseksi on kunnan omaistajana tärkeä linjata ne suuntaviivat,​ joita yhtiöiden hallituksilta odotetaan omistajan strategiset odotukset huomioiden. 

TAUSTAA:

Rautalammin kunnan Asunnonhankinta Oy

Rautalammin kunnan Asunnonhankinta Oy (0931047-​8) on perustettu vuonna 1993 ja sen toimialana on asuntojen vuokraus. Rautalammin kunta omistaa Rautalammin kunnan Asunnonhankinta Oy:n osakkeista 100 %. Yhtiöön fuusioitiin 2018 Kiinteistö Oy Rautalammin Haka. Fuusion jälkeen aloitettiin koko asuntokantaa koskeva Raks-​Systemsin tekemä kuntokartoitus koskein kaikkia 167 asuntoa. Sen pohjalta laadittiin seuraaville 5 vuodelle korjaussuunnitelma. Suunnitelman pohjalta tehtiin kohdekohtainen salkutus,​ joka osoitti kohteet neljässä jaottelussa: kehitettävät,​ pidettävät,​ realisoitavat,​ selvitettävät. Nämä pohjatyöt sisältyivät osana yhtiön taloustilanteentervehdyttämissuunnitelmaan,​ joka esitettiin Valtionkonttorille yhtiön  taloustilanteen tervehdyttämiseksi.  

Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät: suuri korjausvelka,​ asuntojen laatu suhteessa vuokratasoon,​ liiketoimintasuunnitelman puuttuminen,​ minkä laatiminen vaatii myös omistajan tahdon ilmaisua. Lisäksi puuttuu riskienkartoitus.

Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallit 

Kunta omistaa Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallit -​yhtiön osakkeista 100 %. Yhtiö omistaa kaksi teollisuushallia,​ joiden kokonaispinta-​ala on noin 2.300 m2​. Hallit on vuokrattu lunastusehtoisilla vuokrasopimuksilla,​ joiden mukaisesti hallien omistus siirtyy 12 vuoden vuokra-​ajan päättyessä vuokralaisille. 

Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät:  Yhtiön tulot ja menot ovat nykyisten vuokrasopimusten mukaisesti käytännössä lukittuja koko sopimuskaudeksi. Yhtiön lainojen erääntymisaikataulu on vuokrasopimusten aikataulua nopeampi,​ mikä edellyttää joko lainojen maksuohjelmien uudelleensopimusta tai sitä,​ että vuokralaiset lunastavat kiinteistöt vuokrasopimuksessa määriteltyä nopeammin.  Liiketoimintasuunnitelman puuttuminen,​ mikä vaatii myös omistajan selvempää linjausta. Lisäksi riskienhallinnankartoitus puuttuu.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus antaa omistajaohjauksen linjaukset kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta.

Päätös

Keskustelun perusteella annettiin Asunnonhankinnan toimitusjohtajalle tehtäväksi tehdä esitys, kuinka tervehdyttämissuunnitelmaa toteutetaan.

Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallien suhteen valmistellaan Rautalammin Kehitys Oy:n ja Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallien fuusiota. 

Päätettiin suositella tytäryhtiöille hallitusasiantuntijoiden käytön lisäämistä. 

 

Sari Hintikka-Varis jääväsi itsensä asian valmistelun ja päätöksenteon ajaksi ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. 

Tuulikki Tiihanoff tuli kokoukseen asiasta keskustelun aluksi.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.