Perustelut
Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu kaikille niille esi- ja perusopetusikäisille maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille, joilla ei ole vielä tarvittavia kielellisiä valmiuksia esi- tai perusopetuksessa opiskeluun. Keskeistä opetuksessa on oppilaan kielitaidon kehittäminen sekä valmiuksien antaminen esi- tai perusopetusta varten.
Matti Lohen koulussa on syksystä alkaen ollut yksi kahdeksan oppilaan ryhmä valmentavassa opetuksessa. Nyt valmentavaan opetukseen on tulossa kahdeksan oppilasta lisää. Opetushallituksen suositus maksimiryhmäkooksi on 10 oppilasta.
Opetusta hoitaa tällä hetkellä yksi opettaja, jolla on tukenaan ryhmässä myös ohjaaja.
Oppilasmäärän kaksinkertaistuessa tarvitaan lisää opetushenkilökuntaa kevätlukukaudeksi 2023. Matti Lohen koulun henkilöstön osaamispalettia täydentäisi erityisesti opettaja, jolla on S2-opettajan kelpoisuus. Opettaja voisi lisäksi hoitaa aikuisten luku- ja kirjoitustaidon opetuksen. Palkkakulut sivukuluineen ovat noin 16 300 €.
Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)
- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
Ehdotus
Esittelijä
-
Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että perusopetukseen perustetaan yhteinen, määräaikainen opettajan virka kevätlukukaudeksi 2023 valmentavaan opetukseen; tehtävään sisältyy myös S2-opetusta.
Päätös
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että perusopetukseen perustetaan yhteinen, määräaikainen opettajan virka kevätlukukaudeksi 2023 valmentavaan opetukseen; tehtävään sisältyy myös S2-opetusta.