Kunnanhallitus, kokous 16.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 198 Yhteisen toimitusjohtajapalvelun hankkiminen Rautalammin kunnan tytäryhtiöille

RauDno-2026-344

Valmistelija

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnan konserniin kuuluvien Rautalammin Asunnonhankinta Oy:n, Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallien ja Rautalammin Kehitys Oy:n johtamisjärjestelyjä on arvioitu osana kuntakonsernin omistajaohjauksen kehittämistä sekä yhtiöiden toiminnan pitkäjänteistä tehostamista.

Yhtiöiden toiminnan laajuus, käytettävissä olevat resurssit sekä kuntakonsernin tavoitteet huomioon ottaen on tarkoituksenmukaista selvittää toimitusjohtajatehtävien järjestämistä yhteisesti yhden henkilön hoidettavaksi. Yhteinen toimitusjohtajaratkaisu vahvistaisi omistajaohjausta, lisäisi yhtiöiden välistä yhteistyötä, yhdenmukaistaisi toimintatapoja sekä tukisi kunnan asunto-, elinvoima- ja yrityspoliittisten tavoitteiden toteuttamista.

Toimitusjohtajan tehtäviin kuuluisi Rautalammin Asunnonhankinta Oy:n operatiivinen johtaminen, kiinteistökannan kehittäminen ja asunto-omaisuuden hallinnan kehittäminen sekä Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallien ja Rautalammin Kehitys Oy:n toiminnan johtaminen ja kehittäminen. Lisäksi toimitusjohtajan tehtävänä olisi valmistella yhtiöiden tulevaisuutta koskevia yhteistyö- ja rakennevaihtoehtoja sekä arvioida konsernirakenteen kehittämismahdollisuuksia.

Valmistelussa on arvioitu vaihtoehtoina sekä toimitusjohtajan rekrytoimista työsuhteeseen että toimitusjohtajapalvelun hankkimista ostopalveluna.

Työsuhteisen toimitusjohtajan rekrytointi olisi perusteltua tilanteessa, jossa yhtiöiden tehtävät, työnjako ja tuleva rakenne olisivat vakiintuneet. Tällä hetkellä erityisesti Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallien ja Rautalammin Kehitys Oy:n tuleva rooli sekä mahdolliset rakennejärjestelyt ovat vielä arvioitavana. Tämän vuoksi tehtävän lopullista sisältöä ja työmäärän jakautumista ei voida vielä riittävällä varmuudella määritellä pitkälle tulevaisuuteen.

Toimitusjohtajapalvelun hankkiminen ostopalveluna mahdollistaisi yhteisen johtamismallin käyttöönoton nopeasti ja joustavasti. Ratkaisun etuna on, että palvelun sisältöä ja työpanosta voidaan tarvittaessa tarkistaa yhtiöiden tarpeiden muuttuessa. Lisäksi malli vähentäisi yhtiöihin kohdistuvia työnantajavelvoitteita sekä mahdollistaisi yhteisen toimitusjohtajamallin toimivuuden arvioinnin ennen mahdollisia pysyviä henkilöstöratkaisuja.

Ostopalveluna hankittavan toimitusjohtajapalvelun työpanos voidaan määritellä keskimääräisenä kuukausityöaikana. Tällöin työmäärä voi vaihdella yhtiöiden tarpeiden mukaisesti siten, että aktiivisempina ajanjaksoina työpanosta voidaan lisätä ja vastaavasti hiljaisempina jaksoina vähentää. Menettely mahdollistaa kustannusten kohdentamisen toteutuneen työn perusteella eikä yhtiöille synny tarvetta maksaa käyttämättömästä työajasta.

Alustavan arvion mukaan toimitusjohtajapalvelun työpanos vastaisi keskimäärin noin 40 prosenttia kokoaikaisesta työstä. Työpanos jakautuisi alustavasti siten, että noin 60 prosenttia kohdistuisi Rautalammin Asunnonhankinta Oy:lle, noin 25 prosenttia Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushalleille ja noin 15 prosenttia Rautalammin Kehitys Oy:lle. Kokonaistyöajasta tämä vastaisi noin 24, 10 ja 6 prosentin osuuksia.

Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallien toimitusjohtajatehtävien arvioidaan nykyisessä toimintamuodossaan edellyttävän keskimäärin noin kahden työpäivän työpanosta kuukaudessa. Rautalammin Kehitys Oy:n osalta työpanoksen tarve olisi arviolta noin 1–1,5 työpäivää kuukaudessa. Työmäärän arviointiin liittyy kuitenkin epävarmuutta, sillä parhaillaan valmistellaan yhtiöiden tulevaisuutta koskevia vaihtoehtoja, mukaan lukien mahdollisia toiminnallisia ja rakenteellisia järjestelyjä. Valmistelutyöhön osallistuvat myös yhtiöiden hallitukset.

Toimitusjohtajapalvelun kustannukseksi arvioidaan alustavasti noin 50 000–60 000 euroa vuodessa (alv 0 %) riippuen palvelun lopullisesta sisällöstä, työpanoksen määrästä sekä hankintamenettelyn tuloksesta. Kustannukset kohdennetaan yhtiöille palvelun käytön ja työmäärän perusteella.

Kokonaisuutena arvioiden toimitusjohtajapalvelun hankkiminen ostopalveluna on tässä vaiheessa kuntakonsernin kokonaisedun kannalta tarkoituksenmukainen vaihtoehto. Menettely mahdollistaa yhtiöiden johtamisen kehittämisen, tulevaisuutta koskevien rakennevaihtoehtojen arvioinnin sekä työpanoksen joustavan mitoittamisen ennen mahdollisiin pitkäaikaisiin henkilöstö- ja työnantajasitoumuksiin ryhtymistä.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus

  1. merkitsee asian valmistelutilanteen tiedoksi;
  2. toteaa omistajaohjauksellisena kannanottonaan, että yhteisen toimitusjohtajapalvelun selvittämistä Rautalammin Asunnonhankinta Oy:lle, Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushalleille ja Rautalammin Kehitys Oy:lle on tarkoituksenmukaista jatkaa;
  3. kehottaa yhtiöiden hallituksia valmistelemaan yhteistä toimitusjohtajaratkaisua ja arvioimaan toimitusjohtajapalvelun hankkimista ostopalveluna;
  4. edellyttää, että valmistelussa selvitetään palvelun sisältö, työpanoksen kohdentuminen, kustannukset, sopimusjärjestelyt sekä mahdolliset yhtiöiden yhteistyö- ja rakennevaihtoehdot; sekä
  5. pyytää yhtiöiden hallituksia toimittamaan valmistelun tulokset ja mahdolliset päätösesitykset kunnanhallitukselle omistajaohjauksen jatkovalmistelua varten.

Päätös

Kunnanhallitus päätti,

  1. merkitä asian valmistelutilanteen tiedoksi;
  2. todeta omistajaohjauksellisena kannanottonaan, että yhteisen toimitusjohtajapalvelun selvittämistä Rautalammin Asunnonhankinta Oy:lle, Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushalleille ja Rautalammin Kehitys Oy:lle on tarkoituksenmukaista jatkaa;
  3. kehottaa yhtiöiden hallituksia valmistelemaan yhteistä toimitusjohtajaratkaisua ja arvioimaan toimitusjohtajapalvelun hankkimista ostopalveluna;
  4. edellyttää, että valmistelussa selvitetään palvelun sisältö, työpanoksen kohdentuminen, kustannukset, sopimusjärjestelyt sekä mahdolliset yhtiöiden yhteistyö- ja rakennevaihtoehdot; sekä
  5. pyytää yhtiöiden hallituksia toimittamaan valmistelun tulokset ja mahdolliset päätösesitykset kunnanhallitukselle omistajaohjauksen jatkovalmistelua varten.

Muutoksenhaku

Koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta ei saa tehdä. (Kuntalaki 410/2015 § 136)