Perustelut
Kunnanhallitus antoi 19.1.2026 / § 4 hallintokunnille ohjeet talousarvion toteutumisen raportoinnista kolmannesvuosittain kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle. Raporttien tulee sisältää sitovien tavoitteiden toteutumisen lisäksi määrärahataulukot sitovalla tasolla. Mikäli hallintokunta on esittänyt talousarviossa tunnuslukuja ja mittareita, tulee ne myös raportoida kolmannesvuosittain. Toteutumassa voidaan esittää myös perusteluita.
Ehdotus
Esittelijä
-
Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi
Kunnanhallitus päättää hyväksyä hallinnon ja elinkeinotoimen raportit ajalta 1.1 - 30.4.2026 ja esittää ne edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Asiantuntijana kuultiin hallintojohtaja Merja Koivula-Laukkaa.