Perustelut
Elinvoimaneuvosto on käsitellyt Toholahden yritysalueen kehittämistä, Fingridin Harjulinjan reittivaihtoehtojen vaikutuksia, Tervalamminvuoren tuulivoimahanketta sekä Pukkiharjun aurinkovoimahankkeen uudelleen käynnistämisen mahdollisuuksia. Neuvosto esittää kunnanhallitukselle toimenpiteitä kunnan yritystoiminnan, investointien ja elinvoiman vahvistamiseksi.
Toholahden yritysalue
Toholahden yrityspuisto on kunnan strateginen kärkiprojekti. Alueen käyttöönoton edistäminen edellyttää aktiivista yrityshankintaa, yritysten tarpeiden selvittämistä ja suunnitelmallista markkinointia.
Elinvoimaneuvosto esittää kunnassa ja lähialueella toimivien yritysten kasvuhalukkuuden sekä alihankinta- ja kumppanuustarpeiden kartoittamista. Yrityshankinnan painopisteeksi esitetään puolustusteollisuuteen, turvallisuuteen, varautumiseen sekä siviili- ja puolustuskäyttöä palvelevaan kaksikäyttöteknologiaan liittyvää yritystoimintaa ja investointeja. Työssä hyödynnetään alueen yritysten olemassa olevia yhteistyösuhteita ja Puolustusvoimilta saatua lausuntoa sen sisällön mukaisesti.
Neuvosto esittää lisäksi markkinointi- ja myyntimateriaalien sekä yrityshankintasuunnitelman laatimista, alueen opastuksen kehittämistä ja yrityshankinnan resurssien huomioimista elinvoiman talousarviossa.
Fingridin Harjulinja
Elinvoimaneuvosto on tarkastellut Harjulinjan reittivaihtoehtoja sekä niiden vaikutuksia kunnan elinvoimaan, kuntalaisiin, ympäristöön ja maankäyttöön.
Neuvosto pitää tarpeellisena vaihtoehtojen vaikutusten kokoamista päätöksenteon tueksi. Tarkastelussa selvitetään haittojen vähentämistä, mahdollisia investointi- ja tulovirtavaikutuksia sekä ennakoivan maanhankinnan tarpeita. Energiahankkeiden toteuttamisedellytyksiä arvioitaessa selvitetään erikseen myös sähkön verkkoliitynnän mahdollisuudet.
Tervalamminvuoren tuulivoimahanke
Elinvoimaneuvosto on käsitellyt Solarwind Finland Oy:n kehittämän viiden tuulivoimalan hanketta, sen osayleiskaavaprosessia sekä mahdollista merkitystä kunnan elinvoimalle ja taloudelle.
Neuvosto suhtautuu hankkeen toteuttamiseen myönteisesti ja korostaa sen mahdollista merkitystä kuntataloudelle sekä muiden investointien edellytysten vahvistamiselle. Hankkeen vaikutukset ja toteuttamisedellytykset selvitetään kaavoituksen ja muun valmistelun yhteydessä.
Aurinkovoimahankkeiden edistäminen
Elinvoimaneuvostossa on tuotu esille maanomistajien kiinnostusta selvittää aurinkovoiman sijoittamista erityisesti viljelyksestä tai tuotannosta poistuneille pelloille ja entisille turvetuotantoalueille. Kokouksessa esitetyn arvion mukaan lähekkäin sijaitsevista alueista voisi muodostua laajempia hankekokonaisuuksia.
Neuvosto esittää Pukkiharjun hankkeen uudelleen käynnistämisen mahdollisuuksien sekä muiden aurinkovoimakohteiden selvittämistä. Valmistelussa tarkastellaan maanomistajien kiinnostusta, alueiden soveltuvuutta, verkkoliityntää ja mahdollisia hanketoimijoita. Harjulinjan reittivaihtoehtojen vaikutukset otetaan huomioon osana tarkastelua.
Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)
- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta