Kunnanvaltuusto, kokous 27.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 67 Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.8.2020

RauDno-2020-643

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Perustelut

Sivistysosaton välitilinpäätös toiselta kolmannekselta vuodelle 2020 on yleisesti ottaen linjassa laaditun talousarvion kanssa. Sivistysjohtaja ennakoi, että tulemme pysymään annetun raamin sisällä vuoden 2020 osalta. 

Kulttuuri ja vapaa-aika yhteensä -talukko näyttää toimintakatteen olevan elokuun lopussa 68,5%, kun tavoite on maksimissaan 66,6%. Tämä ylitys selittyy osittain kirjasto-, kultuuri- ja vapaa-aikatoimen alkuvuosipainotteisella kulujen kertymisellä, kun avustukset jaetaan keväällä ja kirjaston aineistosta suurin osa tilataan alkuvuodesta. Budjettivuonna 2020 kirjaston osalta sisäiset talonmies- ja siivouskeskuksen kulut tulevat ylittymään, samoin sähkö- ja lämmityskulut. 

Koko sivistysosaton budjetti sen sijaan, kuten sanottua, tulee pysymään annetun raamin sisällä. Koronakevät vaikutti perusopetuksen ja lukiokoulutuksen talouteen positiivisesti kevään 2020 osalta, kun säästimme kuljetuskuljetuskustannuksissa. Toisaalta nyt syksyn 2020 osalta, kustannusket voivat vastaavasti nousta, oppilaisiin ja opiskelijoihin kohdistettuje tukitoimien vuoksi. 

 

  KOULUTOIMI YHTEENSÄ              
    TP 2019 TA 2019 TA 2020 TO1-8kk EDV 1-8kk muutos TOT%1-8kk
*** T U L O T (ulkoiset) -321 143 -303 226 -359 832 -270 565,10 -303 225,94 32 661 75,20
*** M E N O T (ulkoiset) 4 696 835 3 194 357 4 783 854 3 036 890,33 3 194 357,15 -157 467 63,50
**** TOIMINTAKATE    (ulkoiset) 4 375 692 2 891 131 4 424 022 2 766 325,23 2 891 131,21 -124 806 62,50
                 
* Suunnitelmapoistot 263 687 202 609 303 868 214 617,47 202 608,70 12 009 70,60
* Tulot (sisäiset) -54 350 -33 273 -86 004 -38 140,93 -33 272,68 -4 868 44,30
* Menot (sisäiset) 753 375 391 711 799 206 382 831,02 391 711,49 -8 880 47,90
**** TOIMINTAKATE    (sisäiset) 962 711 561 048 1 017 070 559 307,56 561 047,51 -1 740 55,00
                 
***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ 5 338 404 3 452 179 5 441 092 3 325 632,79 3 452 178,72 -126 546 61,10

 

  KULTTUURI JA VAPAA-AIKA YHTEENSÄ            
    TP 2019 TA 2019 TA 2020 TOT 1-8kk EDV 1-8kk Muutos TOT% 1-8kk
*** T U L O T (ulkoiset) -73 001 -41 879 -66 200 -29 343,76 -41 879,29 12 536 44,30
*** M E N O T (ulkoiset) 534 778 360 231 507 738 328 054,92 360 231,30 -32 176 64,60
**** TOIMINTAKATE    (ulkoiset) 461 778 318 352 441 538 298 711,16 318 352,01 -19 641 67,70
                 
* Suunnitelmapoistot 70 663 49 002 72 641 48 583,42 49 002,38 -419 66,90
* Tulot (sisäiset) -20 493 -9 965 -56 338 -22 860,14 -9 965,22 -12 895 40,60
* Menot (sisäiset) 115 088 52 655 111 400 65 683,27 52 655,12 13 028 59,00
**** TOIMINTAKATE    (sisäiset) 165 258 91 692 127 703 91 406,55 91 692,28 -286 71,60
                 
***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ 627 036 410 044 569 241 390 117,71 410 044,29 -19 927 68,50

 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Sivistyslautakunta päättää  hyväksyä sivistysosaston välitilinpäätöksen ja esittää sitä edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja -valtuustolle. 

Päätös

Sivistyslautakunta päättää  hyväksyä sivistysosaston välitilinpäätöksen ja esittää sitä edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

PERUSTURVALAUTAKUNTA

Perusturvaosastolla on laadittu välitilinpäätös tammi-elokuulta 2020. Liitteenä on välitilinpäätöskertomus sekä toteutuneet talousluvut. Toteutuneissa talousluvuissa, kuten alla olevassa taulukossakin, on toteutuma ylemmältä ja alemmalta kirjanpidon tasolta. Taso -kohdassa näkyvä 3 numeron sarja on ylemmältä tasolta ja 4 numeron sarja on alemmalta tasolta.  

Toimintakate TP 2018 TP 2019 TA 2020 Tot 1-8kk/2020 tot. % taso
Perusturvan hallinto 231 838 228 212 227 459 151 115 66,4 307
Sosiaalipalvelut 3 240 619 3 691 281 3 858 498 2 199 233 57,1 310
     Sosiaalipalvelujen hallinto 150 937 177 079 179 666 110 898 61,7 3025
     Kehitysvammahuolto 1 211 472 1 402 073 1 403 918 755 578 54 3030
     Sosiaalityö 601 087 664 918 558 956 424 695 76 3040
     Mielenterveyspalvelut 424 458 391 454 367 779 256 157 69,6 3050
     Vammaispalvelut 739 951 961 357 1 254 566 577 122 46 3055
     Toimeentulotuki 112 728 94 397 89 500 74 783 83,6 3090
Kotihoito ja vanhuspalvelut 2 866 568 2 850 865 2 993 877 1 971 656 65,9 330
     Kotihoito 1 330 478 1 210 817 1 501 643 1 118 356 74,5 3110
     Palveluasuminen vanhukset 860 118 961 750 703 127 447 866 63,7 3120
     Ostopalvelut vanhukset 662 360 676 354 774 822 526 395 67,9 3130
Ravintokeskus -67 320 -87 774 -53 713 -10 675 19,9 335
Kansanterveystyö 3 150 310 3 162 176 3 472 060 2 313 992 66,6 360
Erikoissairaanhoito 4 758 181 4 857 094 5 214 907 3 197 508 61,3 370
Ympäristöterveydenhuolto 179 884 195 470 199 420 149 565 75,0 380

 

Toimintavuoden 2020 aikana tammi-elokuussa koko sosiaalitoimi yhteensä talousarvion toteutumaprosentti on 61,4 %. Talouden toteuma on hyvällä tasolla.

Koko terveydenhuollon talousarvion toteutumaprosentti toisella kolmanneksella on yhteensä 63,7 %. Terveydenhuollon osalta koronaepidemian vaikutus on toiminut kustannuksia vähentävästi, koska ei kiireellistä hoitoa on vähennetty Kysissä. On todennäköistä, että kustannuspainetta on poikkeusolojen jälkeen tavanomaista enemmän.  Loppuvuoden osalta kustannuksiin vaikuttaa tulossa oleva Kysin alijäämän kattamiseksi tehtävä lisäkanto, joka on yhteensä 267 t€. Lisäkanto tehdään syys- ja marraskuussa. Ympäristöterveydenhuollon toteutumaprosentti on 75 %.  Ympäristöterveydenhuollon toteutumaprosenttia selittää Tervon kunnan laskutus, joka tapahtuu etukäteen kolmen kuukauden välein.

Perusturvalautakunta hyväksyi 30.9.2020 perusturvajohtajan valmisteleman välitilinpäätöksen ajalta tammi-elokuu 2020 ja esittää kunnanhallitukselle sen hyväksymistä.

 

ELINVOIMALAUTAKUNTA

Välitilinpäätös talousarvion toteumasta ajalta 1-8/2020. Liitteenä on talousarvion tavoitteiden toteuma sekä talousarvion toteumaraportti ajalta 1-8/2020.

Toimintakatteen toteutuminen

Toimintakate TA2020 1-8/2020 Tot.% 1-8/2019
1600 Elinvoima hallinto 36.841 14.697 39,9 21.151
1612 Yrittäjäkoulutus ja -kasvatus        
1615 Kampanjat/markkin. ja avustuks. 16.000 28.352,27 177,2 12.352,27
1617 Elinkeino toimenpiteet 16.000 3.161,52 19,8 9.271
1618 Luontomatkailun koord.hanke       440
1619 Työtä osuuskunnasta -hanke        
1620 Ruokaelämyksiä -hanke        
1621 Kiehtova maisema -hanke       - 299
1622 SavoGrow ja EU-hankkeet 156.000 103.910 66,6 93.570
1624 Yhteishankeosuudet 8.230 0 0 0
1630 Tapahtumat 12.862 13.701 106,5 6.207
1640 Matkailu 27.280 3.235 11,9 9.505
1650 Maatilojen yritystuet        
YHTEENSÄ 278.783 167.030 61,1 142.559

Kolmannesvuosiseurannassa huomio kiinnittyy siihen, että joillakin kustannuspaikoilla talousarvion raami on selkeästi ylitetty ja joissakin puolestaan on selkeä alitus talousarvioon verrattuna. Tämä johtuu elinkeinotoimen talousarvion luonteesta, sillä määrärahoista vain noin puolet on sidottu talousarvion tekovaiheessa.

Kustannuspaikan 1615 Kampanjat, markkinointi ja avustukset ylitys selittyy tonttimarkkinointikampanjalla, jonka budjetista päätti kunnanhallitus (Kh 2020/150 §). Kustannuspaikan 1630 Tapahtumat ylitys on pieni, eikä kustannuksia loppuvuoden aikana enää syntyne.

Toimielintasolla kustannukset ovat kuitenkin pysyneet talousarvion raamissa ollen noin 5 %-yksikköä alle talousarvion tasaisen kertymän (66,6 % / 8 kuukautta).

Kustannuspaikat ovat euromääräisesti varsin pieniä verrattuna kunnan muihin toimialoihin. Tulevan vuoden talousarviossa esitetään kustannuspaikkojen yhdistelyä, sillä nykyiset kustannuspaikat ovat osin päällekkäisiä, mikä osaltaan aiheuttaa tarpeettomia kustannuspaikkakohtaisia ylityksiä samalla kun toiset kustannuspaikat alittavat talousarvion.

Vaikutusten arviointi:
Päätöksen luonne huomioiden vaikutusten ennakkoarviointi ei ole tarpeen.

Elinvoimalautakunta hyväksyi 3.10.2020 elinkeinoasiamiehen valmisteman välitilinpäätöksen ja päätti esittää sitä edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.

 

TEKNINEN LAUTAKUNTA

Tekninen osasto on laatinut raportit talousarvion toteutumisesta teknisen lautakunnan osalta ajalta 1.5. - 31.8.2020.

Tekninen lautakunta päätti 1.10.2020 hyväksyä raportit ajalta 1.5. – 31.8.2020 ja esittää ne kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA

 

Ympäristölautakunnalle esiteltiin 24.9.1010 raportit talousarvion toteutumisesta ympäristölautakunnan osalta ajalta 1.5. - 31.8.2020.

Ympäristölautakunta päätti hyväksyä raportit ajalta 1.5. – 31.8.2020 ja esittää ne kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi

HALLINTO

Tilintarkastuksen, luottamushenkilöhallinnon ja yleis- ja taloushallinnon raportit 1-8kk / 2020 liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä toimialojen antamat 1-8 kk:n raportit talouden ja toiminnan osalta ja esittää niitä edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Asiantuntijana kuultiin kunnanjohtaja Anu Sepposta ja toimialajohtajia.

Perustelut

 

 

 

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää hyväksyä toimialojen antamat 1-​8 kk:n raportit talouden ja toiminnan osalta ja esittää niitä edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valistusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallivalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

            Itä-Suomen hallinto-oikeus

            PL 1744 (Minna Canthin katu 64)

            70101 KUOPIO

            Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi

            Faksinumero: 029 56 42501

            Puhelinnumero:029 56 42500

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon muutosta haetaan
  • miltä kohdin päätökseen haetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta haetaan

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on littettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennettynä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.