Kunnanvaltuusto, kokous 27.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 70 Master plan -suunnitelman päivityksen hyväksyminen

RauDno-2020-638

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin ja Konneveden luontomatkailun Master Plan suunnittelutyön tavoitteena oli luoda outjöb aikavälin kehittämissuunnitelma vuoteen 2025 asti, joka antaa uusia mahdollisuuksia kuntien kehittämiseen, matkailu- ja palveluyrittämisen sekä matkailutulon kasvuun ja uusien työpaikkojen syntyyn. 

Alkuperäinen Master Plan suunnittelutyö on tehty Pohjois-Savon ELY-keskuksen, Keski-Suomen liiton, Rautalammin ja Konneveden kunnan yhteisnä hankkeena 1.8.2014 - 30.4.2015 välisenä aikana. Hankkeen tavoitteena oli konkretisoida alueen kehittämisen tavoitteet matkailupalveluiden eri osa-alueille. 

Etelä-Konneveden matkailualueen MasterPlan -suunnitelmaa on päivitetty vuosien 2019-2020 aikana vastaamaan 2020-luvun tarpeita ja huomioimaan vuosikymmenien vaihteen aikana toteutuneet tai muuttuneet tavoitteet. Master Planin tietoja on myös ajanmukaistettu muun muassa maakunnallisen ja kunnallisen kaavoitustilanteen osalta, kansallispuiston kävijämäärien, kokonaistulovaikutusten ja työllisyyden osalta, sekä huomioimalla muutokset matkailun valtakunnallisissa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä. Samassa yhteydessä suunnitelman ajallinen tarkastelujakso on päivitetty vuosille 2020-2030.

Master Plan päivitystyö on tehty yhteistyössä Konneveden ja Rautalammin kunnan, alueen matkailuyrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa. Edellä mainittujen tahojen kanssa on järjesttty keskiviikkona 23.10.2019 klo 18 alkaen tilaisuus, jossa on käsitelty alkuperäisen Master Planin sisältöä ja mahdollisia muuttuneita sekä toteutuneita tavoitteita päivitystyötä vasten. 

Master Planin päivitystyön osana julkaisun visusaalinen ilme on uusittu täysin ja se on muutettu digitaaliseksi julkaisuksi. Tavoitteena on, että digitaalisessa muodossa olevaa Master Plan -suunnitelmaa voidaan jatkossa päivittää jatkuvasti ja pitää sitä siten ajantasaisena. Master Plan on kokonaisuudessaan merkittävä työkalu matkailualueen julkisyhteisöille, yrityksille ja yhdistyksille hakehakujen tueksi ja luomaan suuntaviivoja tulevalle kehitykselle. 

Päivitetty Master löytyy linkistä:

https://www.canva.com/design/DADucI7jNRQ/LjP-T_2cwqPEHolG-WAR5g/view?utm_content=DADucI7jNRQ&utm_campaign=designshare&utm_medium=link&utm_source=sharebutton

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy Master Plan-suunnitelman vuosille 2020-2030.

Päätös

Kunnanhallitus teki suunnitelmaan seuraavat huomiot:

- Rakennuskiviteollisuus poistetaan suunnitelmasta

- E-kansallispuiston ym. osalta tehdään vielä päivityksiä ja seuraavassa kokouksessa asiaan palataan.

Asiantuntijana kuultiin kunnanjohtaja Anu Sepposta.

Valmistelija

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli Master Plan -suunnitelman päivitystä kokouksessaan 5.10. ja päätti muutamista päivityksistä, jotka nyt on tehty. 

-​ Rakennuskiviteollisuus poistetaan suunnitelmasta sekä jätettiin toimialakohtaisia määrittelyjä pois korostaen elinkeinoelämän tarpeita yleisellä tasolla. (sivu 36)

-​ E-​kansallispuiston ym. osalta tehdään vielä päivityksiä myöhemmässä vaiheessa. Tällä hetkellä ei voida muuttaa E-kansallispuiston kokonaisuutta, koska Konneveden kunta on sen osaltaan jo  hyväksynyt ja heillä on DIGI-yhteishanke Äänekosken kaupungin kanssa ja tässä on viitattu mm. oheiseen E-kansallispuiston aihioon.

Nyt päivitetty MasterPlan -suunnitelma on kokonaan digitaalisella alustalla ja alkuperäisenä ideana olikin, että yhteisesti sovitut päivitykset tullaan toteuttamaan aikaIsempaa versiota useammin, esim. kerran vuodessa.Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä joustavuus ja nopea reagointi ovat välttämättömiä ominaisuuksia. E-kansallispuisto-kohdan tarkempaan määrittelyyn voidaan palata seuraavan päivityksen yhteydessä. Siihen mennessä on myös tarkentunut DIGI-hankkeen mahdolliset vaikutukset Etelä-Konneveden kansallispuistossa.

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä MasterPlan-suunnitelman tehdyillä muutoksilla ja esittää sitä edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Asiantuntijana kuultiin kunnanjohtaja Anu Sepposta.

Valmistelija

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Linkki päivitettyyn suunnitelmaan

 

 

 

 

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää hyväksyä MasterPlan-​suunnitelman tehdyillä muutoksilla ja esittää sitä edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Asiantuntijana kuultiin kunnanjohtaja Anu Sepposta.


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valistusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallivalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

            Itä-Suomen hallinto-oikeus

            PL 1744 (Minna Canthin katu 64)

            70101 KUOPIO

            Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi

            Faksinumero: 029 56 42501

            Puhelinnumero:029 56 42500

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon muutosta haetaan
  • miltä kohdin päätökseen haetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta haetaan

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on littettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennettynä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.