Hyvinvointilautakunta, kokous 12.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen muutos

RauDno-2024-125

Valmistelija

  • Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Perustelut

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu opetustoimen hintaindeksiin ja tulorajat ansiotasoindeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetussa laissa tarkemmin säädetyllä tavalla. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella. Indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein. Edellinen indeksitarkistus tehtiin 1.8.2022. Tulorajat muuttuivat myös 1.3.2023 tehdyn varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutoksen vuoksi.

​Elokuun 2024 alusta voimaan tulevista varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksista on 4.12.2023 annettu opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus (1062/2023). Varhaiskasvatuksessa perittävät asiakasmaksut on tarkistettu opetustoimen hintaindeksillä ja maksun määräämisessä käytettävät tulorajat yleisellä ansiotasoindeksillä. 

Kunnassa tulee päättää siitä, miten indeksitarkistuksen vuoksi muuttuneet asiakasmaksut ja tulorajat vaikuttavat kunnassa perittäviin asiakasmaksuihin. Asiakkaille tulee tehdä uudet maksupäätökset, mikäli maksu muuttuu.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki ei koske yksityisesti järjestettävää varhaiskasvatusta.

Muutokset tulevat voimaan 1.8.2024 alkaen

Tulorajat ja maksuprosentit 1.8.2024 alkaen

Alla olevassa taulukossa ovat uudet tulorajat:

Perheen koko, hlöä

Tuloraja

tuloraja

tuloraja

maksu-%

 

01.08.2022

01.03.2023

01.08.2024

 

2

2913

3874

4066

10,7

3

3758

4998

5245

10,7

4

4267

5675

5956

10,7

5

4777

6353

6667

10,7

6

5284

7028

7376

10,7

 

Taulukossa mainittu myös aiempi indeksitarkistus 1.8.2022 sekä varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 1.3.2023 muutoksen osalta tehty tulorajojen muutos. 

Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta lapsesta 275 euroa 1.8.2024 lähtien.

Asiakasmaksut 01.08.2024 alkaen ovat alla olevassa taulukossa:

enimmäismaksut

€ / kk 010824 alkaen

enimmäismaksu

311

toisen lapsen enimmäismaksu

124

pienin perittävä lapsikohtainen maksu

30

Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta. 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Hyvinvointivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Asia liittyy strategian painopisteistä joustavaan työhön ja asumiseen sekä elinvoimaan ja hyvinvointiin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Hyvinvointilautakunta päättää, että Rautalammin kunnan varhaiskasvatuksessa noudatetaan taulukon 1 mukaisia tulorajoja ja maksuprosentteja sekä 01.08.2024 voimaan tulevia enimmäismaksuja (taulukko 2) lain määräysten sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoituksen mukaisesti 01.08.2024 alkaen.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Sinikka Tiitinen, Anu Sjöberg, Irja Turpeinen