Kunnanhallitus, kokous 20.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 51 Valtuustoaloite kunnanjohtajan irtisanomiseksi

RauDno-2023-86

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

24.10 jätetyn valtuustoaloitteen käsittely aloitettiin kunnanhallituksen kokouksessa 14.11.2022. Kunnanhallitus pyysi aloitteen allekirjoittaneilta lisäselvityksen, jossa pyydettiin yksilöimään rikkeet ja moitittu menettely.

Lisäselvitystä ei  saatu.

Valtuustoaloitteiden valmistelu (valmistelupakko) kuuluu kuntalain mukaan kunnanhallitukselle.

Kunnanvaltuuston hyväksyi kokouksessaan 18.12.2018 / § 89 johtajasopimuksen Rautalammin kunnan ja kunnanjohtajan välillä. Kohdan 3 mukaan, jos kunnan ja kunnanjohtajan välille syntyy laaja erimielisyys ja se johtajaa luottamuspulaan, käydään ennen asian virallisesti esille tuomista kunnanjohtajan ja hänen halutessaan hänen edustajansa sekä kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajiston kesken asiaa selvittävät neuvottelut. Näissä neuvotteluissa pyritään selvittämään luottamuspulaan johtaneet tekijät ja miten yhteisesti voidaan menetellä tilanteen korjaamiseksi.

Mikäli tilannetta ei saada korjattua ja asianosaiset neuvoteltuaan päätyvät siihen, että on tarpeellista harkita kuntalain 43 §:n mukaista irtisanomismenettelyä, voivat asianosaiset sopia vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta ennen em. menettelyn käynnistymistä.

Johtajasopimuksessa sovittuja neuvotteluja ei käyty ennen valtuustoaloitteen jättämistä.

28.11.2022 kunnanhallitus  päätti, että neuvottelut käynnistetään johtajasopimuksen mukaisesti. 12.12.2022 päätöstä muutettiin, mutta Kuntaliiton lakiyksikön tulkinnan mukaan päätöksessä tapahtui menettelytapavirhe. Tämän vuoksi asiasta pitää antaa uusi ratkaisu.

Kuntalain kokonaisuudistuksen myötä kuntalakiin otettiin säännös kunnanjohtajan kanssa tehtävästä johtajasopimuksesta. Kunnanjohtajan ja kunnan kanssa on tehtävä johtajasopimus, johon voidaan ottaa määräys miten kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan kuntalain 43§.n mukaisen menettelyn sijaista. Kuntaliiton lakiyksikkö ohjeistaa, että asiassa voidaan edetä johtajasopimuksen mukaisesti käynnistämällä sopimuksen mukaiset neuvottelut. Kyseessä ovat aidot neuvottelut, ei vain muodollisuus ja sopimus sitoo molempia osapuolia. Kuntalain uudistuksen myötä kunnanhallitus on ns. ensisijainen neuvottelija johtajasopimuksen osalta. Valtuustoaloitteen tultua vireille kunnanhallituksen tulee tiedustella kunnanjohtajalta, että ryhdytäänkö asiassa johtajasopimuksen mukaisiin neuvotteluihin.

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että johtajasopimuksen mukaiset neuvottelut käynnistetään mahdollisimman nopeasti kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen välillä.

Päätös

Asia ei käsitelty.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

24.10.2022 jätetyn valtuustoaloitteen käsittely aloitettiin kunnanhallituksen kokouksessa 14.11.2022. Kunnanhallitus pyysi aloitteen allekirjoittaneilta lisäselvityksen,​ jossa pyydettiin yksilöimään rikkeet ja moitittu menettely.

Lisäselvitystä ei  saatu.

Valtuustoaloitteiden valmistelu (valmistelupakko) kuuluu kuntalain mukaan kunnanhallitukselle.

Kunnanvaltuuston hyväksyi kokouksessaan 18.12.2018 / § 89 johtajasopimuksen Rautalammin kunnan ja kunnanjohtajan välillä. Kohdan 3 mukaan,​ jos kunnan ja kunnanjohtajan välille syntyy laaja erimielisyys ja se johtajaa luottamuspulaan,​ käydään ennen asian virallisesti esille tuomista kunnanjohtajan ja hänen halutessaan hänen edustajansa sekä kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajiston kesken asiaa selvittävät neuvottelut. Näissä neuvotteluissa pyritään selvittämään luottamuspulaan johtaneet tekijät ja miten yhteisesti voidaan menetellä tilanteen korjaamiseksi.

Mikäli tilannetta ei saada korjattua ja asianosaiset neuvoteltuaan päätyvät siihen,​ että on tarpeellista harkita kuntalain 43 §:n mukaista irtisanomismenettelyä,​ voivat asianosaiset sopia vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta ennen em. menettelyn käynnistymistä.

Johtajasopimuksessa sovittuja neuvotteluja ei käyty ennen valtuustoaloitteen jättämistä.

28.11.2022 kunnanhallitus  päätti,​ että neuvottelut käynnistetään johtajasopimuksen mukaisesti. 12.12.2022 päätöstä muutettiin,​ mutta Kuntaliiton lakiyksikön tulkinnan mukaan päätöksessä tapahtui menettelytapavirhe. Tämän vuoksi asiasta pitää antaa uusi ratkaisu.

Kuntalain kokonaisuudistuksen myötä kuntalakiin otettiin säännös kunnanjohtajan kanssa tehtävästä johtajasopimuksesta. Kunnanjohtajan ja kunnan kanssa on tehtävä johtajasopimus,​ johon voidaan ottaa määräys miten kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan kuntalain 43§.n mukaisen menettelyn sijaista. Kuntaliiton lakiyksikkö ohjeistaa,​ että asiassa voidaan edetä johtajasopimuksen mukaisesti käynnistämällä sopimuksen mukaiset neuvottelut. Kyseessä ovat aidot neuvottelut,​ ei vain muodollisuus ja sopimus sitoo molempia osapuolia. Kuntalain uudistuksen myötä kunnanhallitus on ns. ensisijainen neuvottelija johtajasopimuksen osalta. Valtuustoaloitteen tultua vireille kunnanhallituksen tulee tiedustella kunnanjohtajalta,​ että ryhdytäänkö asiassa johtajasopimuksen mukaisiin neuvotteluihin.

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää,​ että  tehdyn valtuustoaloitteen pohjalta pidetään johtajasopimuksen mukaiset neuvottelut kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen kesken.

Päätös

Heikki Pietikäinen esitti, että asia käsittelyä jatketaan voimassa olevan johtajasopimuksen mukaisesti. Esitystä ei kannatettu.

Matti Kärkkäinen esitti, että asia lisävalmistellaan. Ehdotusta kannattivat Anne Karhunen, Päivi Heikkinen,Sinikka Korhonen, Matti Kärkkäinen,Tuulikki Tiihanoff ja Tuomo Hänninen.

Heikki Pietikäinen jätti eriävän mielipiteen." Viimeisin kuntalain muutos on tullut voimaan 26.5.2021. Tällä hetkellä voimassa oleva kuntalaki ei määritä kunnanhallitusta neuvotteluosapuoleksi epäluottamustilanteessa, laki ottaa kantaa vain johtajasopimuksen ja erokorvauksen hyväksymisen osalta. Voimassa olevan lain ja johtajasopimuksen mukaan tilanteessa pitäisi edetä johtajasopimuksen mukaisiin neuvotteluihin kunnanjohtajan ja puheenjohtajiston välille."

Anu Sepponen  esteellisenä ei osallistunut asian käsittelyyn ja hän poistui kokoushuoneesta.

 


Muutoksenhaku

Koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta ei saa tehdä. (Kuntalaki 410/2015 § 136)