Kunnanvaltuusto, kokous 7.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Hallintosäännön päivitys

RauDno-2022-500

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnan hallintosääntö on otettu käyttöön 17.8.2021. Tämän jälkeen henkilöstöorganisaatiossa on tehty muutoksia, jonka vuoksi hallintosääntöä joudutaan päivittämään. Tässä vaiheessa tehdään vain välttämättömät muutokset, mutta loppuvuodesta tai viimeistään vuoden vaihteen jälkeen on tehtävä suurempia muutoksia, kun sote-tehtävät siirtyvät Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Tällä hetkellä on vielä tehtäviä, joiden organisoitumista ei ole varmuutta. Tämän vuoksi muutoksia ei voida tässä vaiheessa hallintosääntöön tehdä.

Hallintosäännön päivityksessä on huomioitu mm. uudet tehtävät kuten sivistys- ja hyvinvointijohtaja ja kiinteistö- ja aluepäällikkö. Täsmennyksiä on myös tehty sivistys- ja hyvinvointijohtajan  sekä rehtoreiden tehtäviin ja työnjakoon.

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä hallintosäännön päivitykset ja esittää niitä edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäviksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallitus teki hallintosääntöön muutamia täsmennyksiä.

Kunnanhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 10.10. 2022. Kunnanhallitus teki hallintosääntöön muutamia täsmennyksiä, päätti hyväksyä hallintosäännön päivitykset ja esittää niitä edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin muutamin tarkennuksin.

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi
Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Hallintosääntö määrittelee kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämistä sekä päätöksenteko- ja kokousmenettelyjä ellei laissa ole toisin säädetty.

Rautalammin kunnan hallintosääntö on otettu käyttöön 17.8.2021. Tämän jälkeen henkilöstöorganisaatiossa on tehty muutoksia, jonka vuoksi hallintosääntöä päivitettiin viimeeksi  lokakuussa 2022, jolloin lisättiin  uudet tehtävät kuten sivistys- ja hyvinvointijohtaja ja kiinteistö- ja aluepäällikkö. Hallintosääntöä on jälleen  päivitettävä, sillä kunnan organisaatio muuttui sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä Pohjois-Savon  hyvinvointialueelle. Samalla hallintosääntöön päivitettiin muita tarpeellisia uudistuksia. Muutoksia on tehty erityisesti sivistyksen osioon. 

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä hallintosäännön päivitykset ja esittää niitä edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäviksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

x

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää hyväksyä hallintosäännön päivitykset ja esittää niitä edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäviksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valistusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallivalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

            Itä-Suomen hallinto-oikeus

            PL 1744 (Minna Canthin katu 64)

            70101 KUOPIO

            Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi

            Faksinumero: 029 56 42501

            Puhelinnumero:029 56 42500

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon muutosta haetaan
  • miltä kohdin päätökseen haetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta haetaan

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on littettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennettynä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.