Kunnanhallitus, kokous 8.9.2026

§ 255 Kuntien harkinnanvarainen valtionosuus 2026

RauDno-2026-510

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion
talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa.

Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet. Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt
suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä.Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä
hakemuksessa.

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että vuonna 2026 Rautalammin kunta ei hae harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta.