Kunnanhallitus, kokous 16.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 186 Hallinnon, talouden ja elinkeinotoimen toteuma 1-4 kk

RauDno-2026-351

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanhallitus antoi 19.1.2026 / § 4 hallintokunnille ohjeet talousarvion toteutumisen raportoinnista kolmannesvuosittain kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle. Raporttien tulee sisältää sitovien tavoitteiden toteutumisen lisäksi määrärahataulukot sitovalla tasolla. Mikäli hallintokunta on esittänyt talousarviossa tunnuslukuja ja mittareita, tulee ne myös raportoida kolmannesvuosittain. Toteutumassa voidaan esittää myös perusteluita. 

 

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä hallinnon ja elinkeinotoimen raportit ajalta 1.1 - 30.4.2026 ja esittää ne edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Asiantuntijana kuultiin hallintojohtaja Merja Koivula-Laukkaa.


Muutoksenhaku

Koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta ei saa tehdä. (Kuntalaki 410/2015 § 136)