Kunnanhallitus, kokous 9.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 237 Lausunto Pohjois-Savon liiton talousarviosta

RauDno-2023-483

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Pohjois-Savon maakuntahallitus käsitteli kokouksessaan 26.9.2023 Pohjois-Savon liiton talousarviota ja toimintasuunnitelmaa 2024 sekä taloussuunnitelmaa 2024-2026. Talousarvio on laadittu maakuntahallituksen kesäkuussa hyväksymien linjausten mukaisesti.  Vuoden 2023 osalta liiton varsinaisen toiminnan menot on arvioitu pääsosin normaalin toiminnan mukaisesti täysimääräisinä.

Olennaisin toimintamenojen muutos tapahtuu henkilöstömenojen kasvussa, johtuen pääosin kunta-alan palkkasopimusratkaisusta vuosille 2023 ja 2024. Lisänä määräaikainen lisäresursointi aluekehityksen päävastuualueella hankevalmisteluun. Projektien määrärahavaraus on arvioitu vuoden 2023 tasolla. Rakennerahastotehtävät ovat liiton lakisääteisiä tehtäviä, ja niistä omistajakuntien katettavaksi jää noin 171.000 €.

Jäsenkuntien maksuosuuksien määrä pysyy vuoden 2023 tasolla ja kehittämisrahastoon peritään jäsenkunnilta sama määrä kuin vuonna 2023. Rautalammin kunnan osuus varsinaisen toiminnan kuluista on 24 231,34€ ja kehittämisrahastosta osuus on 2643,97 €.

Liitteenä pöytäkirjan ote sekä talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä taloussuunnitelma -asiakirja.

Mahdolliset lausunnot pyydetään toimittamaan Pohjois-Savon liiton kirjaamoon kirjaamo@pohjois-savo.fi 23.10.2023 mennessä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että sillä ei ole huomauttamista Pohjois-Savon liiton talousarviosta ja taloussuunnitelmasta 2024-2026.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.