Kunnanhallitus, kokous 23.2.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 71 Tilintarkastuspöytäkirja

RauDno-2026-116

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnan tilintarkastaja on esittänyt tilintarkastuslain 3 luvun 7§:n tarkoittamana tilintarkastuspöytäkirjana kunnanhallitukselle seuraava:

Hankintojen tarkastuksen tavoitteena on ollut varmistua hankintojen lainmukaisuudesta. Otantaan valittiin hankintalain soveltamisalaan kuuluvia kynnysarvon ylittäviä hankintoja. Tilintarkastaja on tarkastellut talouspalveluiden hankintaa ja on sen perusteella tehnyt johtopäätöksiä ja antanut suosituksia. Poikkeuksellisen ja odottomattoman tilanteen vuoksi suorahankinta on ollut perusteltu menettely, mutta mm. jälki-ilmoitus olisi pitänyt tehdä. Päätökset ovat saaneet lainvoiman eikä tämän hankinnan osalta ole tarve ryhtyä mihinkään toimiin.

Kerkonjoen koulu osalta suositteleen että kunnanhallitus arvioi rakennuksen tulevaisuuden käyttötarkoituksen ja muuttaa tarvittaessa poistosuunnitelmaan vastaamaan jäljellä olevaa pitoaikaa ja arvoa kunnan palvelutuotannossa.

 

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus merkitsee tilintarkastuspöytäkirjan tietoonsa saatetuksi ja ohjeistaa toimialoja ottamaan  tilintarkastajan suositukset huomioon. Lisäksi kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi, että hankintojen osalta henkilöstöä on koulutettu ja mm. hankintapäätöspohjat on päivitetty.

Päätös

Kunnanhallitus merkitsi tilintarkastuspöytäkirjan tietoonsa saatetuksi ja ohjeistaa toimialoja ottamaan suositukset huomioon. Lisäksi kunnanhallitus merkitsi tietoonsa saatetuksi, että hankintojen osalta henkilöstöä on koulutettu ja mm. hankintapäätöspohjat on päivitetty. 


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-12 ja lisäksi to klo 14-16.