Kunnanhallitus, kokous 25.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 222 Suomen kielen opetuksen järjestäminen ukrainalaisille

RauDno-2023-463

Valmistelija

  • Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi
  • Pirkko Annala, hallintosihteeri, pirkko.annala@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammille on tullut merkittävä määrä sotaa paossa olevia ukrainalaisia. Heidän suomen kielen taitonsa on pääosin vielä heikko.

Rautalammilla järjestettiin vuoden alussa sivistystoimen kustantamana Sisä-Savon kansalaisopiston järjestämä suomen kielen peruskurssi (kerran viikossa kaksi tuntia kerrallaan kolmen kuukauden ajan). Kurssille osallistui runsaat 10 osallistujaa.

Kunnassa on selvitetty erilaisia mahdollisuuksia peruskielenopetuksen järjestämiseen marjatyökauden jälkeen TE-palveluiden, eri kansalaisopistojen ja Sakkyn kautta.  

Ukrainalaiset toivovat läsnäolo-opetusta. 

Ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt järjestää uusi kielikurssi Sisä-Savon kansalaisopiston kautta. Kurssin kustannukset ovat noin 70 euroa/henkilö. 

Kiinnostusta kurssille osallistumiseen on jo kyselty kuluvalla viikolla ja ennakkoon ilmoittautuneita on tällä hetkellä 17. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

 Kunnanhallitus päättää varata 1500 € ukrainalaisten suomen kielen opiskelua varten vuonna 2023. Tavoitteena on edesauttaa ukrainalaisten kotoutumista Rautalammille.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.