Kunnanhallitus, kokous 12.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 162 Osallistuminen osallistava budjetointi -pilottiin osana Mieliteko-hanketta

RauDno-2022-240

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Hyvällä mielellä Pohjois-Savo -MIELITEKO -hankkeen päätoteuttaja on Kuopion kaupunki, joka samalla vastaa hankkeen kokonaishallinnoinnista ja kuntayhteistyöstä. Viestinnästä vastaa Kuopion kaupungin hallinnon alla oleva tiimi. Hankkeen osatoteuttajia ovat Itä-Suomen yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Humanistinen ammattikorkeakoulu. Yliopisto vastaa tutkimuksesta ja vaikuttavuuden arvioinnista. Savonia suunnittelee ja toteuttaa koulutukset. Humak osallistaa kohderyhmiä ja luo yhteistyön mahdollisuuksia järjestöjen suuntaan. Yhtiestyötä tiivistä yhteistyötä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kanssa. Kaikki Pohjois-Savon kunnat ovat mukana hankkeessa.  Rautalammin kunta on neuvotellut mahdollisuudesta päästä mukaan hankkeen yhteydessä totetutettavaan osallistavan budjetoinnin pilotointiin yhdessä Siilinjärven kunnan kanssa. Osallistavan budjetoinnin pilotointi ei aiheuta erillisiä kuluja kunnalle sillä osallistavan budjetoinnin prosessia vetää hanketyöntekijät ja humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden projektihenkilöt. Kunnan työntekijöitä osallistetaan oman työnsä ohella pilotointin. Samalla pyritään kehittämään kuntaa nykyistä keskustelevammaksi ja asukaslähtöisemmäksi sekä edistää vuorovaikutusta ja dialogisuutta päätöksentekoprosessissa. Prosessin edetessä selviää budjetoinnin kohde ja siihen tarvittava budjetti. Toteutuksessa pyritään etenemään siten, että tarvittava budjetti varataan vuoden 2023 talousarvioon. Mikäli osallistamisen tuloksena syntyy kohde, jossa tarvittava budjetti tarvitaan jo tämän vuoden puolella tullaan siihen esittämään kunnanvaltuustolle lisämäärärahapyyntö. Todennäköistä kuitenkin on, että asiassa voidaan edetä siten, että osallistavan budjettiin tarvittava määräraha voidaan huomioida suoraan  ensi vuoden talousarviossa.

Taustaa osallistavaan budjetointiin -toimintatapana:

Osallistuva budjetointi on maailmanlaajuisesti suosittu kansalaisosallistumisen ja kansalaisvaikuttamisen menetelmä sekä suoran demokratian malli, jossa kansalaiset tai asukkaat ovat mukana päättämässä julkisten resurssien rahavarojen käytöstä. Kuntaliitto määrittää osallistuvan budjetoinnin demokraattiseksi prosessiksi, jossa eri intressiryhmät kuten asukkaat, yritykset ja kuntien henkilöstä käyvät vuoropuhelua rahasta ja resursseista, mutta myös niukkuudesta löytääkseen yhteisen kompromissin varojen käytölle (Pihlaja 2017).  Osallistuva budjetointi tarjoaa tavalliselle kansalaiselle väylän olla aidosti mukana päätöksenteossa sekä oppia ongelmanratkaisutaitoja ja yhteiskunnan rakenteita. Osallistuva budjetointi tarjoaa asukkaille merkityksellisen tavan osallistua ja vaikuttaa sekä kannustaa heitä ottamaan vastuuta lähiympäristöstään.

Osallistuva budjetointi on yhteissuunnittelua, yhteiskehittämistä, vuoropuhelua sekä ajatusten laajentamista:

  • mitä tarvitaan,
  • mitä halutaan, mikä toimii,
  • mikä parantaisi omaa ja muiden hyvinvointia,
  • mitä   tehdään yhdessä,
  • miten voisin hyödyntää omaa osaamistani yhteisön hyväksi?

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää osallistua Mieliteko-hankkeen yhteydessä toteutettavaan osallistavan budjetoinnin pilotointiin. Prosessin edetessä varataan määräraha vuoden 2023 talousarvioon. Mikäli pilotointi etenisi prosessin myötä suunniteltua nopeammin, tuodaan lisämäärärahaesitys kunnanvaltuustolle vielä tämän vuoden puolella.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kokouksen aluksi asiantuntijana kuultiin Anu Leskistä.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunta osallistui Pohjois-Savon Mieliteko-hankkeen osallistavan budjetoinnin pilottiin. Ideointivaiheessa saatiin kuntalaisilta yli 100 jätettyä ideaa nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi Rautalammilla! Jätettyjä ideoita yhdisteltiin ja jatkokehitettiin yhdessä kunnan ja kuntalaisten kanssa äänestykseen eteneviksi ehdotuksiksi kaikille kuntalaisille avoimessa yhteiskehittämisen illassa 18.1.2023. Osa jätetyistä ideoista on jo toteutuksessa tai tulee toteutumaan kunnan muuna toimintana, jonka vuoksi ne eivät edenneet äänestykseen. Ideoista karsiutui myös sellaiset ideat, jotka eivät ole kunnan toimivallassa, vaan vaativat esimerkiksi yrittäjän.

Yhteiskehittämisen jälkeen äänestykseen eteni kaksi isompaa ehdotusta ja viisi pienempää ehdotusta. Kuntalaiset saivat äänestää kerran, täyttämällä joko paperisen lomakkeen kirjastolla tai verkkolomakkeella. Samalla lomakkeella sai äänestää yhtä isompaa ja yhtä pienempää ehdotusta, ja kunta sitoutuu toteuttamaan eniten ääniä saaneen isomman ehdotuksen ja eniten ääniä saaneen pienemmän ehdotuksen.

Kuntalaiset valitsivat äänestämällä nuorten hyvinvointia edistäviksi ja toteutettaviksi ehdotuksiksi:

1)      PAIKKA NUORILLE! Nuokun kehittäminen yhdessä nuorten kanssa ja toiminnan laajentaminen sekä monipuolistaminen. Nuokun aukioloaikojen lisääminen ja nuorten yökahvilan järjestäminen. Ehdotus sai äänestyksessä 73.1% isommille ehdotuksille annetuista äänistä.

2)      ULKOKUNTOSALIN PERUSPARANNUS/LAAJENNUS! Uusia laitteita ulkokuntosalille mm. käsipainot, penkkipunnerruspenkki, mahdollisesti alueen aitaaminen. Ehdotus sai äänestyksessä 36,3 % pienemmille ehdotuksilla annetuista äänistä.

Nuokun kehittämisen eteenpäin viemiseksi perustettiin työryhmä, jossa nuorten lisäksi oli edustus nuorisotoimesta ja teknisestä toimesta. Työryhmä esittää, että Nuokun valaistus uusitaan / parannetaan, maalataan tilat ja tehdään muutamia muita teknisiä korjauksia. Nämä tehdään kunnan omana työnä kesän aikana, ja hinta-arvio on 5300 €. Lisäksi on tarpeen uusia Nuokun kalustoa, siihen määrärahatarve on 5000 €.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että Nuokun remontti voidaan käynnistää kesän 2023 aikana. Mikäli teknisen toimen nykyiset investointimäärärahat ei riitä, haetaan määrärahan muutoksen sijaan kunnanvaltuustolta lisämääräraha.

Ulkokuntosalin kehittämiseen varataan x €.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin lisäyksellä, että ulkokuntosalin perusparannus/laajennuksen suunnitelma pyydetään liikunta/ teknisltä toimelta. Suunnitelma ja määrärahavaraus käsitellään kunnanhallituksen seuraavassa kokouksessa.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.