Kunnanvaltuusto, kokous 20.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Muut asiat

Perustelut

Otetaan käsiteltäväksi jäsenten muut mahdollisesti esille ottamat asiat.

Päätös

1. Valtuutettu Raimo Kemppainen esitti, että valtuusto esittää viranomaisille vetoomuksen  liikennerauhan palauttamiseksi kunnan taajamassa.

2. Valtuutettu Pekka Annala esitti vetoomuksen lasten ja nuorten vanhemmille, että he selvittävät, missä lapset ovat ja mitä tekevät iltaisin ja viikonloppuisin. Vastuu on vanhemmilla. Nyt tapahtuneesta ilkivallasta tekijät tiedetään, laskut lähtevät ja viranomaisille tehdään ilmoitukset.

3. Valtuutettu  Matti Kärkkäinen esitti vetoomuksen nuorille ja vanhemmille, että  he kantavat vastuun liikenneturvallisuuden ja -rauhan palauttamisesta.Lisäksi Matti Kärkkäinen kertoi, että tulossa on kaksi keskusteluiltaa, aiheina:  kodin ja koulun välinen yhteistyö ja liikenneturvallisuus.

Matti Kärkkäinen toi terveiset Keiteleen teollistamisjuhlasta.

4. Valtuutettu Tiina Puranen ilmoitti, että hän siirtyy Rautalammin Kokoomuksen ryhmään.Lisäksi hän toi terveiset keskustelusta työsuojelupäällikön kanssa.

 

 


Muutoksenhaku

Koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta ei saa tehdä. (Kuntalaki 410/2015 § 136)