Perustelut
Kunnan tilintarkastuksessa toteutuksessa koskien tilinpäätösvuotta 2024 on havaittu useita puutteita, jotka ovat vaikeuttaneet tilinpäätösprosessin sujuvaa ja luotettavaa etenemistä. Tilintarkastuksen etenemisessä on ilmennyt merkittäviä viivytyksiä, jotka ovat hidastaneet kunnan valmistelua ja aiheuttaneet epävarmuutta aikataulujen toteutumisesta.
Tarkastuksen yhteydessä on lisäksi jäänyt huomaamatta useita keskeisiä tarkastuskohteita, joiden käsittely kuuluu hyvän tilintarkastustavan perusvaatimuksiin. Myös tilintarkastajalta saatavassa konsultaatiotuessa on ollut puutteita, mikä on vaikeuttanut kunnan mahdollisuuksia saada tarvittavaa ohjausta tulkintatilanteissa.
Tilannetta on entisestään vaikeuttanut se, että vastuullinen tilintarkastaja on vaihtunut vuoden aikana peräti kolme kertaa. Tämä on vaikuttanut tarkastuksen jatkuvuuteen, tiedonkulkuun ja kokonaisarvioinnin johdonmukaisuuteen.
Näiden seikkojen johdosta kunnassa on laadittu kirjallinen reklamaatio, joka liitteenä.
Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)
- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
Ehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan reklamaation ja toimittaa sen tilintarkastusyhteisö BDO:lle tiedoksi sekä kirjallista vastinetta varten.
Päätös
Kunnanhallitus päätti hyväksyä liitteenä olevan reklamaation ja toimittaa sen tilintarkastusyhteisö BDO:lle tiedoksi sekä kirjallista vastinetta varten. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että vs.kunnanjohtaja saa täydentää reklamaatiota tarvittavilta osin.