Perustelut
Tervon kunta on lähestynyt Rautalammin kuntaa vuoden 2025 loppupuolella ja ilmaissut halukkuutensa neuvotella rakennustarkastajan ostopalvelusta. Neuvotteluissa Tervon alustavaksi tarpeeksi on täsmentynyt noin kahden työpäivän viikoittainen rakennustarkastajan työpanos, alkaen keväällä 2026 (huhtikuu). Ensimmäinen vuosi on ajateltu olevan kokeilumuotoinen, jonka jälkeen tehdään jatkosuunnitelma.
Palvelun järjestäminen olisi mahdollista nykyisellä henkilöstöllä vähäisin tehtäväjärjestelyin. Rakennustarkastajan tehtäviä tarkistettaisiin siten, että ulkoliikuntapaikkoihin, puistoihin ja yleisiin alueisiin sekä kaavateihin liittyvä vastuu yhtenäistetään alue- ja kiinteistöpäällikön rooliin. Näin rakennusvalvonnan työpanos voitaisiin kohdentaa siten, että rakennustarkastaja työskentelee kaksi päivää viikossa Tervossa ja kolme päivää viikossa Rautalammilla.
Asian tarkoituksena on linjata kunnan tahtotila jatkaa valmistelua ja neuvotteluja Tervon kunnan kanssa rakennustarkastajapalvelun myymisestä ostopalveluna. Tervon kunta on jo näyttänyt neuvottelujen jatkamiselle vihreää valoa.
Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)
Visio 2035: Uudistamme yhdessä palveluita muuttuvia tarpeita ennakoiden / Edistämme yhteisöllisyyttä ja avointa vuoropuhelua / Pidämme kuntatalouden tasapainossa
- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi
Kunnanhallitus päättää, että Rautalammin kunta suhtautuu myönteisesti rakennustarkastajapalvelun myymiseen ostopalveluna Tervon kunnalle ja antaa tekniselle toimelle sekä kunnanjohtajalle valtuuden jatkaa asian valmistelua sekä käydä jatkoneuvotteluja Tervon kunnan kanssa siten, että tavoitteena on palvelun käynnistyminen keväällä 2026 (huhtikuu).
Lisäksi kunnanhallitus edellyttää, että valmistelussa varmistetaan Rautalammin kunnan rakennusvalvonnan palvelutason, kustannustehokkuuden ja henkilöstöresurssien riittävyys sekä tuodaan sopimusluonnos ja lopulliset järjestelyt kunnanhallituksen hyväksyttäväksi ennen sopimuksen tekemistä.