Keskusvaalilautakunta, kokous 28.1.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Keskusvaalilautakunnan sihteereiden ja atk-tukihenkilön määrääminen alue- ja kuntavaaleihin

RauDno-2025-48

Valmistelija

  • Pirkko Annala, hallintosihteeri, pirkko.annala@rautalampi.fi

Perustelut

Keskusvaalilautakunnan 1. sihteerinä on toiminut Pirkko Annala, 2. sihteerinä Merja Koivula-Laukka, vaalien tiedotusvastaavana Teija Oksanen ja ICT-vastuuhenkilönä Panu Nyyssönen. Sihteerien varahenkilönä on toiminut sairastumisten varalta Taija Miettinen. Lautakunnalla ei ole lain tai muiden sääntöjen mukaan varsinaista esittelijää, mutta aiemmin lautakunta on antanut sihteerille valtuudet toimia samalla esittelijänä. 

Kunnan palkkiosäännön mukaan keskusvaalilautakunnan sihteerille maksetaan työajan ulkopuolella suoritetusta työstä keskusvaalilautakunnan vahvistama palkkio. Vaaliohjelmien, varaohjelmien ja kuormitustestien vuoksi liki kaikki testaukset järjestetään valtakunnallisesti samaan aikaan iltaisin, joihin molemmat sihteerit ovat joutuneet osallistumaan. Panu Nyyssönen tuntee vaalitietojärjestelmän ja on perehtynyt myös muuhun vaalityöhön ja tarvittaessa voi sijaistaa lautakunnan sihteeriä. 

Keskusvaalilautakunta on vahvistanut toimikaudelle 2021-2025 sihteerin/esittelijän palkkioksi 550 €/vaalit ja atk-vastuuhenkilön palkkioksi 275 €/vaalit. 

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää sihteereiden, atk-tukihenkilön ja tiedotusvastaavan valinnasta sekä vaaleissa maksettavista palkkioista vuoden 2025 vaaleissa. 

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti, että sihteereiden ja tiedotusvastaavan palkkioita korotetaan 700 euroon (sis. kunta- ja aluevaalitt) ja ICT-vastaavalle maksetaan 400 euroa. 


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan keskusvaalilautakunta
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.