Keskusvaalilautakunta, kokous 28.1.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Ennakkoäänien ja kirjeäänien ennakkotarkastus

RauDno-2019-201

Valmistelija

  • Pirkko Annala, hallintosihteeri, pirkko.annala@rautalampi.fi

Perustelut

Lautakunnan sihteerit ovat aiemmissa vaaleissa avanneet lähetekuoret tehden ennakkotarkastuksen ja lajitelleet ne äänestysalueittain. Samalla on voitu väärälle keskusvaalilautakunnalle osoitetut lähetekuoret osoittaa oikeaan paikkaan. Sellaiset lähetekuoret joudutaan kuitenkin aina avaamaan ja tekemään niiden osalta kuittausmerkinnät äänioikeusrekisteriin,​​​​ joilta kuittausmerkintä puuttuu. Näiden merkintöjen jälkeen oikeusministeriö tulostaa varsinaiset vaaliluettelot vaalipäivää varten ja niistä luetteloista puuttuvat jo ennakkoon äänestäneet.

Ehdotus

Lautakunnan 1. ja 2. sihteerille,​ vaalien tiedotusvastaavalle sekä ICT-​​​​tukihenkilölle annetaan valtuudet avata lähetekuoret ennakkotarkastusta varten ja tehdä niille tarvittavat toimenpiteet. Paikalla tulee olla aina kaksi henkilöä lähetekuorien avaamisessa. Epäselvät (esim. huomioonottamatta jätettävät) vaaliasiakirjat käsittelee lautakunta lain mukaan seuraavassa kokouksessa. Kirjanpito äänestäneistä tehdään päivittäin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan keskusvaalilautakunta
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.