Kunnanvaltuusto, kokous 19.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 50 Kuopion työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen ja palveluiden järjestämissuunnitelman hyväksyminen

RauDno-2023-439

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Kuopion työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen ja palveluiden järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Työvoimapalvelut siirtyvät kunnille ja niiden muodostamille työllisyysalueille 1.1.2025. Kuntien järjestämisvastuulle kuuluvista julkisista työvoimapalveluista ja niihin liittyvistä tehtävistä säädetään työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa (380/2023, jäljempänä järjestämislaki). Kuntien on toimitettava viimeistään 31.10.2023 työ- ja elinkeinoministeriölle sopimukset, joilla perustetaan työllisyysalue ja joiden mukaan järjestetään työvoimapalvelut kuntien yhteistoimintana sekä suunnitelma työvoimapalvelujen järjestämiseksi (jäljempänä järjestämissuunnitelma).

Työvoimapalvelujen järjestämisvastuu on järjestämislain mukaan kunnalla tai työllisyysalueella. Järjestämislaissa on säädetty, että kunnat, joiden työvoimapohja on vähintään 20 000, voivat järjestää työvoimapalvelut itsenäisesti. Muiden kuntien tulee liittyä työssäkäyntialueensa huomioiden tarkoituksenmukaiseen työllisyysalueeseen. Pohjois-Savossa jäljempänä luetellut kymmenen kuntaa ilmaisivat halukkuutensa lähteä valmistelemaan yhteistä työllisyysaluetta ensisijaisesti Kuopion kaupungin kanssa. Kuopion kaupunginhallitus teki päätöksen 19.6.2023 §212 Kuopion työllisyysalueen valmistelusta ja ohjausryhmän asettamisesta. Työllisyysalueen valmisteluun ovat päätöksen mukaisesti Kuopion lisäksi osallistuneet Kaavi, Keitele, Lapinlahti, Rautalampi, Rautavaara ja Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi ja Vesanto.

Työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee sopia työvoimapalveluiden ja niihin liittyvien tehtävien järjestämisestä kuntalain 8 §:n tarkoittamana lakisääteisenä yhteistoimintana. Vaihtoehtoina työllisyysalueiden järjestämiselle ovat yhteinen toimielin eli vastuukuntamalli tai kuntayhtymä. Kuopion työllisyysalueella kuntien yhteistoiminnan muodoksi on valmisteluvaiheessa valittu vastuukuntamalli, jossa vastuukuntana toimii Kuopion kaupunki.

Järjestämisvastuussa oleva kunta vastaa kuntalain 8 §:n 2 momentin mukaisesti palvelujen ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisesta saatavuudesta, tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä, tuottamistavasta, tuottamisen valvonnasta sekä viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä. Järjestämislain 12 §:ssä järjestämisvastuun sisältöä on vielä tarkennettu niin, että palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa on otettava huomioon yhteistoiminnassa mukana olevien kuntien toiminta, työllisyysalueen väestörakenne, asiakkaiden palvelun tarve sekä muut palveluiden antamista koskevat olosuhteet.

Kuntien on tehtävä sopimus (jatkossa yhteistoimintasopimus) yhteisestä toimielimestä (kuntalaki 52 §). Laissa säädetään, että sopimuksessa tulee vähintään määrätä yhteisen toimielimen tehtävistä sekä tarvittaessa 8 §:ssä tarkoitetun järjestämisvastuun siirtymisestä, yhteisen toimielimen kokoonpanosta ja muiden kuntien oikeudesta valita toimielimen jäseniä, kustannusten perusteista ja jakautumisesta, sopimuksen voimassaolosta ja irtisanomisesta. Edellä mainitut sopimusmääräykset koskevat yhteistoiminnan perusteita, mutta käytännön toiminnan vuoksi yhteistoimintasopimuksessa on perusteltua sopia muistakin yhteistoiminnan järjestämiseen liittyvistä seikoista.

Valtioneuvosto päättää järjestämislain mukaan työllisyysalueiden hyväksymisestä.  Työllisyysalueiden ja kuntien edellytyksiä suoriutua järjestämisvastuuseen ja palveluiden tarjoamiseen liittyvistä velvoitteistaan arvioidaan työ- ja elinkeinoministeriössä palveluiden järjestämissuunnitelman perusteella. Tällä on erityisesti merkitystä, jos joudutaan arvioimaan järjestämislain 12 §:ssä tarkoitetun valtioneuvoston päätöksenteko-oikeuden käyttämistä tai kunnan poikkeusluvan edellytyksiä.

Kuopion työllisyysalueen yhteistoimintasopimus (liite 1) ja palveluiden järjestämissuunnitelma (liite 2) on valmisteltu Kuopion tekemän pohjaesityksen pohjalta yhteistyössä alueen valmisteluun osallistuneiden kuntien kanssa.  Yhteistoimintasopimusta ja palveluiden järjestämissuunnitelmaa on käsitelty työllisyysalueen valmistelun ohjausryhmässä 30.6.2023 ja 16.8.2023.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus hyväksyy ja edelleen esittää Kuopio työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen ja palveluiden järjestämissuunnitelman hyväksymistä kunnanvaltuustolle.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

x

Ehdotus

Kunnanhallitus osaltaan hyväksyi ja edelleen esittää Kuopion työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen ja palveluiden järjestämissuunnitelman hyväksymistä kunnanvaltuustolle.

Päätös

Puheenjohtaja Sari Hintikka-Varis esitti, että ehdotus hyväksytään teknisellä lisäyksellä sopimuksen kohtaan 4.  toimielimen kokoonpano ja jäsenten valitseminen :"Toimielimen kokoonpanon tulee vastata edellisten kuntavaalien yhteenlaskettua tulosta jäsenkunnissa".

Ehdotus hyväksyttiin puheenjohtajan esittämällä teknisellä lisäyksellä.

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valistusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallivalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

            Itä-Suomen hallinto-oikeus

            PL 1744 (Minna Canthin katu 64)

            70101 KUOPIO

            Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi

            Faksinumero: 029 56 42501

            Puhelinnumero:029 56 42500

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon muutosta haetaan
  • miltä kohdin päätökseen haetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta haetaan

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on littettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennettynä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.