Kunnanvaltuusto, kokous 26.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 LISÄPYKÄLÄ: Osuuskauppa PeeÄssän myymäläinvestoinnin eteneminen Rautalammilla (lisäpykälä)

RauDno-2024-78

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi
Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Perustelut

Nykyinen Osuuskauppa PeeÄssän myymälärakennus Rautalammilla alkaa olla käyttöikänsä päässä eikä peruskorjaamista nähdä PeeÄssän mielestä kokonaisuus huomioiden hyvänä vaihtoehtona. Kunta on aloittanut PeeÄssän kanssa neuvottelut jo yli vuosi sitten. Neuvottelujen alkutilanteessa  PeeÄssällä ei ollut halukkuutta rakentaa uutta myymälää Rautalammille. Neuvottelujen edetessä Osuuskauppa PeeÄssän näkökulma kuitenkin kääntyi ja alettiin etsiä mahdollisimman kustannustehokasta ratkaisua. Nykyisen myymälän sijainti ei PeeÄssän mielestä ole ihanteellinen; uudisrakentaminen samalle paikalle keskeyttäisi kauppatoiminnan rakentamisen ajaksi. Lisäksi alue on kokonaisuutena PeeÄssän suunnitelmiin nähden iian ahdas, eikä parkkipaikkojen asettelua saada toimivaksi. Nykyinen polttoaineen jakelupiste on myös toisessa päässä kylän raittia ja sen uusiminen on myös välttämätöntä jakelupisteen käyttöiän ja huononkunnon takia.  Sopivaa uudisrakennuksen sijainti paikkaa kartoitettin uuden myymälärakennuksen kokonaisedullisuus ja keskeinen sijainti huomioiden. Kunnan kanssa tehtävä maanvaihtokauppa oli nopeasti kokonaisedullisin ratkaisu, joka varmistaa myös hankkeen joustavan etenemisen. Neuvotteluissa nousi esiin joustava maanvaihtokauppa. Samalla esiin nousi myös keskeinen sijainti ja Osuuskaupan "paluu juurilleen" eli rakentaminen nykyisen keskusaukion( tori) alueelle. Alkuvaiheessa kuitenkin  kartoitettiin myös muita raitin varrella olevia keskeisiä mahdollisia sijaintikohteita, jotka kuitenkin osoittautuivat vaihtoehtoina huomattavasti kustannusvaikutuksiltaan kalliimmiksi ratkaisuksi. Kunnan ja PeeÄssän neuvottelu maanvaihtokaupoista on sisältänyt myös sen, että PeeÄssä sitoutuu purkamaan nykyisen myymälärakennuksen ja maisemoimaan vaihtokaupassa siirtyvän tontin kunnan jatkosuunnitelmia varten.  Lisäksi uuden myymälärakennuksen läheisyyteen on tarkoitus rakentaa uusi polttoainejakelupiste, joka varmistaa, että kunnassa on jatkossakin ABC- jakelupiste, joka sisältää myös sähköautojen latauspisteen. Tätä varten nykyiseen kaavaan lisätään polttoainejakelun mahdollistava merkintä. 

Kunnanhallitus on saanut yli vuoden ajan säännöllisesti kunnanjohtajan katsauksen yhteydessä tietoa siitä miten neuvotteluissa on edetty.  Asiaa on esitelty myös kunnanvaltuuston seminaarissa  30.11.2023. Sen jälkeen kun asia yrityksen päässä on vahvistunut toteuttamiskelpoiseksi on asiasta järjestetty kunnanvaltuustolle esittelytilaisuus 8.1.2024. Tilaisuudessa PeeÄssän toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen esitteli havainnekuvia ja alustavaa suunnittelua myymälärakennuksen sijainnista. Asian esittely kuntalaisillassa tapahtui 25.1.2024. 

Suunnitelmien edetessä on noussut useiden eri tahojen osalta toivetta selvittää myös muita vaihtoehtoisia uuden myymälän sijaintimahdollisuuksia kuntakeskuksen eli  raitin varrelta. Kaikki vaihtoehdot sijaitsevat yksityisten maaomistuksilla ja useimmissa esitetyissä vaihtoehdoissa sijaitsee tontilla myös purettava tai purettavia rakennuksia. Koska asia on kuitenkin herättänyt niin paljon kuntalaiskeskustelua on Rautalammin kunnan tekninen osasto selvittänyt mahdollisia muita, yksityisomistuksessa olevia kiinteistöjä sekä niiden kustannusvaikutuksia.  Vaihtoehtovertailujen ja niiden kustannusvaikutusten tarkemman vertailun pohjaksi löytyy myös asiaa selventäviä liitteitä.

VAIHTOEHDOT:

maanvaihtokauppa Rautalammin kunta/ Osuuskauppa PeeÄssä:

  • Peeässän nykyinen sijainti:

    ​​​​​1260 m2 (lukion puoleinen p-alue)  2671 m2 (jossa kaupparakennus ja p-alue 69:n vieressä  = yhteensä 1260 + 2671 =3931 m2Ja ilmeisesti seurakunnalta vuokralla on alue, jossa mm. kierrätyspiste. n.800 m2. Nykyinen toteutus : Osuuskaupalla  2 omaa kiinteistöä alueella  ja seurakunnan kiinteistöllä vähän PeeÄssän vuokraamaa maa-aluetta.
  • Kunnan omistama ns. torin alue, joka hankkeelle vaihtokaupassa tulisi on yhteensä 5860 m2. Eli torin alue on 1929 m2 isompi kuin PeeÄssän omistus tällä hetkellä ja joka kunnalle  maanvaihtokaupassa siirtyisi. Kunta hinnoittelee maanvaihdossa alueen kokoeron eli 1929 m2. Kunnalla ei ole määritelty hintaa ns. kaupanalueeksi kaavoitetulle valmiille alueelle, mutta kunnanhallitukselle esitetään alueen hinnoittelua esim. 10,50 eur/m2, jolloin ns. väliraha kunnalle olisi 1929x10,50 eur= 20 254,50. Hinta pohjautuu kunnassa vahvistettuihin teoillisuustontti+ ranta-alueen omakotitalotonttien vahvistettuun hintaan. Alueen infra rakentuu samalla kuntoon jossa huomioidaan niin, ilmastotyön näkökulmasta kasvavien hulevesimäärien hallinta kuin liikenteen infrastruktuurikin (mm.mäkitien olemassaolo, torikujan toimivuus, joukkoliikenne pysäkki). Lisäksi yhteistyössä Osuuskauppa PeeÄssän kanssa suunnitellaan tori- ja parkkialueen ympäristö palvelemaan kauppaa ja kuntalaisia.

  • Rautalammin kunnan omistama asfaltoitu alue ( Nuapurin takana) on PeeÄssän toimesta hylätty alkuvaiheessa heille huonon sijainnin takia. Lisäksi tämä alue on 2860 m2, eli 1071 m2 pienempi kuin heidän tämänhetkinen tontti  ja 3000 m2 pienempi  kuin torin alue.  Lisäksi peeässä ostaisi ja purkaisi Rautalammin Asematalon (naapurin vieressä), joutuisi he myös seurakunnalta ostamaan pienen kiinteistöläntin siitä asematalon takaa.

  • Kulmatontti kirjaston vieressä 

    Kulmatontti kirjaston vieressä jakautuu seurakunnan ja yksityiseen omistukseen. Tekninen osasto on tiedustellut yksityiseltä  myyntihalukkuutta, mutta hintaan ei ole saatu yksiselitteistä tietoa. Epävirallisesti hintana on kuitenkin saatu  noin 20-30 eur neliöhinta, jolloin kiinteistön koko 2340 m2 hinnaksi muodostuisi 46 800-70,200 eur. Lisäksi tontilla sijaitsee purettava rakennus, jonka purkukustannukset tulevat myyntihinnan päälle. Osan tarvittavasta alueesta omistaa Rautalammin seurakunta, mutta heillä on voimassaoleva vuokrasopimus alueesta. Vuokrasopimus päättyy 30.4. 2026. Seurakunta voisi olla kiinnostunut myynnistä, mutta hintatietoa ei ole saatu ja vuokrasopimus sitoo toistaiseksi. 

     

     

  • vaihtokauppa : PeeÄssä + yksityinen toimija: ns. Pestarin alue.  Rautalammin Liikekeskus Oy:n osakkeet, Kuopiontie 17.  Osoitteessa sijaitsee liiketila ja kerrostalo. Liiketila on vuokrattu ja siinä toimii tällä hetkellä kauppahuone (entinen Pestarin tila), kerrostalo on tyhjänä.  Alueesta on saatu kiinteistöjen myyntihinta ; liikekiinteistön hinta on 40 000 € ja kerrostalon 9000 €.( liite) Lisäksi  alueella sijaitsee kaksi purkua vaativaa kiinteistöä. joiden purkukustannukset olisivat varovaisen arvion mukaan noin 50 000 eur.  Tästä kohjteesta on olemassa kirjallinen tarjous, joka on  toimitettu Osuuskauppa PeeÄssälle. 

Asian käsittely kokonaisuudessaan kuuluu kuntastrategian painopistealueeseen : elinvoima ja hyvinvointi. Kunnan kannalta on ehdottoman tärkeää, että näinä taloudellisesti haastavina aikoina kuntaan saada uusia, ulkopuolisia investointeja, jotka luonnollisesti lisäävät työpaikkojen määrää  tai vähintäänkin  työpaikkojen pysyvyyttä. Lisäksi rakennusaikana hankkeella on työllistävä vaikutus. Vähäisenä ei voi pitää myöskään kuntakeskuksen tiivistymistä ja sitäkautta kunnan pito- ja vetovoimatekijöiden myönteistä kehittymistä. Asia etenee Osuuskauppa PeeÄssän hallituksen kokoukseen maaliskuussa. Seuraava mahdollinen kokous on vasta myöhään syksyllä, joten hanke siirtyy silloin noin vuodelle. Tällä  hetkellä suunniteltu ja  alustava aikataulu on rakentamisen aloittaminen lokakuussa ja uuden myymälän avautuminen alkukesästä 2025 Rautalammilla. 

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Rautalammin kunnanhallitus päättää hyväksyä Osuuskauppa PeeÄssän ja kunnan välisen maanvaihtokaupan sekä määrittelee samassa yhteydessä siirtyvälle maa-alueelle 1929 m2 hinnaksi 10,5 eur/m2. Myyntihinta 20 254,50 ja esittää asian hyväksymistä Rautalammin kunnanvaltuustolle. Kunnanhallitus päättää esittää  myös Osuuskauppa PeeÄssän nykyisen kiinteistön purkamista ja alueen maisemointia osana Osuuskauppa PeeÄssän kanssa tehtävää sopimusta sekä esittää asian hyväksymistä  edelleen kunnanvaltuustolle. 

Päätös

Päivi Heikkinen esitti, että maanvaihtokauppaa ei edistetä torialueen osalta.Tiina Puranen kannatti esitystä.

Koska oli tehty pohjaesityksestä poikkeavaa esitys, puheenjohtaja päätti, että asiasta äänestetään.  Ne, jotka kannattavat pohjaesitystä , äänestävät "jaa". Ne, jotka kannattavat Päivi Heikkisen esitystä, äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä pohjaesitystä kannattivat Tuomo Hänninen, Anne Karhunen ja Matti Kärkkäinen. 

Päivi Heikkisen vastaesitystä kannattivat Tiina Puranen, Sinikka Korhonen, Jussi Herranen ja Päivi Heikkinen.

Puheenjohtaja totesi, että Päivi Heikkisen esitys tuli päätökseksi äänin 4-3.

 

Asiantuntija kuultiin tekninen johtaja Ari Lindgrenia.

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli Osuuskauppa PeeÄssän myymäläinvestoinnin etenemistä Rautalammilla kokouksessaan 12.2.2024 /§32. Kunnanhallituksen päätöksen mukaan maanvaihtokauppaa ei edistetä torialueen osalta. 

Päätöstä rasittaa menettelyvirhe, koska asiassa toimivalta on kunnanvaltuustolla, ei kunnanhallituksella. Hallintolain 50 §;n mukaisesti viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksen ja ratkaista asian uudelleen.

 

EU:n valtiontuki säännökset kiinteistökaupasta on tarkistettu, eikä ne ole esteenä tälle vaihtokaupalle ja maan myynnille.

Tonttiarvio lisätään esityslistalle maanantaina 26.2.2024.

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

1. Kunnanhallitus päättää, että se poistaa päätöksen 12.2.2024 / §32 ja käsittelee asian uudelleen.

2. Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy PeeÄssän ja kunnan välisen maanvaihtokaupan sekä päättää samassa yhteydessä siirtyvälle alueelle 1929 m2 hinnaksi 10,5 eur/m2, myyntihinta 20 245,50 eur. 

Päätös

1. Kunnanhallitus päätti, että poistaa päätöksen 12.2.2024 /§32 ja käsittelee asian uudelleen.

2. Kunnahallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy PeeÄssän ja kunnan välisen maanvaihtokaupan sekä päättää samassa yhteydessä siirtyvälle alueelle 1929 m2 hinnaksi 10,5 eur/ m2, myyntihinta 20 245,50 eur.

Tämä pykälä tarkistettiin kokouksessa.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli Osuuskauppa PeeÄssän myymäläinvestoinnin etenemistä Rautalammilla kokouksessaan 12.2.2024/ §32. Kunnanhallituksen päätöksen mukaan maanvaihtokauppaa ei edistetä torialueen osalta.

Päätöstä rasittaa menettelyvirhe, koska asiassa toimivalta on kunnanvaltuustolla, ei kunnanhallituksella. Hallintolain 50 §:n mukaisesti viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksen ja ratkaista asian uudelleen. 

EU:n valtiontuki säännökset kiinteistökaupasta on tarkistettu, eivätkä ne ole esteenä tälle vaihtokaupalle ja maan myynnille. 

Tonttiarvio lisätään esityslistalle maanantaina 26.2.2024.

 

Kunnanhallitus kokoontuu päättämään asiasta uudelleen maanantaina 26.2. klo 16.00. 

Esittelijä Anu Sepposen päätösehdotus kunnanhallitukselle on seuraava:

1. Kunnanhallitus päättää, että se poistaa päätöksen 12.2.2024/ §32 ja käsittelee asian uudelleen. 

2. Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy PeeÄssän ja kunnan välisen maanvaihtokaupan sekä päättää samassa yhteydessä siirtyvälle alueelle 1929m2 hinnaksi 10,5 €/m2, myyntihinta 20 245,50 €

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy PeeÄssän ja kunnan välisen maanvaihtokaupan sekä päättää samassa yhteydessä siirtyvälle alueelle 1929m2 hinnaksi 10,5 €/m2, myyntihinta 20 245,50 €. 

Päätös

Jarmo Karjalainen esitti, että asia jätetään jatkovalmisteluun, kauppakirja ja maankäyttösopimus puuttuvat. Esitystä ei kannatettu.

Jussi Herranen esitti, että kunnanhallituksen esitys hyväksytään lisäyksellä : kauppakirja ja maanvaihtosopimus tuodaan erikseen valtuustolle hyväksyttäväksi. Tuulikki Tiihanoff kannatti esitystä.

Päivi Heikkinen esitti , että maanvaihtosopimusta ei edistetä. Esitystä ei kannatettu.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty pohjaesityksestä poikkeava, kannatettu esitys, asiasta äänestetään. Ne, jotka kannattavat pohjaesitystä, äänestävät "jaa", ne jotka kannattavat Jussi Herrasen esitystä, äänestävät "ei". Suoritetussa nimenhuuto äänestyksessä pohjaesitystä kannatti Reino Jäntti. Jussi Herrasen ehdotusta kannatti 18 valtuutettua. Päivi Heikkinen äänesti tyhjää.

Puheenjohtaja totesi, että Jussi Herrasen ehdotus oli tullut päätökseksi äänin 18-1, yhden äänestäessä tyhjää.

Tekninen tauko pidettiin 19.35-19.45. Valtuutetut tutustuivat arviokirjoihin, jotka liittyivät PeeÄssän myymälä investointiin.

Asiantuntijana kuultiin kunnanjohtaja Anu Sepposta.

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valistusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallivalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

            Itä-Suomen hallinto-oikeus

            PL 1744 (Minna Canthin katu 64)

            70101 KUOPIO

            Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi

            Faksinumero: 029 56 42501

            Puhelinnumero:029 56 42500

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon muutosta haetaan
  • miltä kohdin päätökseen haetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta haetaan

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on littettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennettynä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.