Kunnanvaltuusto, kokous 26.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Luottamushenkilön ero, Heikki Pietikäinen

RauDno-2024-17

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Valtuutettu Heikki Pietikäinen on pyytänyt eroa kunnan luottamustehtävistä henkilökohtaisista syistä. 

Heikki Pietikäinen on kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen 2. puheenjohtaja. Valtuusto on valinnut hänet lisäksi valtuuston vaalilautakuntaan Sari Hintikka-Variksen varajäseneksi,

Lisäksi kunnanhallitus on valinnut Heikki Pietikäisen SavoGrow Oy:n neuvottelukunnan jäseneksi, Savon Kuituverkko Oy:n yhtiökokousedustajaksi, kunnan edustajaksi Rautalammin Kulttuuriseuran stipendirahaston hoitokuntaan, viestintä-ja markkinointityöryhmän jäseneksi, kunnan energiatyöryhmän jäseneksi ja henkilöstöjaostoon varapuheenjohtaja Tuulikki Tiihanoffin varajäseneksi .

Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Jos valtuutettu on vapautettu toimestaan, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun. (Kuntalaki17 §)

Vaalilain 93 §:n mukaan mikäli valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n mukaisesti. 

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle eron myöntämistä Heikki Pietikäiselle kaikista luottamustoimista. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se kutsuu varavaltuutetun jäljellä olevaksi toimikaudeksi sekä valitsee uuden henkilön kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtajaksi ja Sari Hintikka-Variksen varajäseneksi valtuuston vaalilautakuntaan. 

Kunnanhallitus valitsee uudet henkilöt SavoGrow Oy:n neuvottelukunnan jäseneksi, Savon Kuituverkko Oy:n yhtiökokousedustajaksi, kunnan edustajaksi Rautalammin Kulttuuriseuran stipendirahaston hoitokuntaan, viestintä-ja markkinointityöryhmän jäseneksi, kunnan energiatyöryhmän jäseneksi ja henkilöstöjaostoon varapuheenjohtaja Tuulikki Tiihanoffin varajäseneksi .

Valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun Kokoomuksen valtuustoryhmään. 

Päätös

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Heikki Pietikäiselle eron kaikista luottamustehtävistä. Edelleen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se kutsuu varavaltuutetun jäljellä olevaksi vaalikaudeksi sekä valitsee uudet henkilöt kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtajaksi ja valtuuston vaalilautakuntaan Sari Hintikka-Variksen varajäseneksi.

Kunnanhalllitus valitsi kunnanhallituksen edustajaksi tekniseen lautakuntaan Tiina Purasen. SavoGrown neuvottelukunnan jäseneksi ja Savon Kuituverkko Oy:n yhtiökokousedustaja valittiin Jouni Juhala. Kunnan edustajaksi Rautalammin Kulttuuriseuran stipendirahaston johtokuntaan ja kunnan viestintä- ja markkinointityöryhmän jäseneksi valittiin Sirpa Jalkanen. Kunnan energiatyöryhmän jäseneksi kunnanhallitus valitsi Jouni Juhalan. Henkilöstöjaostoon varapuheenjohtaja Tuulikki Tiihanoffin varajäseneksi valittiin Sirpa Jalkanen. 

Valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään Kokoomuksen valtuustoryhmään uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n mukaisesti. 

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

x

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle,​ että se myöntää Heikki Pietikäiselle eron kaikista luottamustehtävistä. Edelleen kunnanhallitus esittää valtuustolle,​ että se kutsuu varavaltuutetun jäljellä olevaksi vaalikaudeksi sekä valitsee uudet henkilöt kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtajaksi ja valtuuston vaalilautakuntaan Sari Hintikka-​Variksen varajäseneksi.

Kunnanhalllitus valitsi kunnanhallituksen edustajaksi tekniseen lautakuntaan Tiina Purasen. SavoGrown neuvottelukunnan jäseneksi ja Savon Kuituverkko Oy:n yhtiökokousedustaja valittiin Jouni Juhala. Kunnan edustajaksi Rautalammin Kulttuuriseuran stipendirahaston johtokuntaan ja kunnan viestintä-​ ja markkinointityöryhmän jäseneksi valittiin Sirpa Jalkanen. Kunnan energiatyöryhmän jäseneksi kunnanhallitus valitsi Jouni Juhalan. Henkilöstöjaostoon varapuheenjohtaja Tuulikki Tiihanoffin varajäseneksi valittiin Sirpa Jalkanen. 

Valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään Kokoomuksen valtuustoryhmään uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n mukaisesti. 

Päätös

Kunnanvaltuusto päätti, että valtuutettu Heikki Pietikäiselle myönnettään ero kaikista hänen luottamustehtävistään.

Puheenjohtaja kutsui Maiju Haatajan valtuutetuksi jäljellä olevalle valtuustokaudelle.

Kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Tiina Puranen.

Valtuuston vaalilautakunnan varajäseneksi valittiin Sirpa Jalkanen.

Kummivaltuutettuna toimii Assi Mensonen ja varakummiksi valittiin Henna Suosaari.


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valistusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallivalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

            Itä-Suomen hallinto-oikeus

            PL 1744 (Minna Canthin katu 64)

            70101 KUOPIO

            Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi

            Faksinumero: 029 56 42501

            Puhelinnumero:029 56 42500

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon muutosta haetaan
  • miltä kohdin päätökseen haetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta haetaan

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on littettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennettynä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.