Keskusvaalilautakunta, kokous 8.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 LISÄPYKÄLÄ: Kotiäänestyksestä huolehtiminen (lisäpykälä)

RauDno-2019-205

Valmistelija

  • Pirkko Annala, hallintosihteeri, pirkko.annala@rautalampi.fi

Perustelut

Vaalilain 55 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan on huolehdittava siitä,​​ että äänestäjille annetaan viipymättä kirjallisesti tai puhelimitse tieto ainakin kahden tunnin tarkkuudella siitä ajankohdasta,​​ jolloin vaalitoimitsija saapuu hänen luokseen ja samalla on mainittava vaaliviranomaisen puhelinnumero mahdollista yhteydenottoa varten. 

Lisäksi vaalilain 17 §:n mukaan keskusvaalilautakunta määrää kenen luona vaalitoimikunnan jäsen tai varajäsen käy kotiäänestyksen suorittamassa. 

Rautalammilla asia on käytännössä hoidettu siten,​​ että kaksi vaalitoimikunnan jäsentä/varajäsentä on yhdessä kiertänyt kotiäänestyspaikat ja tarvittaessa toinen heistä on ollut äänestäjän hyväksymä "läsnä oleva henkilö". Sihteeri on lisäksi ilmoittanut kotiäänestäjille kotiäänestyksen ajankohdan.

Ehdotus

 

Lautakunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi ja jatkaa entistä käytäntöä. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.