Perustelut
Tarkastuslautakunta päätti § 84:ssä 9.6.2026, että se ei myönnä vastuuvapautta hallituksen puheenjohtajalle Anu Sepposelle tilikaudelta 1.1.-31.12.2025. Lisäksi tarkastuslautakunta päätti esittää valtuustolle, että Anu Sepposelle ei myönnetä vastuuvapautta tilikaudelta 1.1.-31.12.2025.
Tarkastuslautakunta pahoittee, että se ei kutsunut Anu Sepposta hallintolain 34 §:n mukaiseen kuulemiseen eikä pyytänyt vastinetta esittämiinsä asioihin ennen ylä mainittuja päätöksiä.
Tarkastuslautakunta kutsuu Joni-Matti Kuikan kuulemiseen tarkennetuista asioista ke 17.6.2026 klo 10.30-11.00 ja pyytää häntä niin halutessaan antamaan vastineen ao. asioihin.
Tarkastuslautakunnan päätöksessä § 84 sanotaan, että vastuuvapauden myöntämistä ei esitetä kunnanjohtaja Anu Sepposelle arviointikertomuksessa esille tuotujen epäkohtien aiheuttaman luottamuspuhlan vuoksi. Näitä ovat ennen kaikkea seuraavat asiat:
- Tarkastuslautakunta huomauttaa, että keväällä 2025 toteutetun kuntastrategiakyselyn mukaan vain 21% vastaajista koki voivansa vaikuttaa kunnan asioihin ja 66 % koki vaikutusmahdollisuutensa heikoiksi. Päätöksenteon avoimuus ja tiedottamisen parantaminen nähtiin yhtenä tärkeimmistä kehittämiskohteista.
- Tarkastuslautakunta toteaa, että jää epäselväksi, mitä olivat toimintakertomuksessa mainitus useat kuntalaisille toteutetut kuntalaisillat, joita kunnan kerrotaan järjestäneen v. 2025.
- Tarkastuslautakunta toteaa, että jatkossa toimintakertomuksessa tulee kirjoittaa selkeästi ja avoimesti auki se, miten kukin siinä kuvattu asia on käytännössä tehty tai onko se jäänyt tekemättä, onko havaittu puutteita tai ongelmia sekä kerrotaan auki tehdyt kehittämistoimet ja asioihin vaikuttavat syyt
- hallitus ei ole reagoinut strategian toimeenpanevia projekteja siten, kuin strategia 2022-2025 velvoittaa
- 2024 tilinpäätöksen viivästyminen lakisääteistä aikataulusta
- 2025 tilinpäätöksen viivästyminen lakisääteistä aikataulusta
- tarkastuslautakunta toteaa, että huolimaton asioiden valmistelu ja dokumenttien nimeäminen lisää niin luottamushenkilöiden kuin viranhaltijoidenkin työmäärää ja kustannuksia, mikä ei ole tuloksellista eikä tarkoituksenmukaista eikä lisää luottamusta avoimeen päätöksentekoon.
- tytäryhtiöiden tavoitteet ovat toteutuneet heikosti. Tytäryhtiöiden tavoitteita toteutui kokonaan ainoastaan 4/15kpl eli 27% ja ei lainkaan 7/15 eli 47%.
- Kiinteistö Oy Oikarilan Teollisuushallit ja Rautalammin Kehitys Oy tytäryhtiöillä ei ole toimitusjohtajaa
- Kunnanjohtaja maksoi Routa2 elokuvaan liittyvän sopimushinnan, ennen kuin sopimus oli saanut lainvoiman (hallitus § 170/26.5.2025). Sopimuksesat tuli valitusaikana valitus, jonka hallitus kumosi jo suoritettuun maksuun vedoten.
- Kh on tehnyt päätöksiä kj:n ajankohtaiskatsauksen alla: Kerkonkosken vuokratalojen kilpailutuksen keskeytyis § 210/17.6.2025 ja kunnan keittiön ateriapalvelulinjaus, jota ei ilmene pöytäkirjasta § 246/25.8.2025.
- Kh käsitteli tilivuotta 2025 koskevan tilintarkastuspöytäkirjan vasta 23.2.2026 (§71), vaikka tilintarkastaja luovutti sen 26.1.2026. Noin kuukauden viiveen aikana oli kaksi kh:n kokousta, 9.2. ja 16.2.2026.
- Tarkastuslautakunta toteaa, että hallinnon tulos on toteutunut muutetun talousarvioin mukaisesti lukuun ottamatta kh:n alle kirjattua 400 000 € poistoylitystä.
- Kunta on myöntänyt tytäryhtiöilleen 200 000 euron lainan tilikauden 2025 aikana ilman kuntalain 129 § mukaista turvaavaa vakuutta.
- kunta on luovuttanut tilikauden 2025 aikana omistamansa kiinteistön kilpailutilanteesa markkinoilla toimivalle taholle ilman kuntalain 130§ mukaista tarjouskilpailua tai puolueetonta arvoita kiinteistön arvosta
- esteellisyydet ja niiden perusteeet tulee kirjata näkyviin pöytäkirjoissa kaikissa toimielimissä
- kunnan kannattaa varmsistaa, että kaikkien työntekijöiden kanssa on allekirjoitettu työsopimukset ja ilmoitukset palkkoihin vaikuttavista tekijöistä/muutoksista ilmoitetaan palkanlaskentaan viipymättä.
- Vuoden 2024 tilinpäätös, tilintarkastuskertomus 2024 ja hallintosääntö 17.8.2021 ja päivätty 10.6.2025 puuttuvat kunnan internet-sivuilta vastoin kuntalain 12 luku § 109 edellyttämiä keskeisiä esitettäviä tietoja.
- luottokorttilaskujen tapahtumat tulee täsmäyttää kuukausittain alkuperäisiin kuitteihin viimeistään laskun hyväksymisvaiheessa.
- muiden lainasaatavien osalta havaittiin, että lainasaamiset eivät täsmää täysin Rautalammin kunnan Asunnonhankinta Oy:n taseeseen, eroa on 69.536,91 €. Suosistus on, että kunta selvittää eron syyt ja oikaisee saldot tehdyn selvityksen perusteella joko kunnan tai tytäryhtiön taseessa sekä tarvittaessa laatii ja päivittää velkakirjat myönnettyjen tytäryhtiölainojen osalta.
- kunnan konsernitilinpäätösta on korjattu tilivuoden 2024 tilintarkastuksen yhteydessä. Konsernitilinpäätöksen oman pääoman jatkuvuudesa on 55.611,45 euron kohdentanta eroa. Kunnan tulee selvittää erot ja korjata tarvittaessa virheelliset kirjaukset omassa pääomassa.
Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)
- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta perehtyy Anu Sepposeen mahdolliseen vastineeseen, kuulee häntä tilikauden 1.1.-31.12.2025 vastuuvapauteen liittyen ja kirjaa kuulemisen ja mahdollisen vastineen tiedoksi.