Vanhus- ja vammaisneuvosto, kokous 11.5.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Vanhusten päivätoiminta, kannanotto (lisäpykälä)

Valmistelija

  • Pirkko Annala, hallintosihteeri, pirkko.annala@rautalampi.fi

Perustelut

Vanhusten päivätoiminta siirtyi Rautalammilta Suonenjoelle syksyllä 2024.

Vanhus- ja vammaisneuvosto kysyi lokakuussa 2024 HVA:n ikäihmisten palveluista syytä päivätoiminnan siirtoon Rautalammilta Suonenjoelle ja silloin vanhus- ja vammaisneuvosto sai oheisen vastauksen: "Rautalammin päivätoiminnan asiakkaat siirrettiin Suonenjoelle, koska asumisyksikön työntekijät eivät pystyneet enää tuottamaan päivätoiminnan palvelua ja asumisyksikkö tarvitsi tilat omaan käyttöönsä. Suonenjoella oli tilojen ja ohjaajien puolelta kapasiteettia hoitaa myös Rautalammin asiakkaat. Elokuulla Rautalammin ryhmäläisiltä kysyttiin halukkuutta lähteä Suonenjoen päivätoimintaryhmään. Järjestettiin tutustumiskäynti, jotta ryhmäläiset pääsivät tutustumaan ohjaajiin, tiloihin ja matkantekoon. Yksi asiakas ilmoitti, ettei aio osallistua Suonenjoen ryhmään ja yksi osallistuja oli niin huonokuntoinen, että olisi muutoinkin jäänyt ryhmästä pois. Tällä hetkellä Rautalammilta käy 7 asiakasta ja ohjaajien mukaan ovat tyytyväisiä ryhmätoimintaa, matka kestää n. 20 min hyvää tietä pitkin. Tilannetta seurataan ja jos asiakkaat eivät ole halukkaita Suonenjoen ryhmään osallistumaan, tilannetta arvioidaan uudelleen. Tällä hetkellä tietoon ei ole tullut ongelmatiikkaa järjestelyssä." 

Päivätoiminnassa käyvä ikäihminen otti toukokuun alussa 2026 vanhus- ja vammaisneuvostoon yhteyttä ja pyysi,että Rautalammin kunta pyrkisi vaikuttamaan siihen, että päivätoiminta siirtyisi takaisin Rautalammille. Tyytymättömyydestä pitkään matkaan on kuultu muiltakin. Tällä hetkellä päivätoiminnassa käy enää vain kolme henkilöä. Toimintaa on kerran viikossa tiistaisin klo 11-14 välisenä aikana. Toiminnan aikana kaksi vetäjää järjestävät ohjelman, ruokaillaan, juodaan kahvit ja rupatellaan. Ryhmässä on pelkästään rautalampilaisia, koska suonenjokelaisten ryhmä on täynnä. Suonenjokelaisitslta kävijöiltä on kysytty halukkuutta siirtyä rautalampilaisten ryhmään, mutta halukkuutta ei ole löytynyt. Taksi kuljettaa ikäihmiset Suonenjoelle ja takaisin. Joinakin kertoina toiminta on kokonaan peruttu, koska taksinkuljettaja on ollut sairaana.

Ehdotus

Vanhus- ja vammaisneuvosto keskustelee asiasta. 

Päätös

Vanhus- ja vammaisneuvosto keskusteli asiasta ja esittää HVA:lle kuulemansa palautteen perusteella, että vanhusten päivätoiminta tulisi siirtää takaisin Rautalammille. Tyytymättömyydestä kertoo myös se, että päivätoimintaan osallistuu enää kolme henkilöä, vaikka ikäihmisten määrä ei ole vähentynyt vaan kasvanut ja väestöennusteiden mukaan se kasvaa runsaasti tulevina vuosina. Matka-aika Rautalammin kirkonkylästä Suonenjoelle on 20 minuuttia, mutta muilta kyliltä matka-aika Suonenjoelle on huomattavasti pidempi.