Tekninen lautakunta, kokous 19.5.2026

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 60 Tilinpäätös25 tavoitteiden korjaukset vastaamaan TA25:sta.

RauDno-2026-308

Valmistelija

  • Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta on 16.4.2026 pidetyssä kokouksessaan (§ 44) kiinnittänyt huomiota siihen, että teknisen osaston useissa toiminnoissa vuoden 2025 talousarviossa asetettuja alkuperäisiä tavoitteita on muutettu toisiksi.

Asiaa on selvitetty. Selvityksen perusteella taustalla on ollut vuoden 2025 talousarvioon liittyvä tavoitepohjien ristiriita.

Vuoden 2025 talousarviota laadittaessa vuonna 2024 päivitettiin myös talousarvion sitovat tavoitteet. Kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2025 talousarvion näillä uusilla ja päivitetyillä sitovilla tavoitteilla.

Vuoden 2025 aikana käytössä olleet talouden seurantaraportit eivät kuitenkaan sisältäneet valtuuston hyväksymiä muutoksia, vaan talouden ja tavoitteiden toteutumista seurattiin edelleen aiemman tavoitepohjan mukaisesti. Tämän seurauksena raportoinnissa ei ole kaikilta osin vastattu hyväksytyn talousarvion mukaista tavoiteasetantaa.

Lisäksi vuoden 2025 tilinpäätöksen valmistelussa on käytetty pohjana vanhaa, vuoden 2024 mukaista rakennetta, vaikka tilinpäätöksen olisi tullut perustua kunnanvaltuuston hyväksymään vuoden 2025 talousarviopohjaan ja siinä asetettuihin sitoviin tavoitteisiin.

Kyseessä on näin ollen talousarvion, seurantaraportoinnin ja tilinpäätöspohjan välisestä epäyhdenmukaisuudesta johtunut virheellinen raportointitilanne, ei teknisen osaston toiminnallisten tavoitteiden tietoinen muuttaminen ilman asianmukaista päätöksentekoa.

Nyt käsittelyssä ovat korjatut* kustannuspaikkojen Sitovat tavoiteet ja niiden Toteuma 1-12 kk (2025), 

*korjattu vastaamaan Talousarvio2025:sta

 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Lautakunta hyväksyy korjatut kohdat ja antaa tämän tiedoksi tarkastuslautakunnalle sekä korjatun tilinpäätösasiakirjan kunnanhallitukselle tiedoksi.

Päätös

Tehdään korjauksiin seuraavat korjaukset toteuma kohtiin:

  • Vesihuolto: toteuma kohtiin 3. ja 6. "toteutui" sana vaihdetaan sanaan "kesken".
  • Kiinteistöt: lisätään kohtaan 4. ne kohteet joista PTS- suunnitelmat laadittiin.
  • Ravintokeskus: kohtaan 1. lisätään maininta että asiakaspalautteet ovat huomioitu. Kohtaan 2. varmistetaan montako kyselyä oppilaille on tuotettu.