Vanhus- ja vammaisneuvosto, kokous 23.3.2026

§ 19 Rollaattorimarssi

RauDno-2026-164

Perustelut

Toukokuun alussa järjestetään ns. Rollaattorimarsseja eri puolilla maata. Rollaattorimarssi on vaikuttamistapahtuma hyvän ja arvokkaan vanhuuden puolesta. Marssin tarkoituksena on olla olla iloinen ja yhteisöllinen mielenilmaus, jonka tavoitteena on nostaa esiin jokaisen oikeutta hyvään ja arvokkaaseen vanhuuteen. Tapahtumalla osoitetaan positiivisen kautta huoli iäkkäiden palvelujen tilanteesta ja muistutetaan ikääntyimisen moninaisuudesta. 

Marssilla viime keväänä mukana ollut rautalampilainen on esittänyt, että myös Rautalammilla järjestettäisiin rollaattorimarssi. Marssi järjestetään valtaosassa paikkakuntia perjantaina 8.5. Rautalammilla luonteva tapahtumapäivä olisi lauantai 14.5.2026. Parhaimmillaan tapahtumaa järjestämässä olisi useita tahoja. 

 

Päätösehdotus

Vanhus- ja vammaisneuvosto keskustelee ja päättää mukaan lähdöstä Rollaattorimarssin järjestämiseen Rautalammilla.