Perustelut
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää. Arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa (hallintosääntö 69 §). Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen 2025 valmistelua.
Tarkastuslautakunta valmistelee ja kirjoittaa arviointikertomuksen, kuten pääsääntöisesti muutkin dokumenttinsa, itse. Jotta laajojen dokumenttien luominen ja käsittely olisi luotettavampaa ja sujuvampaa, lautakunnan sihteerillä ja puheenjohtajalla olisi hyvä olla käytettävissään työpöytäversiot Officen ohjelmista. Office Premiumin vuosilisenssin hinta on 16,99 €/kk. Kustannus vuodelle 2026 olisi näin ollen 16,99*2*10,5 = 356,79 euroa.
Ehdotus
Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen 2025 valmistelua ja päättää hankkia sihteerille ja puheenjohtajalle Office Premium työpöytäsovelluspaketit.
Päätös
Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen 2025 valmistelua ja päätti hankkia sihteerille ja puheenjohtajalle Office Premium työpöytäsovelluspaketit.