Perustelut
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella. Indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein. Edellinen indeksitarkistus tehtiin 1.8.2024.
Elokuun 2026 alusta voimaan tulevista varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksista on 26.11.2025 annettu opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus (1028/2025).
Varhaiskasvatuksessa perittävä korkein mahdollinen ja alin perittävä asiakasmaksu on tarkistettu opetustoimen hintaindeksillä ja maksun määräämisessä käytettävät tulorajat yleisellä ansiotasoindeksillä.
Kunnassa tulee päättää siitä, miten indeksitarkistuksen vuoksi muuttuneet asiakasmaksut ja tulorajat vaikuttavat kunnassa perittäviin asiakasmaksuihin. Asiakkaille tulee tehdä uudet maksupäätökset, mikäli maksu muuttuu.
Asiakasmaksujen osalta ylin perittävä maksu nousee nykyisestä 311 eurosta 335 euroon. Alin perittävä maksu nousee nykyisestä 30 eurosta 32 euroon. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 % nuorimman lapsen maksusta eli enintään 134 euroa kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 5 §:n 3 momentissa tarkoitettu yli kuusihenkisen perheen maksun määräämisessä käytettävän tulorajan lisäys kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta on 1.8.2026 lähtien 295 euroa.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki ei koske yksityisesti järjestettävää varhaiskasvatusta.
Muutokset tulevat voimaan 1.8.2026 alkaen
Tulorajat ja maksuprosentit 1.8.2026 alkaen
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen tulorajat muuttuvat indeksitarkistuksen vuoksi seuraavasti:
| perheen koko |
tuloraja € / kk |
|
|
| henkilöä |
010824 |
010826 |
maksu-% |
| 2 |
4066 |
4369 |
10,7 |
| 3 |
5245 |
5635 |
10,7 |
| 4 |
5956 |
6399 |
10,7 |
| 5 |
6667 |
7163 |
10,7 |
| 6 |
7376 |
7925 |
10,7 |
Taulukossa on mainittu myös edellinen indeksitarkistus 1.8.2024
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu opetustoimen hintaindeksiin ja tulorajat ansiotasoindeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetussa laissa tarkemmin säädetyllä tavalla.
Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)
- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Hyvinvointivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
Asia liittyy strategian kaikkiin painopisteisiin. Asia liittyy hyvinvointisuunnitelman tavoitealueista osallisuuteen.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi
Hyvinvointilautakunta päättää, että Rautalammin varhaiskasvatuksen tulorajat ja maksuprosentit ovat 01.08.2026 alkaen seuraavat:
| perheen koko |
tuloraja € / kk |
|
| henkilöä |
010826 |
maksu-% |
| 2 |
4369 |
10,7 |
| 3 |
5635 |
10,7 |
| 4 |
6399 |
10,7 |
| 5 |
7163 |
10,7 |
| 6 |
7925 |
10,7 |