§ 19 Työpaikkaohjaajana toimiminen

Lataa 

Rau-2025-721

Päätöspäivämäärä

15.12.2025

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatusjohtaja-päiväkodin johtaja

Päätöksen peruste

Hallintolaki § 43 ja § 45. Rautalammin kunnan hallintosääntö 2023, § 26 (muut viranhaltijat).  KVTES II luku 11 § 5 mom.

Kuvaus

Työpaikkaohjaajana toimimisen korvaus 

 

Kunnanhallitus on päättänyt, että työpaikkaohjaajan korvausta maksetaan KVTES:n II luvun 11 §:n 5 momentin mukaisesti. Korvausta maksettaessa kyseessä tulee olla koulutussopimukseen perustuva koulutus ja sen ohjaaminen. Ohjaustehtävä ja siitä maksettavat korvaukset voivat olla määräaikaiset. Korvaus on 100 € kuukaudessa tai 25 € viikossa tai 5 € päivässä. 

 

Jenna Udd on toiminut opiskelijan työpaikkaohjaajana varhaiskasvatuksessa. Ohjattavan koulutus on tutkintoon tähtäävää ja perustuu koulutussopimukseen. Ohjaajan täytyy tuntea varhaiskasvatuksen kokonaisuus ja ulottuvuudet ohjattavan työn kannalta. Ohjaustehtävä on lisätehtävä, jonka vaativuus ylittää Jenna Uddin normaalin tehtävänkuvan mukaisen työn vaativuuden ja siitä maksetaan tasolisää. 

 

Opiskelijan harjoitteluaikana opiskelijaa on ohjannut Jenna Udd ajalla 3.-12.11, 17.-19.11. ja 24.11-5.12.2025. Yhteensä 21 päivää.

Päätös

Päätän, että Jenna Uddille maksetaan työpaikkaohjaajana toimimisesta 21 päivän ajalta 5 € päivältä, yhteensä 105 €. 

Allekirjoitus

Sinikka Tiitinen, varhaiskasvatusjohtaja-päiväkodin johtaja

Organisaatiotieto

Hallinto