Kunnanhallitus, kokous 10.2.2025

§ 30 Nuorisovaltuuston suora aloiteoikeus

RauDno-2025-68

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Valtuutettu Henna Suosaari ja 15 muuta valtuutettua tekivät valtuustoaloitteen nuorisovaltuuston suorasta aloiteoikeudesta. Aloitetta perustellaan sillä, että nuoret ovat ainoa väestönryhmä, joka ei voi äänestää omaa edustajaansa kunnanvaltuustoon. Nuorisovaltuuston suora aloiteoikeus mahdollistaisi kokonaisen väestönryhmän mukaan ottamisen yhteisten asioiden hoitamiseen ja samalla se lisäisi kunnan elin- ja vetovoimaa luodessaan nuorille kokemuksen aidosta mahdollisuudesta vaikuttaa.

Kuntalain 26 §:n  mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuuston on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.

Kunnan hallintosääntöön voidaan tehdä muutos, joka antaisi aloiteoikeuden nuorisovaltuustolle.

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Rautalammin kunnan hallintosääntöön tehdään lisäys nuorisovaltuuston aloiteoikeudesta.

Tiedoksi

Nuorisovaltuusto, hallinto