§ 19 Työpaikkaohjaajana toimiminen

Lataa 

Rau-2024-633

Päätöspäivämäärä

16.12.2024

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatusjohtaja-päiväkodin johtaja

Päätöksen peruste

Hallintolaki § 43 ja § 45. Rautalammin kunnan hallintosääntö 2023, § 26 (muut viranhaltijat).  

Kuvaus

Henkilöstöjaosto on päättänyt, että työpaikkaohjaajan korvausta maksetaan KVETS:n II luvun 9§:n 3.2 momentin mukaisesti. Korvausta maksettaessa kyseessä tulee olla tutkintoon tähtäävä koulutus ja sen ohjaaminen. Lisävastuun vaikutus työn vaativuuteen tulee kuvata. Ohjaustehtävä ja siitä maksettavat korvaukset voivat olla määräaikaiset. Korvaus on 100 € kuukaudessa tai 25 € viikossa tai 5 € päivässä. 

Anne Vesterinen on toiminut opiskelijan työpaikkaohjaajana varhaiskasvatuksessa. Ohjattavan koulutus on tutkintoon tähtäävää. Ohjaajan täytyy tuntea varhaiskasvatuksen kokonaisuus ja ulottuvuudet ohjattavan työn kannalta. Ohjaustehtävä on lisätehtävä, jonka vaativuus ylittää Anne Vesterisen normaalin tehtävänkuvan mukaisen työn vaativuuden. 

Ohjattavan harjoitteluaikana ohjattavaa on ohjannut Anne Vesterinen ajalla 11.10, 28.10, 29.10, 30.10. Yhteensä 4 päivää. 

Päätös

Päätän, että Anne Vesteriselle maksetaan työpaikkaohjaajana toimimisesta 4 päivän ajalta 5 € päivältä, yhteensä 20 €.

Allekirjoitus

Varhaiskasvatusjohtaja-päiväkodin johtaja, Sinikka Tiitinen

Organisaatiotieto

Hallinto